Jari Rautomäki ja Lasse Lintukangas lensivät yli viiden metrin nostoissa ja liitivät vuorten yllä.

Matkan valmistelut alkoivat vuoden 2025 loppupuolella. Lasse Lintukangas kutsui minut käymään luonaan ja heitti ilmoille ajatuksen, jota oli vaikea vastustaa: lähtisinkö mukaan lentämään Alpeille? Hän kertoi, että paikallisella kerholla olisi koneita hallit täynnä – jokin niistä saataisiin kyllä käyttöön. Ajatus jäi kytemään mieleen, ja pian siitä tuli suunnitelma.

Paikallisen kerhon edustaja Veronique Cousin otti yhteyttä sähköpostitse ja pyysi lähettämään kopiot lupakirjasta, lääketieteellisestä kelpoisuustodistuksesta ja passista. Lisäksi piti täyttää väliaikainen kerhon jäsenhakemus ja lähettää se takaisin. Paperityö tuntui hetken byrokraattiselta, mutta samalla se konkretisoi tulevan matkan – tämä oli oikeasti tapahtumassa.
Matkustin Finnairin vuorolennolla Nizzaan ja kentältä matka jatkui vuokra-autolla Nice Côte d’Azur Airportlta kohti Fayencea. Tie kiemurteli Etelä-Ranskan maisemien läpi ja mitä lähemmäs Fayencea pääsin, sitä enemmän maisema muuttui vuoristoisemmaksi ja odotus kasvoi.

 

Kerho vaikutti aktiiviselta
Paikallinen purjelentokerho on poikkeuksellisen hyvin varusteltu. Kentän välittömässä läheisyydessä on klubirakennus, toimistotilat, briefing-sali ja majoitustilaa kerholaisille. Koneita on paljon ja kalusto vaihtelee koulukoneista suorituskykyisempiin kaksipaikkaisiin purjekoneisiin.

Kalustoa huoltaa kaksi palkattua mekaanikkoa ja myös toimisto pyörii palkattujen sihteerien toimesta. Koneiden saaminen käyttöön vaati meiltä kuitenkin myös hieman käytännön järjestelyjä: meille osoitetun purjelentokoneen saaminen hallista edellytti Pawnee-hinauskoneen siirtoa pois hallista omatoimisesti ja vielä piti tehdä moottoripurjehtijan siirto, jotta kyseinen Janus B saatiin hallista ulos. Onneksi koneet, Pawnee mukaan lukien, siirtyivät kevyesti, toisin kuin toisen maailmansodan aikaisen hallin rautaovet….

Kaluston vuokrataso oli yllättävän huokea: koneiden tuntihinnat vaihtelivat noin 20–65 euron välillä konetyypistä riippuen. Tunnelma kentällä oli rento mutta ammattimainen – toiminta oli aktiivista, mutta samalla selvästi harrastuspohjaista ja yhteisöllistä.

Briefingin kautta lentämään
Ensimmäisenä lentoaamuna kokoonnuimme briefingiin. Tilaisuus on pakollinen ja samassa huoneessa olivat kaikki päivän aikana lentoon pyrkivät pilotit ja oppilaat, ranskalaiset, engelsmannit, hollantilaiset ja me, pari suomalaista.

Briefingissä käytiin läpi säätilanne, mahdolliset termiikkialueet sekä päivän turvallisuusasiat. Vaikka kieli toi oman haasteensa, tunnelma oli keskittynyt mutta innostunut – jokainen odotti pääsevänsä ilmaan.

Aamu Alpeilla, Fayencen pienellä lentokentällä, oli epätodellisen kirkas. Vuorten huiput piirtyivät terävinä sinistä taivasta vasten ja laaksoissa leijui vielä ohut usvakerros, joka haihtui hitaasti auringon noustessa. Ollessani kentän laidalla tunsin tuttua odotusta ja keskittynyttä rauhaa – purjelento oli minulle jo ennestään tuttua, mutta tämä lento Fayencessa oli ensimmäiseni juuri näissä maisemissa.

Alun perin meidän piti lentää Duo Discus -koneella, mutta saimmekin huollon vuoksi käyttöömme Janus B:n. Vaihdos herätti pienen pettymyksen, mutta samalla myös uteliaisuuden – jokaisella koneella on oma luonteensa.

Vieressäni valmistautui lennonopettajani Lasse Lintukangas, jonka rauhallinen ja varma olemus loi tilanteeseen luottamusta. Kun kiinnitimme turvavyöt ja kuomu sulkeutui yllemme, maailma ulkopuolella jäi taka-alalle ja huomio siirtyi täysin lentoon.
Nousu tapahtui hinauskoneen, Piper Pawneen, vetämänä. Kiihdytys, maan irtoaminen alta ja maiseman avautuminen alapuolelle tuntuivat tutuilta mutta silti vaikuttavilta. Irrottauduimme hinauskoneesta noin 1200 metrin korkeudella ja heti sen jälkeen tuttu hiljaisuus otti meidät vastaan.

Vuorten kattilasta pois
Hiljaisuus oli edelleen vaikuttava, mutta tällä kertaa ilma ei ollut kaikkialla lempeä. Ainoa jatkuva ääni oli ilmavirran humina, mutta koneen liikkeet kertoivat enemmän. Alapuolellamme levittäytyivät vihreät niityt, pienet kylät ja kiemurtelevat tiet, kun taas kauempana lumihuippuiset vuoret kohosivat jylhinä.

Meidän täytyi saada riittävästi korkeutta, jotta voisimme lentää kenttää ympäröivästä vuorten muodostamasta ”kattilasta” pois kohti pohjoista ja kohti parempia nostoja. Ja siinä oli se riski: pääsemmekö kivien yli kohti toivottua hyvien nostojen ja rinnetuulien aluetta.

Yhtäkkiä kone nytkähti ja kallistui hieman. Olimme osuneet termiikkiin – mutta tällä kertaa se ei ollut tasainen ja pehmeä. Nosteet olivat välillä todella hyviä, yli 5 m/s ja nousu oli paikoin turbulenttista ja nykivää. Lopulta korkeimmillaan kävimme noin 3500 metrin korkeudessa. Lasse Lintukangas arveli, että olimme ajoittain vuoristoaaltoon liittyvässä roottorissa. Vaikka liike oli välillä levotonta, siinä oli myös jotain kiehtovaa – siinä tunsi konkreettisesti luonnon voiman, joka kannatteli konetta.

Se oli lennon kohokohta: +5 m/s nosto on varmaan jokaisen purjelentäjän unelma tai ainakin tavoite. Liitäessämme korkealla vuorten yllä koin jälleen vapauden tunteen, mutta nyt siihen sekoittui ripaus kunnioitusta. Ilma ei ollut vain näkymätön elementti, vaan elävä ja arvaamaton voima, jonka kanssa lensimme yhteistyössä.

Lopulta suuntasimme takaisin kohti Fayencen kenttää. Vasemmalla horisontissa näkyi Cannes ja siitä pohjoiseen Nizza, niiden takana Välimeri. Ilma rauhoittui vähitellen, kävimme vielä korkeuden salliessa lentämässä paikallisessa ”rinnetuulikoulussa” eli rinteessä, jossa virtaus on aina ylös.

Lasse Lintukangas vei koneen loppuosalle kiitotielle 10L ja laskeutuminen sujui pehmeästi ja hallitusti. Kun astuin ulos koneesta, olo oli samaan aikaan tyyni ja hieman adrenaliinintäyteinen. Pakaralihakseni olivat hellät johtuen Januksen olemattomasta ergonomiasta istuinten osalta, ehkäpä istuintyynyjen uusinta auttaisi asiassa. Olisimmepa sittenkin saaneet käyttöön Duo-Discuksen.

Lennon jälkeen ilta jatkui rennosti hyvässä seurassa. Vietimme aikaa paikallisessa ravintolassa luxemburgilaisen purjelentoa harrastavan Arnyn ja hänen vaimonsa kanssa. Tunnelma oli välitön ja lämmin, ja päivän kokemuksia käytiin läpi vielä uudelleen hyvän ruoan äärellä. Illalliseksi nautimme alkupaloja sekä paikallista ankanrintaa, joka kruunasi päivän täydellisesti.

Alpit tekivät vaikutuksen
Viimeisenä päivänä olisi ollut vielä mahdollista lentää, mutta koska vuokra-auto täytyi palauttaa kello 18 mennessä Nizzaan, päätimme lähteä lentämisen sijaan pienelle maaseutumatkailulle. Ajoimme Castellanen, Verdon ja Bargemon alueilla katselemassa, miltä Alpit näyttää maasta käsin. Näillä samoilla alueilla etsimme edellisenä päivänä nostoja.

Jyrkät vuorenrinteet herättivät kunnioitusta luonnon voimia kohtaan. Ihminen tuntee itsensä kovin pieneksi vuorten juurella. Yhden pysähdyksen teimme paikallisen tenniskentän kohdalla. Kenttä sijaitsee korkealla vuoren rinteellä pienellä tasanteella. Aidatun kentän ohi pääsi kurkistamaan kallion pystysuoraa seinämää alaspäin, missä pudotusta on noin 300 metriä. Jyrkänteen reunalla tunsimme voimakkaan, lämpimän ilmavirtauksen ylöspäin. Siinä muodostui parhaillaan termiikki, joka olisi vienyt purjekoneen korkeuksiin.

Matka jatkui hyväpintaisia, kiemurtelevia asfalttiteitä pitkin kylästä toiseen vieden meidät välillä syviin laaksojen pohjiin ja välillä ylemmäs vuorten rinteille. Ajoimme läpi Verdon-rotkon, joka on yksi Euroopan upeimmista luonnonnähtävyyksistä. Sitä kutsutaan usein ”Euroopan Grand Canyoniksi”. Maisemat olivat todella hulppeat.

Purjelento Fayencen yllä ei ollut minulle ensimmäinen lento, mutta se oli ensimmäinen täällä – ja juuri siksi erityinen. Se muistutti jälleen, kuinka monimuotoinen kokemus lentäminen voi olla. Jokainen lento on erilainen, ja joskus juuri ne rajuimmat hetket jäävät kaikkein kirkkaimmin mieleen.

Lue lisää
Lisätietoja löytyy paikallisen kerhon verkkosivuilta.

 

Purjelento Alpeilla perustuu kolmeen nostavien virtausten lähteeseen

Perusasetelmassa aurinko lämmittää laaksoja ja vuorten rinteitä. Kun kriittinen lämpötila on saavutettu, ilmamassa lähtee liikkeelle ja pakottautuu laaksoista vuorten rinteitä pitkin ylöspäin. Huipun tasalla ilman virtaus kasautuu termiikeiksi. Pääsääntöisesti siis tuulen ja auringon puoli vuorta vie ylöspäin ja toinen puoli vuorta vie alaspäin. Jos tulee valintatilanne, tuulen puoli on varmempi valinta.

Vuoristoaalto muodostuu Etelä-Alpeille yleensä mistraalituulen myötä. Tuuli on tällöin erittäin voimakas. Maassakin tuulen nopeus voi olla yli 100 km/h. Aallot voivat viedä jopa yli 10 kilometriin, mutta ilmatila rajoittaa nousut käytännössä noin kuuden kilometrin korkeuteen. Euroopan pisimmät matkalennot on tehty aaltovirtauksissa.

Kolmantena on rinnetuuli, joka vaatii syntyäkseen kohtuullisen tuulen nopeuden. Poikittain riittävän korkeaa rinnettä vasten puhaltava tuuli on jatkuessaan ehtymätön nostotehdas, mutta parhaimmillaankin vain rinteen korkuinen. Purjelentäjän Alpeilla tulee siis tuntea perusteet sääopista ja sen lisäksi tuntea olosuhteet ja paikat missä lennetään. Lennolla on aina tiedettävä lähin paikka, minne pääsee laskuun turvallisesti. Tästä on julkaistu luettelo varalaskupaikoista, jotka on sovittu pidettäväksi avoinna vain purjelentäjille. Varalaskupaikkoja on satoja mutta ne ovat hyödyttömiä, mikäli et koko ajan tiedä tarkkaa sijaintiasi tai korkeutta mistä vielä pääset laskupaikalle.

Lennollamme päivä oli harvinaisen tyyni ja se hieman sekoitti kuvioita; termiikkejä löytyi yllättävistäkin paikoista ja sitten taas niin sanotut varmat termiikkipaikat eivät toimineetkaan. Aaltovirtauksen roottorikin hieman ravisteli meitä, mutta ei jaksanut viedä meitä aaltoon. Aalto näin tyynenä päivänä oli myös poikkeuksellista. Muutama todella voimakas termiikki toki osui reilun neljän tunnin mittaiselle lennollemme.