Kun Suomessa talvi on helmi–maaliskuussa vielä hyytävän kylmä, Marokon rannikolla alkaa jo tuntua kesältä. Aurinko paahtaa rinteitä, laaksoissa on miellyttävän lämmintä ja sää voi tarjota varjoliitäjälle aivan toisenlaisen lentokauden kuin Euroopan talvi.

Viime helmi-maaliskuun taitteessa suuntasimme suomalaisen varjoliitoryhmän voimin Marokkoon tutustumaan Nid d’Aigleen ja sitä ympäröivään rannikkoalueeseen. Nid d’Aigle tunnetaan varjoliitäjien keskuudessa kiinnostavana talvi- ja kevätkauden lentopaikkana, ja alueella riittää tekemistä myös lentopäivien ulkopuolella.

Nid d’Aigle sijaitsee Atlantin rannikolla noin 250 metrin korkeudessa merenpinnasta. Korkeuseroa ei ole vuoristolentopaikkojen tapaan satoja metrejä, mutta pitkä rannikkorinne ja mereltä puhaltava tuuli tekevät paikasta erinomaisen rinnelentopaikan.

Rinne suuntaa merituulen yläviistoon
Rinnelennolla tarkoitetaan pääasiassa dynaamiseen, tässä tapauksessa Atlantilta puhaltavaan tuuleen perustuvaa lentämistä. Kun merituuli kohtaa rinteen, rinne suuntaa tuulen yläviistoon, mikä puolestaan kannattelee rinteessä lentävää varjoliitäjää.
Rinnetuulessa lentäminen on yleisesti termiikkilentoa helpompaa. Jos tuuli on tasainen ja riittävän voimakas, koko rinne tarjoaa tasaista nostoa, eikä sitä tarvitse sen kummemmin etsiä toisin kuin termiikkien tapauksessa.

Rinnelento on siten aloittelijaystävällistä. Koska nosteen löytäminen rinteestä ja sen vuoksi ilmassa pysyminen on helppoa, onnistuu lentotiiman kerääminen hyvällä kelillä ilman sen suurempia haasteita. Tasainen rinnetuuli ei myöskään riepottele lentäjää kovien termiikkien tavoin tai yleensä aiheuta siiven ruttaantumista.

Erityisesti Nid d’Aigle soveltuu erinomaisesti uusille piloteille. Mäen harjalta löytyvistä kahdesta startista on helppoa lähteä lentoon, koska starttipaikat ovat tilavia ja hyvin huollettuja. Vaikka tuuli yltyisi rinteessä todella kovaksi ja se puskisi varjoliitäjän rinteen harjanteen taakse, mikä voisi muissa rinnelentopaikoissa olla vaarallista, on rinteen taakse Nid d’ Aiglen tapauksessa mahdollista laskeutua eikä sinne muodostu pahaa turbulenssiä.
Myös virallinen rinteen juurelta löytyvä laskeutumispaikka on suurikokoinen, ja rinteen alapuolella sijaitsevalle kivikkoiselle alueelle voi myös tarvittaessa laskeutua virallisen laskeutumisalueen ohella useaan paikkaan.

Vaikka rinnelento on aloittelijaystävällistä, sopii Marokko hyvin myös kokeneemmille lentäjille, jotka etsivät rennon mukavaa lentokohdetta. Sisämaasta löytyy myös haastavampia termolentopaikkoja kokeneemmille piloteille, mutta omalla reissullani en päässyt niihin tutustumaan.

Nid d’Aiglen lisäksi lähialueella on useita muita kiinnostavia rinnelentopaikkoja. Hieman pohjoisempana sijaitseva Aglou Beach tarjoaa matalaa rannikkorinnettä, ja etelämpänä Legzira puolestaan mahdollisuuden lentää maailmankuulun, punaisesta hiekkakivestä muodostuneen kivikaaren edustalla. Legziran läheisyydessä on myös korkeampi vuoristartti, jolta on mahdollista lentää aina rannalle saakka.

 

Rinnelennon paratiisi
Nid d’Aigle, eli kotkanpesä, on keväisellä lentokaudella hyvin suosittu kohde. Muutaman kilometrin mittaiselle kotirinteelle ahtautuu kelipäivänä helposti kymmeniä varjoliitäjiä, ja kahdella starttipaikalla voi olla ajoittain ruuhkaa.

Omalla reissullamme kelit eivät olleet aivan parhaasta päästä, ja muutamana päivänä tuulta olisi saanut olla enemmänkin rinnelentämistä varten. Silti Marokon rannikko on kokonaisuutena varsin kelivarma lentokohde.

Hieman Nid d’Aiglesta pohjoiseen sijaitseva Aglou Beach on käytännössä suoraan mereen rajoittuva matala kallioseinä aavikon reunalla. Kohde on maisemallisesti upea ja elämyksellinen, mutta hieman vaativampi. Koska kallio rajoittuu suoraan mereen, ei sen alapuolella ole käytännössä lainkaan varalaskupaikkoja. Jos lentäminen tuntuu liian jännittävältä, Aglou on myös erinomainen paikka harjoitella kovan tuulen maakäsittelytaitoja.
Lähialueen kolmas helmi, ja kenties niistä erikoisin, on Legziran punaisesta hiekkakivestä muodostunut valtava kivikaari. Sopivalla tuulella luonnon muovaamaa maamerkkiä vasten voi rinnelentää mielin määrin, alhaalta tuijottavien turistien suureksi ihmetykseksi. Legziran lähellä sijaitsee myös korkeampi terminen vuoristartti, jolta on mahdollista lentää suoraan rannalle.

Pitkään matkalentoon Marokon rannikko ei ole parhaasta päästä. Nid d’Aiglesta on erinomaisella kelillä periaatteessa mahdollista lentää noin 40 kilometrin kolmioita rannan dyynejä yhdistelemällä, mutta kilometrien keräämiseen on olemassa parempiakin varjoliitopaikkoja.

 

 

Parakitella voi lentää ylös-alas
Jos mahdollista, kannattaa mukaan reissuun pakata tavallisen varjoliitimen lisäksi myös parakite. Parakitellä tarkoitetaan vasta viime vuosina yleistynyttä omanlaistaan varjoliidintä. Tavallisessa varjoliitimessä käsien nostaminen ylös vie siiven trimmivauhdille, jonka jälkeen siiven kohtauskulmaa voi syventää jalalla poljettavalla speed-polkimella. Samalla myös siiven nopeus kasvaa

Parakitessä raiserit ja speed on yhdistetty siten, että kun kädet nostaa kokonaan ylös, vastaa se speedin painamista pohjaan.
Käytännössä parakitellä voi kädet ylös nostamalla sukeltaa kovalla vauhdilla alaspäin, ja jarruista vetämällä hidastaa ja kerätä taas korkeutta. Tämä mahdollistaa ylös-alas-lentotyylin, ja parakitellä voi sen ansiosta lentää hyvin lähellä maanpintaa. Lisäksi parakiteä voi lentää kovemmissa tuulissa, kuin tavallista varjoliidintä. Parakitet ovat hyvin hallittavissa kovassa tuulessa muun muassa siksi, että siipi on varjoliitimen siipeä pienikokoisempi ja siksi siipikuorma on suurempi kuin varjoliitimessä.

Varsinkin lomakylän ja rannan välistä löytyvä hiekkadyyni sekä Aglou Beach ovat erinomaisen hauskoja paikkoja lentää kovallakin tuulella, ja tarjoavat hauskan leikkikentän parakitellä kikkailuun.

Itselläni olivat mukana reissussa tavallinen 26 neliömetrin C-luokan varjoliitosiipeni BGD Lynx 2, sekä 19 neliömetrin Flaren Bandit-parakite. Tavallinen varjoliidin mahdollistaa lentämisen heikommassa tuulessa, ja kelin koventuessa voi siirtyä parakiten puikkoihin. Tuuliolosuhteet olivat oman reissuni aikana keskimäärin miedot, joten tavalliselle siivelle tuli noin kymmenen lentotuntia ja parakitelle vain pari-kolme.

 

Valohoitoa kaamosmasennukseen
Marokko on kaikin puolin mukava tapa avata varjoliitokausi. Pimeän suomalaisen talven jälkeen afrikkalainen rantaelämä, aurinko ja sopiva noin 20 asteen päivälämpötila herättävät kaamosmasennuksen hyytämän varjoliitäjän henkiin ja tarjoavat rennon tavan palata talvitauon jälkeen rakkaan harrastuksen pariin.

Rinnetuuli herää henkiin yleensä noin puolen päivän tienoilla. Kun ensimmäiset lentäjät pysyvät tuulen kannattelemina taivaalla, heidän perässään saapuu nopeasti lisää varjoliitäjiä. Pian taivas on täynnä kaiken kirjavia siipiä ja hymyileviä naamoja. Tunnelma startissa on yleensä letkeä. Rinnelentoon ei myöskään useimmiten liity liian korkealle asetettuja tavoitteita, vaan kyse on lähinnä puhtaasta ilmailun ilosta.
Päivä rinteellä kuluu nopeasti. Nid d’Aiglesta voi hypätä tunniksi tai pariksi ilmaan, laskeutua sitten takaisin rinteen päälle, syödä pizzaa tai napata kupin kahvia ja sitten lehahtaa jälleen taivaalle.

Suomessa samaan aikaan odotetaan vielä kevään ensimmäisiä aurinkoisia päiviä. Nid d’Aiglessa aurinko on kuitenkin jo korkealla ja Atlantin tuuli kantaa siipeä rannikon yllä. Kun laskeutumisen jälkeen pakkaa varusteita autoon, tuntuu hieman oudolta ajatella, että kotona samaan aikaan kaivetaan vielä autoja lumen alta.

Ehkä juuri siinä on Nid d’Aiglen suurin viehätys. Se ei ole maailman korkein eikä pisimpiin matkoihin sopivin lentopaikka. Sen sijaan se on paikka, jossa voi jo keskellä eurooppalaista talvea pakata varjoliitokamat reppuun ja lentää meren yllä auringossa.

 

Aurinkoa talven keskellä
Kevättalvi on Euroopassa monelle varjoliitäjälle ajanjakso, jolloin lentokauden aloittamista vasta odotellaan. Pohjoisessa maa on lumen peitossa, Alpeilla hiihtohissit kuljettavat laskettelijoita ja varjoliito on lähinnä ajatuksissa.

Marokossa tilanne on toinen. Rannikon aurinko pääsee lämmittämään rinteitä jo talven aikana, ja päivällä lämpötila voi nousta hyvinkin kesäisiin lukemiin. Yöt ovat edelleen viileitä, mutta päivän mittaan aurinko muistuttaa nopeasti siitä, että ollaan huomattavasti Eurooppaa etelämpänä.
Juuri tämä tekee alueesta kiinnostavan. Marokko tarjoaa mahdollisuuden karata Euroopan talvesta etuajassa aurinkoon lentämään. Jos tuuli tai muut olosuhteet eivät salli lentämistä, aikaa voi viettää esimerkiksi tutustumalla paikalliseen, kohtuuhintaiseen ja erittäin maittavaan ravintolakulttuuriin. Sen keskiössä ovat taginet, kartiomaisissa saviastioissa pitkään haudutetut liha- ja kasvispadat.

Lentämisen lisäksi Nid d’Aiglen eteläpuolella sijaitsevassa Mirleftin rantakaupungissa onnistuu myös surffaaminen, joka on erinomainen välipäivän aktiviteetti. Talviturkin heittäminen kohtuullisen lämpimään Atlanttiin on huomattavasti Suomen maaliskuista järveä kivuttomampi kokemus.
Välipäivälle sopii myös visiitti muurien ympäröimään Tiznitin kaupunkiin. Kaupunki kätkee sisäänsä basaarillisen erilaisia myyntikojuja ja tunnetaan erityisesti paikallisista hopeakoruistaan.

Nid d’Aigleen matkustaminen onnistuu lentämällä joko Marrakechiin tai Agadiriin ja jatkamalla siitä eteenpäin vuokra-autolla. Vaihtoehdoista Agadir on huomattavasti leppoisampi vaihtoehto, sillä ajomatka Nid d’Aigleen kestää vain pari tuntia.

Marrakechin kautta ajaessa matkaan kuluu käytännössä kokonainen päivä. Ainakin itselleni Marokon ajokulttuuri oli varsin raskas kokemus. Kaupunkien ulkopuolella ajaminen on mukavaa, mutta erityisesti Marrakechin liikenteessä meno on hektistä ja läheltä piti -tilanteita riittää.

Marrakechin kautta kulkevan reitin hyvänä puolena on kuitenkin mahdollisuus pysähtyä Aguergourissa, joka on sisämaassa sijaitseva tunnettu termiikki- ja XC-lentopaikka. Omalla reissullamme vierailu ei kuitenkaan sopinut yhteen kelien kanssa, joten startin testaaminen jäi toiseen kertaan.
Yöpyminen onnistuu joko suoraan Nid d’Aiglen hostellissa tai heti rinteen juurella sijaitsevassa loma-asuntojen keskittymässä, josta voi vuokrata majoituksen. Lomakylä sijaitsee aivan meren rannalla, ja rannalta löytyy myös pieni hiekkadyyni, joka soveltuu myös lentämiseen.

Marokon matkaa varten tulee täyttää ja lähettää etukäteen internetistä löytyvä lupahakemus. Viranomaisilta vastausta ei tosin välttämättä kuulu. Internetistä löytyy myös kauhutarinoita siitä, kuinka varjoliitovarusteet ovat aiheuttaneet päänvaivaa lentokentän tullissa, mutta omalla reissullamme ongelmia ei tullut vastaan.