Ylivieskan lentopaikan toiminta on pelastettu

 

Ylivieskan lentopaikan tulevaisuus on ollut vaakalaudalla lentokenttäalueelle suunnitellun maataloushankkeen vuoksi. Ilmailuliiton edunvalvonta puuttui asiaan pikaisella aikataululla keväällä 2023, jolloin Ylivieskan kaupungin päättäjien odotettiin kokouksessaan päättävän lentopaikan kohtalosta. Ilmailuliitto laati kaupungille sekä muille hankkeeseen liittyville sidosryhmille lausunnon, missä korostettiin lentopaikan tärkeyttä yleisilmailulle.

 

Lentopaikan toimintaa jatkettiin tuolloin vielä toistaiseksi, mutta maataloushankkeen suunnittelu lentopaikalle jatkui vuodenvaihteeseen saakka. Tänä aikana Ilmailuliitto teki jatkuvaa edunvalvontatyötä hankkeen pysäyttämiseksi ja lentopaikan pelastamiseksi. Ilmailuliiton edunvalvontapäällikkö Mikke Hernetkoski korosti Ylivieskan lentopaikan lukuisia kehitysmahdollisuuksia. Yksi päätarkoitus oli saada kaupunki huomaamaan lentopaikan hyvän infrastruktuurin arvo.

 

Vuodenvaihteessa maatalousyrittäjät luopuivat lentokentän alueelle suunnittelemastaan hankkeesta ja  Ylivieskan kaupunki teki Ilmailuliiton kannan mukaisen päätöksen jatkaa lentopaikan toimintaa sekä luopua mahdollisesta kiitotien lyhennyksestä.

Uusimmat uutiset

Kerhot, tarjotkaa tutustumista nuorille SIL Eagles -mallilla

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Ilmailuliitto välittää pyynnön varata D-alueet ajoissa

Ilmailuliitto selvitti harrasteilmailun koulutustarpeet

Miehittämättömän ilmailun SIL16-lupa uudistuu — Teams 9.6.

Piirustuskisan voitot Kiinaan ja Japaniin

Lisää uutisia