Ilmailun sääntöjen ja määräyksien osaaminen kuuluu jokaisen harraste- ja yleisilmailijan arkipäivään. Ennen kuin uusi EU-komission julkaisema määräys astuu voimaan, sitä on valmisteltu huolella. Raotamme nyt tämän valmisteluprosessin ovea ja kerromme EASA:n ja EAS:n rooleista prosessissa.
Artikkelissa kerrotaan lyhyesti muutamista meneillään olevasta EASA-hankkeesta, jossa EAS on tavalla tai toisella mukana, joko aloitteen tekijänä tai sidosryhmän edustajan ominaisuudessa. Huomaa, että hankkeet ovat kesken ja kestävät tyypillisesti vuosia, ennen kuin lopputulos on valmis.
”Ajokorttiterveys” riittäisi
EAS on tehnyt ehdotuksen medikaaliuudistuksesta PPL, LAPL ja BPL -lupakirjojen osalta. Tämä on varsin tuore aloite ja sen tavoitteena on, että näiden ei-kaupallisten peruslupakirjojen hankkiminen ei edellyttäisi erillistä ilmailulääkärin tarkastusta, vaan niin sanottu ajokorttiterveys riittäisi.
Aloite pohjautuu USA:ssa ja Britanniassa jo muutaman vuoden käytössä oleviin menettelyihin.
Kaikki luonnonsuojelualueet eivät ole AIP:ssä
Euroopassa perustetaan aika ajoin uusia luonnonsuojelualueita, jotka ulottuvat myös maasta ylöspäin, ilman että perustajat, esimerkiksi paikallishallinto tai ympäristöviranomainen, selvittävät asiaa kansallisen ilmailuviranomaisen kanssa. Tästä seuraa, että pienkoneiden lentäjät, jotka hyvässä uskossa lentävät alueen yli, saattavatkin joutua kuulusteluun ilmatilarikkomuksesta.
Ratkaisuna on ehdotettu OPS:iin eli lentotoiminnan sääntöihin tarkennus, joka selventää, että vain kansallisen ilmailuviranomaisen AIP:ssä julkaisemat ilmatilarajoitukset ovat lain mukaisia.
Lentokoulutuksen muutokset lähivuosina
Jo muutaman vuoden ajan on Euroopassa ollut pulaa perustason PPL-lennonopettajista. EASA:n erikseen nimetty FI Task Force on pohtinut ratkaisuja. Eräs ehdotus on poistaa lennonopettajalta nykyään vaadittu CPL-teoriaosaaminen, mutta Traficomin erityisasiantuntija Jani Hottolan mukaan tämä aloite on nyt kyseenalaistettu.
Task Force on nyt muuttunut RMT.0194:ksi. RMT-lyhenne tulee sanoista Rulemaking Task. Siinä on tarkoitus luoda niin sanotut kompetenssiin perustuvat vaatimukset eli CBTA, Competence Based Training and Assessmentit kaikille lupakirjoille ja kelpuutuksille perinteisen jäykään tuntipohjaisen koulutusmallin tilalle. RMT.0194:n ensimmäinen vaihe koskee juuri lennonopettajakelpuutuksia. Määräysluonnos NPA, Notice of Proposed Amendment oli tarkoitus julkaista lausunnolle vielä 2024 aikana, joskin viimeisten tietojen mukaan lykkäys on todennäköinen.
Harrastemekaanikon vaatimuksiin etsitään ratkaisuja
Harrastemekaanikon lupakirjan (part 66 L1) ylläpidon vaatimuksia pitäisi kohtuullistaa. Perinteisestihän esimerkiksi purjelentokoneita ovat ylläpitäneet kerhoissa vapaaehtoispohjalta toimivat harrastemekaanikot, mutta vuonna 2020 voimaan tulleet EU-määräykset edellyttävät moninkertaiset tuntimäärät mekaanikkolisenssin pitämiseksi voimassa. Niin monta purjelentokonetta ei yksinkertaisesti löydy useimmista maista, jotta niiden huoltotuntien määrä riittäisi kaikkien mekaanikkojen oikeuksien voimassa pysymiseen. Puhumattakaan ilmapalloista, joiden kausihuolto sujuu muutamassa tunnissa. Myös uusien L1-mekaanikkojen koulutuksessa on samoja piirteitä työharjoittelun tuntivaatimusten osalta.
Ongelmaan etsitään paraikaa kuumeisesti ratkaisua, koska jo nyt on useissa Euroopan maissa havaittavissa että uusia mekaanikoita valmistuu liian vähän ja kaiken lisäksi vanhat kokeneet mekaanikot lopettavat turhautuneena.
Vaatimukset ilma-alusten tarkistuslistoille
Tämä yksityiskohta liittyy NCO-lentotoimintamääräysten uudistamiseen. Määräysluonnoksessa on esitetty että lentokoneen virallista lentokäsikirjassa olevaa tarkistuslistaa tulisi jatkossa aina noudattaa kirjaimellisesti.
EAS otti tähän kantaa, koska yleisilmailussa on ainakin joissakin maissa yleistä, että tarkistuslistaa voi jossain määrin soveltaa ja siihen voi vaikka tehdä kerhokohtaisia lisäyksiä, kunhan kriittisiin kohtiin ei kajota. EAS haluaa että operaattorikohtainen joustavuus säilyy.
Kirjoittaja Nils Rostedt toimii EAS:n osa-aikaisena Programme Managerina ja muun muassa käsittelee EASA:n julkaisemat lausuntopyynnöt.
EASA on lentoturvallisuusvirasto
Saksan Kölnissä sijaitseva Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on EU-komission alainen virasto, jonka tehtäviin kuuluu lentoturvallisuuteen liittyvien uusien EU-määräyksien valmistelu. Valmistelu noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:
– Vireillepano
– Esivalmistelu
– Lausuntovaihe
– Viimeistely
– Hyväksyntä
– Voimaantulo
Prosessiin kuuluu tärkeänä elementtinä myös ns. sidosryhmäyhteistyö, missä eri käyttäjäryhmät voivat vaikuttaa tulevien säädösten luonnoksiin ja niiden sisältöön. Tästä pääsemmekin EAS:n tehtävään.
EAS on edunvalvontayhteisö
Europe Air Sports (EAS) on harraste- ja urheiluilmailun EU-sääntelyyn keskittyvä edunvalvontayhteisö, jonka jäseninä ovat useimmat Euroopan maiden kansalliset ilmailuliitot, kuten Suomen Ilmailuliitto, sekä myös eri ilmailun lajien Eurooppa-tason lajiliitot, kuten purjelennon European Gliding Union EGU ja ultrakeveiden European Microlight Federation EMF. Yhdistymällä yhden sateenvarjon alle EAS:n mahdollisuudet vaikuttaa EASA:n määräysvalmisteluun ja sen sisältöön paranevat verrattuna erillisliittojen mahdollisuuksiin.
Käytännössä EAS toimii useilla eri tavoilla. EAS:lla on asiantuntijaedustajat useissa EASA:n yleisilmailun sidosryhmissä (Advisory Boards, Community Groups) jotka osallistuvat uusien määräyshankkeiden esivalmisteluun. EAS ylläpitää myös yhteydet EASA:n sekä EU-komission yleisilmailuasioiden johtohenkilöihin. Näiden edustajien lisäksi EAS:n asiantuntijat perehtyvät tarkoin EASA:n julkaisemiin yleis-ja harrasteilmailua koskevien määräysluonnosten lausuntopyyntöihin ja laativat niistä vastineet EASA:an.
EASA-lyhenteitä
ToR Terms Of Reference Säädöshankkeen kuvauslehti, jossa mm. sen tunnistenumero RMT.0xxx (RMT= Rulemaking Task= säädöshanke)
NPA Notice of Proposed Amendment Lausuntokierroksen saatekirje, joka sisältää säädösluonnoksen kommentoitavaksi
CRD Comment Response Document Lausuntojen yhteenveto ja niiden johdosta tehtyjen muutosten perustelut
Opinion – EASA:n lopullinen säädös-esitys, jossa lausunnot on huomioitu. Opinion menee EU-komissiolle hyväksyttäväksi (Adoption).
Regulation, IR Lopullinen säädös (asetus)
AMC Accepted Means of Compliance Säädöstekstin selventävä lisäys
GM Guiding Material Säädöstekstin sovellusohje
Kiinnostuitko ilmailusta ja moottorilennosta? Ilmailuliiton verkkosivuilla voit tutustua eri ilmailulajeihin ja Ilmailuliiton toimintaan. Haluatko mukaan harrastukseen? Etsi sinua lähin ilmailukerho ja liity jäseneksi niin pääset harrastukseen mukaan. Ilmailuliiton jäsenyys kannattaa, sillä yksi jäseneduistamme on vakuutus.






