Vuonna 2026 tulemme tekemään historiaa. Olisipa se siksi, että nuoria ilmailijoita nähtäisiin Suomen lentopaikoilla ennätysmäärä. Olisipa se siksi, että pääkaupunkiseudulle viimein osoitetaan kaikkeen pienilmailuun sekä sähköistyvään ilmailuun sopiva päälentokenttä. Kävi miten kävi, me jäämme joka tapauksessa historiaan, koska Suomen ilmailuliitto saa ensimmäisen naispuheenjohtajansa.
Älkää käsittäkö väärin. Sukupuolella ei ole tämän tehtävän hoitamista varten mitään merkitystä. Tarvitaan henkilö, jolla on näkemys siitä, mihin suuntaan suomalaista harraste- ja yleisilmailua pitää kehittää. Jonkun on oltava tämän aluksen päällikkö. On kuitenkin varmasti syitä, miksi ketään naista ei ole tähän tehtävään aiemmin nimetty.
Kun Suomen ilmailuliitto, tai Suomen ilmapuolustusliitto 1919 perustettiin, ilmailua tuskin harrasti kukaan. Käsitys harrastamisesta lienee kokenut melkoisen evoluution sitten noiden aikojen. Tarpeet liiton olemassaololle ja edunvalvonnalle olivat ylipäänsä aivan muualla kuin siviili-ilmailussa. Suomen ilmailuvoimien tuolloinen tavoite oli saada enemmän jalansijaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Perustajajäsenet olivat nimekkäitä ja monilla eri tavoilla ansioituneita henkilöitä. Miehiä.
Mielikuva ilmailusta myös on kovin miehinen, eikä se aina jätä tilaa muulle. Raamikkaita lentokapteeneja, riskinottoa, tekniikkaa, öljyntuoksuista puuhastelua. Kuitenkin sen sijaan, että ilmailu olisi pelkästään kaikkea tuota, se on myös oppimista, taitoa, taidetta ja iloa. Ei mitään sellaista, mihin tarvittaisiin tietty sukupuoli.
Ilmailuliiton historiaan kuuluu kaiken kaikkiaan hienoja vuosikymmeniä ja tietenkin myös niitä ikimuistoisia naisharrastajia. On rakennettu, lennetty, hypätty ja unelmoitu taivaasta. Suuri ilmailijoiden joukko on kantanut mukanaan tarinaa rohkeudesta ja vapaudesta – ja sille tarinalle soisi jatkoa.
Millaisessa tilanteessa sitten olemme tällä hetkellä? Liittoamme ja sen perinteikkäitä lajeja vaivaa sulkeutuneisuus ja hidas hiipuminen. Menneistä saavutuksista, ansioista ja titteleistä on tullut ansa, joiden pohjalle ei voi rakentaa tulevaisuutta. Niillä keskenään ylpeileminen ei houkuttele uusia harrastajia.
Ilmailu elää lisäksi keskellä moniulotteista murrosta. Teknologia kehittyy, ympäristövastuu korostuu ja uusia muotoja syntyy: sähköinen lentäminen, dronet, uudet ilmatilan käyttötavat. Suomen puolustamisen ja ilmailuun liittyvän osaamisen kannalta elämme vähintään yhtä tärkeitä aikoja kuin sata vuotta sitten. Kaiken tämän keskellä tarvitaan kuitenkin edelleen samoja asioita kuin aikoinaan – uskallusta, yhteisöllisyyttä ja turvallisten olosuhteiden luomista. Meidän tehtävämme liittona on varmistaa, että harrastaminen on vastuullista ja kaikkien saavutettavissa. Toivon jääväni historiaan yhtenä niistä, jotka muuttivat suomalaista ilmailua avoimemmaksi, turvallisemmaksi ja elinvoimaisemmaksi entistä moninaisemmalle joukolle. Sitä varten vaaditaan keskustelua, valintoja ja esimerkin näyttämistä.
Minulle on tärkeää, että yhä useampi nuori voi löytää ilmailusta oman tiensä. Että kerhojen ovet ovat avoimia, että kentillä kuuluu naurua, että jokainen voi kokea sen saman vapauden, joka aikanaan sai minut ja varmasti sinutkin rakastumaan ilmailuharrastukseen.
Kaiken edellä mainitun yli menee yksi tavoite. Kun minut liiton syyskokouksessa valittiin seuraavaksi puheenjohtajaksi, kilpailua paikasta ei ollut. Tämän pitäisi kuitenkin olla kunniatehtävä, jossa on toiminut esikuvallisia henkilöitä. Kun pääsemme tilanteeseen, että ehdolle asettuu useampi henkilö, joista jäsenet valitsevat sopivimman, työni täällä on tehty.
Mari Lehtonen
Kirjoittaja on Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen ja 1.1.2026 alkaen puheenjohtaja.