Ilmailuliiton lentopaikkakisa oli menestys

Julkaistu

Teksti Lasse Tuorila
Kuvat Janne Näränen ja Johan Löfgren
Imatran ilmailukerhon kimppalennolla kahvitauolla ovat Janne Näränen (oikealla) sekä Antti Mäkelä ja Ville Kultalahti (takana). Kuva: Janne Näränen
Lentopaikkakisa innoitti ja opetti

Ilmailuliiton lentopaikkakisassa kilpaillaan kiivaasti ja lennetään leppoisasti. Vuoden 2024 kilpailussa Imatran lentokerho voitti yhteisökisan erityisesti lentopaikkojen pisteillä. Sarjan kakkonen Tervalentäjät iski kampoihin voittamalla mailit. Kaikkiaan kisassa lennettiin liki kahdeksan kertaa maapallon ympäri.

Ilmailuliiton lentopaikkakisasta on tullut kerhoille mukava lisämotivaatio taivaaseen tutustumiseen. Varsinkin loppukesästä aletaan lennettyjä maileja ja koluttuja lentopaikkoja vertailla. Kerhojen sisällä syntyy positiivista painetta, kun lentäjiä potkitaan taivaalle taistelemaan ilmaherruudesta.

– Kyllä lentopaikkakisalla oli vaikutusta loppukesästä ja alkusyksystä. Muutamat kaverit, jotka oli päässeet kisaan sisään ja innostuneet siitä, alkoivat rummuttaa siitä kerhon WhatsAppissa. Sillä oli vaikutuksensa ja meillä oli tarkoitus pärjätä kisassa, valaisee oululaisen Tervalentäjät ry:n puheenjohtaja Jarmo Hintikka.

– Vähän taustoja aktivoitumisesta lentopaikkakisassa: kilpailun voitti vuosina -22 ja -23 Lappeenrannan Ilmailuyhdistys. Sehän on naapurikerho. Me tehdään paljon yhteistyötä, mutta kun naapuri oikein henkseleitään paukutteli ja länsirannikolla Tervalentäjätkin kovaa lenteli, niin ajateltiin, että tästä täytyy joku itä-länsi-peli saada aikaan. Pikku kisa aina kirittää, vaikka lentäisi huumorimielessä, kertoo taustoista Imatran lentokerhon puheenjohtaja ja kisassa ahkerasti lentänyt Janne Näränen.

Johan Löfgren Tervalentäjistä kolusi lentopaikkakisassa runsaasti kenttiä ja saalisti maileja.

Kahdeksasti maapallon ympäri

Kaikkiaan vuoden 2024 lentopaikkakisassa lennettiin 317280 kilometriä. Lentäjiä oli 177, jotka poikkesivat 93 koneellaan 174 kentällä. Lentoja oli yhteensä 2757. Kilpailuaika oli 9.3.—30.9.2024. Moni lentokerho lämpeni pikkuhiljaa Ilmailuliiton lentohaasteeseen.

– Osa innostui oikein kunnolla ja pyöri koko kesän jossain. Me laitoimme yhden kaverin kanssa viestejä meidän WhatsApp-ryhmään, että osallistukaa nyt. Ja ne, jotka innostuivat, laittoivat viestejä myös. Kaikki korostivat, että lennot piti myös merkitä. Loppuvaiheessa innostuikin isompi porukka, kertoo Tervalentäjissä ahkerasti siivillä ollut Johan Löfgren.

– Ei ole sellaista kilpailua, jossa ei saisi miehiä ja naisia ärsytettyä, että kilpailusta tulisi totinen. Ja muutama aktiivi otti tämän asiakseen, myhäilee voittoisan Imatran lentokerhon Näränen.

Säätkin suosivat pääosin lentoja. Mutta Suomi on pitkä maa ja mikään huippukesä se ei kaikille kuitenkaan ollut.

– Märkäähän oli, jos noita palolentoja katsoo. Mutta kyllä pystyi kohtuullisesti lentämään. Meilläkin oli aikomus lentää pohjoiseen, Ivaloon ja Enontekiöllekin, mutta käytännössä reissu kaatui Kemijärven korkeudelle. Oli kolme päivää siihen varattu, mutta kun ei kelin vuoksi päässyt läpi niin ei päässyt. Rovaniemellä yöpyminen vaihtui Seinäjoeksi, Imatran Näränen toteaa.

– Itse asiassa oli aika hyvät kelit. Ainoa ongelma oli löytää päivää sinne pohjoisen suuntaan. Sinne ei voi lähteä kovin arveluttavalla säällä. Siellä kun ei sitä infraa ole niin paljon. Siellä sinä olet sitten ihan korvessa pahimmillaan. Tänä vuonna päivät ei oikein sopineet sillain, että olisi päässyt aina Ivaloon saakka, Tervalentäjien Löfgren manailee.

Tervalentäjien koneet keräsivät lentopaikkakilpailussa eniten matkamaileja. Kuvassa on Tervalentäjien kone Piper PA-28-161 Warrior III.  Kuva: Johan Löfgren

Kenttiä lähellä ja kaukana

Tervalentäjille tuli runsaasti taivaan sinessä taivallettuja maileja, mutta kenttien lukumäärä jäi pakostakin hieman vajavaiseksi.

– Kun katsoo karttaa, missä on kenttien suurin tiheys, niin ei se siellä pohjoisessa ole. Meillä on ne muutamat lähikentät siinä, mutta muuten pitää lähteä pitemmille reissuille. Itse liikuin tietysti paljon pohjoisessa, Kittilää myöten. Edellisenä vuonna kävin muun muassa Porin lähikentillä, kun olen sielläkin jäsen. Tänä vuonna Seinäjoki taisi olla eteläisin kenttä. Sieltä sitten menin Jyväskylään, Kajaaniin ja kohti pohjoista aina Aavahelukkaan asti. Ja aina kun oli joku tapahtuma, sinne lähti enemmänkin koneita, kuvailee Oulun mies Johan Löfgren.

Tervalentäjien puheenjohtaja Hintikan mukaan kerhon tulos olisi ollut parempi, jos pilotit olisivat heti alusta lähtien laittaneet lentonsa muistiin lentopaikkakisaa varten. Muun muassa monet koululennot jäivät kisan alkuvaiheessa ilmoittamatta. Merkitseminen piristyi vasta syksyä lähestyttäessä. Muillakin kerhoilla oli hieman käynnistysvaikeuksia, mutta kun tieto alkoi kulkea, rupesi maileja ropisemaan ja merkinnät tulivat ajantasaisiksi.

Imatralta lähteville tutut lähiseudun kentät antoivat pisteitä kisaan, muun muass Lappeenranta, Mikkeli, Savonlinna ja Joensuu.

– Mutta kyllä tuli kierrettyä koko Suomi ihan pohjoista lukuun ottamatta, korostaa Näränen.

Janne Näränen Imatran ilmailukerhosta on valmiina lähtöön. Kuva: Janne Näränen

Kilpailussa oppii

Kilpailuun osallistuneet korostavat, että on hyvä, että on joku syy tai tarve lentää. Lentämisestä tulee tavoitteellista, kun on joku paikka, minne tähdätä.

– On isoja ja pieniä kenttiä. On ihan mielenkiintoista käydä katsomassa, minkälaisia kenttiä on. Kisan tarkoitushan oli saada väki lentämään ja vierailemaan. Tulee tutustuttua erilaisiin kenttiin. On valvottuja ja valvomattomia kenttiä. On esimerkiksi aika lyhyitä korpikenttiä, joille laskeutumisen suunnittelu ja laskun sorvaaminen on vähän erilaista. Siinä aina oppii, korostaa voittajakerhon Näränen.

Hän uskoo, että kilpailu jatkuu heidän puolestaan ensi kaudellakin, varsinkin Kaakkois-Suomessa.

– Tulee pakosta suunniteltua lentoja. Nyt oli paljon kimppalentämistä, mikä varmaan jatkuu. Kyllä minä uskon, että me jatkamme tätä kilpaa ensi vuonnakin.

 

Tulokset

Henkilösarja, pisteet

1. Mäkelä Antti

Henkilösarja, mailit

1. Lamberg Niko

Yhteisösarja, pisteet

1. Imatran Ilmailukerho

Yhteisösarja, mailit

1. Tervalentäjät

Yksityiskonesarja, pisteet

1. Lamberg Niko

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita