Piirustuskilpailuun tuli runsaasti töitä

Suomen Ilmailuliitto järjesti maakohtaisen esikarsinnan kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n piirustuskilpailussa. Osallistumisaika umpeutui sunnuntaina 11.3. Ilmailuliitto sai lähes 100 piirustusta.

 

Ilmailuliiton henkilöstöstä koostuva esiraati käy työt huolella läpi ja lähettää loppukilpailuun kolme työtä kustakin sarjasta. Kunkin sarjan paras saa myös palkinnon. Esiraati kertoo valinnoistaan viikolla 13.

 

Kilpailussa on kolme sarjaa: 6–9-vuotiaat, 10–13-vuotiaat ja 14–17-vuotiaat. Eniten töitä tuli 10-13-vuotiaitten sarjassa, kun 50 nuorta taiteilijaa oli tarttunut kynään ja ikuistanut oman näkemyksensä ilmailun tulevaisuudesta. Nuorimpien sarjassa oli 30 osallistujaa ja vanhimpien 17.

 

Kilpailun teemana oli lentäminen tulevaisuudessa. Kilpailutyöt tehtiin A3-kokoisella paperille. Välineenä sai käyttää esimerkiksi vesivärejä, öljyvärejä tai tusseja.

 

Piirustuskilpailu on järjestetty vuodesta 1986 saakka. Tähän mennessä Suomeen on tullut vain kaksi voittoa.

 

Lisätietoa

FAI Young Artists Contest 

 

 

 

 

Uusimmat uutiset

Kerhot, tarjotkaa tutustumista nuorille SIL Eagles -mallilla

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Ilmailuliitto välittää pyynnön varata D-alueet ajoissa

Ilmailuliitto selvitti harrasteilmailun koulutustarpeet

Miehittämättömän ilmailun SIL16-lupa uudistuu — Teams 9.6.

Piirustuskisan voitot Kiinaan ja Japaniin

Lisää uutisia