27 hyppääjää rakensi kahden pisteen sekvenssin
Viime vuonna hyppäsimme suomalaisten laskuvarjohyppääjien ryhmänä kaksi onnistunutta Suomen ennätystä. Ideana oli tuoda kansainvälistä tietotaitoa Suomeen ja saada ihmisiä innostumaan ennätystouhuista pitkän hiljaiselon jälkeen.
Viime vuonna iso osa osallistujista oli ensikertalaisia ennätystouhuissa. Harjoituskausi ja ennätysleirin alkukin meni pitkälti perustavanlaatuisten asioiden opettelussa ja totuttelussa isompiin muodostelmiin.
Tänä vuonna pelin henki oli astetta mehevämpi, minimitavoite oli Euroopan ennätykseksi luokiteltava sekvenssihyppy. Viime vuonna yritimme ensimmäisillä sekvenssihyppyjen yrityksillä 20 hyppääjän kahden pisteen hyppyä, joka jäi vain haaveeksi. Tänä vuonna tavoite oli siis tähän nähden kunnianhimoinen, 28 hyppääjän, kahden pisteen ennätys.
Jotta hyppy hyväksytään Euroopan ennätykseksi, tulee hypyllä olla vähintään 20 prosenttia alueen isoimmasta yhden pisteen ennätyksestä, joka Euroopassa on tällä hetkellä 96 hyppääjää. 20 hyppääjää on siis minimi Euroopan ennätykselle. Tämä asetettiin tänä vuonna minimitavoitteeksi.

Itseluottamus näkyi harjoittelussa
Viime vuoden menestys näkyi selvästi läpi koko harjoituskauden. Itseluottamus oli kasvanut ja organisaatio oli ottanut arvokkaita oppeja edellisestä vuodesta ja harjoittelu oli entistä yksilöllisempää ja paremmin järjestettyä. Viime kesänä yksittäiset ihmiset eivät oikein tienneet, miten kuuluisi harjoitella itsenäisesti.
Perinteinen tapa ennätyksiä yrittäessä on aloittaa suurimmasta mahdollisesta kuvasta ja pienentää suunnitelmaa, mikäli näyttää siltä, että homma ei toimi. Tänä vuonna meillä kokeiltiin toisin päin. Aloitimme pienimmästä ja kasvatimme kuvaa onnistumisten jälkeen. Vielä enemmän poikkeuksellista oli se, että kaikki paikallaolevat hyppääjät osallistuivat jokaiselle hypylle. Ne hyppääjät, joita ei vielä piirretty yritettävään muodostelmaan lensivät muodostelman lähellä niillä paikoilla, missä tulevat olemaan jos, ja kun kuvaa kasvatetaan. Näin myös ”vaihtopenkki” sai arvokasta harjoitusta koko viikon ajan.
Mentaliteetti edelliseen vuoteen verrattuna oli huomattavasti optimistisempi jo ensimmäisestä yrityksestä alkaen. Jo toisella yrityksellä saimme ensimmäisen oikean onnistumisen. 20 hyppääjän kahden pisteen hyppy oli valmis.

Ennätys tehtiin Lappeenrannassa
Pitkin viikkoa keliennuste näytti erittäin huonolta ja kaikille oli selvää, että yrityksiä tulisi olemaan vain murto-osa edellisvuoteen verrattuna. Onneksi saimme koko porukalla pari harjoitushyppyä ennen, kun tosiyritykset alkoi.
Perjantaina jouduimme aamulla lähtemään Utista evakkoon. Utin lentokentällä on ympäristöluvassa rajoitettu laskuvarjohyppäämistä kesäkaudella niin, että emme saa hypätä Utin lentokentälle aamuisin ennen yhtätoista. Kerho on ratkaissut tämän niin, että aamuisin lähdemme retkeilemään viereiselle Lappeenrannan lentokentälle.
Onneksi keliennuste suosi Lappeenrantaa paremmin kuin Uttia, mutta kaikille oli selvää, että nämä aamun Lappeenrannan hypyt ovat mahdollisesti viimeiset yrityksemme. Nyt myös kuva oli kasvatettu jo 27 hyppääjän kokoiseksi. Ensimmäisen hypyn Lappeenrantaan pääsimme hyppäämään käytännössä pilvettömälle taivaalle. Pakatessamme Lappeenrannassa pilvet alkoivat pikkuhiljaa vyöryä päälle.
Vaikka keli ei suosisi hyppäämistä, koneet täytyy lentää takaisin Uttiin. Teimme siis pilottien kanssa suunnitelman, että lähdemme katsomaan taivaalle pilvitilanteen. Mikäli pilvitilanne ei salli hyppäämistä, lennämme ja laskeudumme lentokoneilla Uttiin. Minusta tuntuu, että kovinkaan moni hyppääjä ei uskonut sopivaa rakoa löytyvän, joten vihreä valo tuli monelle todella suurena yllätyksenä. Hyppykeli olikin hyvä.

Yksityiskohtien pitää näkyä
Hyppyjen läpikäynti on tuomaristolta tarkkaa puuhaa. Jokainen ote ja jokainen otteen vaihto täytyy näkyä selkeästi kameralla. Se jää täysin hyppääjien vastuulle, että näin tapahtuu. Ei ole yksi eikä kaksi ennätystä mitkä maailmanlaajuisesti on jääneet ratifioimatta sen takia, että kaikki tarvittavat asiat eivät ole kameralle näkyneet, vaikka ne on oikeasti tapahtuneet. Onneksi nykypäivänä kameravarusteet ovat sen verran edullisia ja hyppäämiseen soveltuvia, että suurimmalla osalla kokeneemmista hyppääjistä on oma kamera kypärässä jokaisella hypyllä, joten mikäli virallisen kuvaajan videolta kaikki tarvittavat asiat ei näy, niitä voidaan sitten etsiä ja tarkastaa yksittäisten hyppääjien videoista toisesta kulmasta.
Jokainen sai pistettyä parastaan viimeisellä mahdollisella yrityksellä. Yksi otteen vaihto kuitenkin jäi hieman kamerakulman piiloon, joten tuomaristo joutui käyttämään merkittävän ajan videoiden läpikäymiseen.
Keli meni tukkoon ja hyppääminen päättyi siihen. Lensimme takaisin Uttiin ja jäimme odottamaan tuomiota. Jokaiselle hyppääjälle itselleen asia oli selvä, että ennätys oli todellisuutta, mutta tuomareiden viimeistä sanaa jouduimme odottamaan alkuiltaan asti. Loppujen lopuksi myös tuomarit löysivät videotodisteet siitä, että 27-hyppääjän ennätys oli hyväksytty!

Ennätykset on tehty rikottaviksi
Toisin kun viime vuonna, hampaankoloon jäi pieni pala tältä vuodelta. Meillä oli vielä yksi hyppääjä mukana, joten olisimme saaneet kasvatettua kuvaa vielä yhdellä hyppääjällä, mikäli keli olisi ollut yhteistyökykyisempi.
Mutta silti, noin 600 hyppääjän maa, jossa on yksi iso hyppykone ja lyhyt aktiivikausi on paikka, missä ennätyksiä ei minkään järjen mukaan rikottaisi. Siitä huolimatta olemme sen onnistuneet tekemään jo kahtena vuotena peräkkäin.
Markku Tolvi ja Heini Elo ovat onnistuneet rakentamaan meille kulttuurin, missä ei vain tehdä uusia ennätyksiä, vaan ollaan kykeneväisiä rikkomaan niitä tulevaisuudessakin. Kiitos siitä.







