Räyskälän lentopaikan päälle suunnitellusta tilapäisestä vaara-alueesta ei haittaa

Suomen Ilmailuliiton näkemys on, ettei Räyskälän lentopaikan päälle ja lähiympäristöön suunnitellulla, tilapäisellä vaara-alueella EFD715 Melkutin  ole vaikutusta lentopaikan käytettävyyteen ja muulle liikenteelle. Ilmailuliitto perustelee Traficomille 30.9.2021 antamassaan lausunnossa asiaa harjoituksen ajankohdalla, 4.11.2021. Liitto kuitenkin huomauttaa, että toiminnan aikainen koordinointi ilmailu-VHF-radiolla tulee tapahtua  vain lentopaikan taajuudella 122,650 MHz. Perusteluna tähän on lentoturvallisuus.

 

Lisätietoja

Lausunto ja lausuntopyyntö

Suomen Ilmailuliitto ry on urheilu- ja harrasteilmailun valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka tärkein tehtävä on edunvalvonta. Tutustu liiton tekemään edunvalvontaan.

 

Uusimmat uutiset

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

Pekka Korpi voitti moottorivarjoliidon slalomin SM-kilpailut

Lassi Nurila jälleen F3A-luokan Suomen mestariksi

Laskuvarjourheilun SM-kilpailut hypättiin Jämillä

Tapio Hanhilammi voitti F1A-liidokkiluokan Euroopan mestaruuden

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Lisää uutisia