Woikoski Safirs – soolosta osastoksi

Julkaistu

Teksti Tapio Pitkänen
Kuvat Tuukka Johansen
Woikosken Safirit lähdössä Nurmaalta siirtolennolle Mikkeli Airshow -tapahtumaan elokuussa 2024. Myös siirtolennot lennetään osastossa. Naäin maksimoidaan harjoittelu sekä säästetään lentonäytöksen saapumis- ja postumisslotteja. Jokaisen osaston muodosta on tehty riskianalyysi, joka sisältää väistämissäännöt normaalioperoinnissa, muotoja muutettaessa sekä poikkeavissa tilanteissa. Kuva: Tuukka Johansen

Woikoski Oy:n omistajan, edesmenneen insinöörineuvos Clas Palmbergin ilmailuharrastuksen eräs ulottuvuus on ollut Saab Safir -koneiden entisöinti. Ensikosketuksen hän sai kalustoon jo nuorena Väinö Bremerin esitellessä konetta Clasin isälle Sven Palmbergille. Claes Palmberg alkoi myöhemmin, oman ilmailu-uransa karttuessa hankkia omistukseensa Suomen Ilmavoimissa palvelleita Safir-koneyksilöitä.

Vuonna 2017 Palmberg pyysi jutun kirjoittajaa, Tapio Pitkästä, valmistelemaan osastolentoharjoitusten aloittamisen koneillaan. Syyskuussa 2017 harjoitukset aloitettiin Utissa kolmella Safirilla. Lentäjiksi osaston siipikoneisiin valittiin lentonäytöskokemusta omaavia ohjaajia. Ydinryhmän lento-osastossa muodostivat harjoituksissa Ilmavoimissa osastolentokoulutuksen saaneet pilotit. Syksyllä 2017 tavoitteena oli laatia ohjelma, jota voitiin lentää neljällä koneella vuoden 2018 Suomen Ilmavoimien 100-vuotisjuhlanäytöksessä Jyväskylässä.

Kun keväällä 2018 saatiin neljäs kone riviin, harjoitukset aloitettiin ja 4-ship esitys oli kesäkuussa valmis. Jyväskylän lentonäytöksessä lennettiin Safir-osaston oman esityksen päätteeksi yhdessä Vinka-osaston ja yhden Grobin kanssa yhdeksän koneen osastona ohilento, jossa olivat mukana ensimmäisen kerran mukana Ilmavoimien kolme alkeiskonesukupolvea.

Näytösten vakioesiintyjä
Woikoski Safirs vakiinnutti nimensä ja osasto on ollut vuosien mittaan vakioesiintyjä Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksissä sekä myös pienemmissä, alueellisissa lentonäytöksissä. Osaston esitysohjelmat ovat sisältäneet klassista osastolentämistä, jonka Safir-osaston persoonalliset moottoriäänet ovat usein saaneet näytöksissä katsomossa olleet Ilmavoimien Safir-veteraanit pyyhkimään silmäkulmiaan.

Vuosien mittaan osastoon on kutsuttu lisää ohjaajia. Olennaisina ominaisuuksina kutsutuilla ohjaajilla ovat olleet osastolentokyky sekä vilpitön kiinnostus osallistua ilmailuhistorialliseen harrastustyöhön. Ohjaajien taustat vaihtelevat Arctic Eagles -ryhmän Ilmavoimien reservin ohjaajasta entisiin Draken- ja Mig-pilotteihin sekä edelleen Hornet-lentäjiin. Clas Palmberg hyväksyi henkilökohtaisesti esitetyt pilotit ryhmään.

Kauhavalla nähdään uusi ohjelma
Vuodesta 2023 osastossa on ollut soolokone, joka on lentänyt klassisen, perusliikkeitä sisältävän taitolento-ohjelman. Vuoden 2024 esityssarja sisälsi ensimmäisen kerran 5-ship ohjelman, jossa soolokone lensi alkuun soolon, jonka jälkeen soolokone lensi osaston kanssa kohtaamisen liittyen sitten osastoon.

Vuosi 2025 tuo tullessaan jälleen uuden ohjelman, joka nähdään ensimmäisen kerran Kauhava Airshowssa. Osaston uusi 6-ship ohjelma tulee uudistusten lisäksi sisältämään huomionosoituksen helmikuussa menehtyneelle osaston johtajalle Clas Palmbergille.

 

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita