Virtuaalilentämällä taivaisiin

Julkaistu

Teksti Lasse Tuorila
Kuvat Lasse Tuorila

Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala pääsi eläkkeelle vuonna 2008. Mutta jo virka-aikanaan hänen harrastuksensa, virtuaalilentäminen, oli hänet tunteville tuttua.

Nyt on vähän helpottanut, mutta kyllähän tässä on eläkeläisen kiireet, sanoo emerituspiispa Pihkala, joka on juuri saapunut esitelmämatkalta Inkerin evankelisluterilaisen seurakunnan luterilaisesta instituutista.

Pihkalan hangaarista löytyy lentokonekirjoa yksimoottorisesta lentopelistä aina Airbus 350:een. Apuvälineenä hän käyttää pääasiallisesti karttaa.

Se on vähän niin kuin elämässä. Pitää osata lukea karttaa ja kartalle pitää laittaa määräetapit. Sitten täytyy pyrkiä saavuttamaan ne oikealla tavalla. Lisäksi pitää osata laskeutua niin, ettei synny vahinkoja.

Emerituspiispa Pihkala on ilmavoimien lentokoneinsinöörin poika. Sodan aikana ja sen jälkeenkin Tampereen Härmälässä oli lentokonetehdas ja ilmavoimien varikko, jossa hänen isänsä oli töissä. Tuleva piispa tyytyi ihailemaan koneita tuolloin vain maanpinnalta, mutta yhteys taivaisiin oli syntynyt ja vuonna 1997, jolloin hän tarttui piispan sauvaan.

Kun pääsin eläkkeelle, sain kokeilla toisenlaista sauvaa. Pääsin nimittäin ilmavoimien Redigon kyytiin ja siinä sain koneen sauvan käyttööni. Kyllä simulaattorilla lentäminen antaa hyviä valmiuksia oikeaan lentämiseen, toteaa Pihkala, jolle järeämmätkin simulaattorit ovat tulleet tutuiksi.

Olen lentänyt Satakunnan lennostossa Hornet-simulaattorilla. Se on kuin mersulla lentäisi!

Emerituspiispa lentää X-planella ja tietokoneena toimii jo viiden vuoden ikäinen MacBook Pro -läppäri, joka on tarkoitus uusia lähitulevaisuudessa. Ohjainlaitteisiin ja polkimiin on uponnut noin 500 euroa.

Hankin ensimmäisen simulaattoriohjelman tietokoneeseeni vuonna 1987. Siitä lähtien kehitys on ollut valtavaa. Varsinkin fotorealistiset maisemat ovat upeita. Lennä mielelläni seuduilla, joissa on hienoja maisemia.

Pihkala vetää mielellään lankoja yhteen lentämisen ja elämän välillä.

Elämässä pärjää vain niillä eväillä, jotka on aiemmin hankkinut. Sama pätee lentämisessä. Ja itse asiassa lentäminen on hengenvaarallista, niin kuin eläminenkin. Vaikka sitä ei tiedostakaan.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita