Ilmailuliitto kutsuttiin ilmatilan hallinnan neuvottelukunnan asiantuntijajäseneksi

Suomen Ilmailuliitto on kutsuttu asiantuntijajäseneksi ilmatilan hallinnan neuvottelukuntaan.

Ilmailuliitto luovutti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille aloitteen 28. lokakuuta, jossa se esitti, että neuvottelukuntaan nimitetään suomalaista yleis- ja harrasteilmailua edustava asiantuntijajäsen.

 

Suomalaisen ilmailun suunnittelun ja johtamisen erityispiirteenä on viimeisen 20 vuoden aikana ollut sen keskittyminen kaupallisen ja sotilasilmailun toimintaedellytysten turvaamiseen. Tehdyt ratkaisut ovat poikkeuksetta pienentäneet käytettävissä olevaa valvomatonta vapaata ilmatilaa ja lisänneet ilmatilan käytön hallinnan monimutkaisuutta ja byrokratiaa.

 

Asiantuntijajäsenyyden myötä harrasteilmailuyhteisön asiantuntemus ja osaaminen saadaan suoraan mukaan suunnitteluun ylimmältä tasolta alkaen.

 

Nykyinen Ilmatilan hallinnan neuvottelukunta on asetettu valtioneuvoston asetuksella toimikaudelle 1.12.2016–30.11.2019. Neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa edistää ilmatilan joustavaa käyttöä, käsitellä neuvoa-antavana elimenä siviili- ja sotilasilmailun yhteensovittamiseen liittyviä kysymyksiä, osallistua ilmatilan hallintaan liittyvien asioiden valmisteluun sekä tunnistaa eri ilmatilan käyttäjien tarpeita ja yhteen sovittaa niihin mahdollisesti liittyviä ristiriitoja.

 

Ilmailuliitto osallistui ensimmäisen kerran Ilmatilan hallinnan neuvottelukunnan kokoukseen 8.12.2017.

 

Lisätietoa

toiminnanjohtaja Timo Latikka puh. 040-579 1817, timo.latikka(at)ilmailuliitto.fi

Uusimmat uutiset

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

Pekka Korpi voitti moottorivarjoliidon slalomin SM-kilpailut

Lassi Nurila jälleen F3A-luokan Suomen mestariksi

Laskuvarjourheilun SM-kilpailut hypättiin Jämillä

Tapio Hanhilammi voitti F1A-liidokkiluokan Euroopan mestaruuden

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Lisää uutisia