Kauhava Air Show 2020 toteutuu!

Kauhava Air Show 2020 tapahtuman järjestelyt aloitettiin vuosi sitten. Yleisjärjestelyt, esiintyjien paikalle kutsuminen, organisaation eri tasojen muodostaminen sekä lentopaikan kelpoisuuden arviointi ovat vaatineet työtä. Asiat ovat edenneet suunnitellusti, mutta keväällä alkanut Covid-19 tilanne on muuttanut suunnitelmia monelta osin. Jo maaliskuun lopulla päätimme siirtää lentonäytöksen elokuun loppuun. Kun maailmalta on tullut lukuisia lentonäytösten peruutusuutisia, ilmapiiri on ollut odottava myös Kauhavan suhteen.

 

Olemme seuranneet Suomen tilanteen kehitystä poikkeusoloissa lähtökohtana se, että viranomaismääräyksiä noudatetaan eikä minkäänlaisia terveysriskejä näytösjärjestelyjen suhteen oteta. Olemme käyneet keskusteluja viranomaisten kanssa ja kesän terveystilanteen kehittyessä suotuisasti päätöksemme on ollut jatkaa näytösvalmisteluja.

 

Toimimme tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa ja terveystilanteen kehittyessä edelleen suotuisasti pyrimme varmistamaan lentonäytöksessä yleisöviihtyvyyden ja turvallisuuden erityisjärjestelyin.

Tervetuloa Kauhavalle!

Lue lisää

Uusimmat uutiset

Kerhot, tarjotkaa tutustumista nuorille SIL Eagles -mallilla

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Ilmailuliitto välittää pyynnön varata D-alueet ajoissa

Ilmailuliitto selvitti harrasteilmailun koulutustarpeet

Miehittämättömän ilmailun SIL16-lupa uudistuu — Teams 9.6.

Piirustuskisan voitot Kiinaan ja Japaniin

Lisää uutisia