Lennokkien kisaviikonloppu toi huiput Seinäjoelle

Julkaistu

Teksti AURORA KOSKENSALO
Kuvat TIMO KOSKENSALO
Jukka Pikkusaari osallistui F4H-mallilennokkiluokkaan hiljattain valmistuneella de Havilland DH.60 Moth -koneella. Sen mittakaava on 1:6. Kuva: Timo Koskensalo

Seinäjoen lennokkikerho RC-AirClub ry järjesti 25.–26. heinäkuuta Kurjennevan lennokkikentällä taito- sekä mallilennokkikilpailut, joissa nähtiin Suomen huippuja ja kansainvälisillä kentillä kiertäneitä harrastajia.

Taitolennokkien F3A FAI -luokassa Seinäjoen osakilpailun voittoon lennätti Lassi Nurila ennen Kimmo Kaukorantaa sekä Antti Aho-Mantilaa. Samalla Nurilasta tuli FAI-luokan Suomen mestari.

Nurila on kiertänyt kuluneella kaudella ahkerasti maailmancupin kilpailuja eri puolilla Eurooppaa ja myös Kiinassa. Hänen mukaansa kausi ei ole sujunut aivan yhtä hyvin kuin aiemmat.

– En kuitenkaan koe lennättäneeni merkittävästi huonommin kuin ennen. Huipulla kilpailu on vain mennyt todella tiukaksi, Nurila sanoo.

Kansainvälisissä kilpailuissa erot ovat pieniä ja voittoon vaaditaan lähes täydellisiä suorituksia.
– Siellä on paljon tosi taitavia lennättäjiä. Osa on saanut lisää kokemusta, osa taas päivittänyt kalustoaan huipputasolle.

Kesän kisat antoivat Nurilalle jälleen uutta kokemusta, mutta myös haastoivat sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin.
– Kun Suomessa harjoittelee tietyissä oloissa ja sitten menee yhtäkkiä korkeammalle ja lämpimämpään ilmaan, kone tuntuu ihan erilaiselta. Esimerkiksi miten se kääntyy, vetää pystyyn tai jarruttaa alastulossa, kaikki muuttuu, Nurila kuvailee.

Hänen kautensa jatkui Seinäjoen jälkeen EM-kilpailuissa Ranskassa, minkä jälkeen vuorossa oli uuden lennokkimallin suunnittelua ja rakentelua.

Englannista Seinäjoelle
Seinäjoen kisojen toinen kiinnostava nimi oli Antti Aho-Mantila, joka saapui Kurjennevalle suoraan mallilennokkien maailmanmestaruuskilpailuista Englannista. Siellä hän sijoittui F4H-luokassa kolmanneksitoista, mitä voi pitää kovana suorituksena. Samassa luokassa kisasi 50 osallistujaa.

Suomen MM-joukkueen kilpailu ei mennyt kokonaisuutena aivan toivotusti, sillä kalusto-ongelmat verottivat tulosta. Joukkuekisassa Suomi onnistui kipuamaan yhdenneksitoista.

Aho-Mantilalle jäivät mieleen poikkeukselliset sääolot.
– Oli todella kuuma, mikä ei ole ihan tyypillistä Englannille, eikä satanut ollenkaan. Lisäksi oli kova tuuli, mutta onneksi se oli kiitoradan suuntainen.

Aho-Mantila kilpailee Spitfire Mark 9:llä. Koneesta löytyy nopeutta ja se lentää vakaasti. Lennokkiin oltiin asennettu MM-kisoja varten gyro, joka auttoi paljon.
Seinäjoen osakilpailussa Aho-Mantila voitti odotetusti mallilennokkien F4H-luokan.

Kilpaileminen tuo haastetta
Taitolennokkien F3A Nordic -luokassa neljänneksi sijoittunut Maunu Kuosa kertoo, että kilpailuissa kiehtoo ennen kaikkea mahdollisuus haastaa itseään.

– Tässä lajissa kehittyy koko ajan, vaikka hitaasti. Se on kiinnostanut jo nuoresta asti ja pitkät perinteet vetävät edelleen kisoihin mukaan, Kuosa sanoo.

Hän nostaa kauden kohokohdaksi alkukesästä pidetyn Turun kilpailun, jossa lennätettiin ensimmäistä kertaa uutta Nordic 27 -ohjelmaa.

Se on Kuosan mielestä kautta aikain vaikein ohjelma.
– Jännittävä, mutta samalla virkistävä kokemus. Juuri sellainen haaste tekee tästä kiinnostavaa, Kuosa tuumaa.

Tomi Kohtanen ja muut Seinäjoen lennokkikerho RC-AirClub ry:n talkoolaiset järjestivät hienon kisaviikonlopun Kurjennevan lennokkikentällä. Kuva: Timo Koskensalo

 

Kisat syntyvät talkoilla
Kurjennevan kilpailujen järjestämisestä vastasi RC-AirClub Seinäjoki. Talkoissa uurastanut Tomi Kohtanen kertoo kisaviikonlopun vaativan runsaasti pohjatöitä.

– Kenttää laitettiin kuntoon viimeiset puolitoista viikkoa. Nurmen hoito on jatkuvaa koko kesän, mutta kisojen alla tehtiin lisäksi reuna-alueiden niittoa ja raivausta, jotta laidoille ei synny esteitä, Kohtanen täsmentää.
Tänä vuonna järjestäjiä työllisti kosteahko sääennuste.

– Seurasimme huolestuneina säätä, ja sen vuoksi kentälle pystytettiin tavallista enemmän sateensuojatelttoja. Halusimme varmistaa, että kilpailijoille ja yleisölle on olosuhteisiin nähden hyvät puitteet.

Vaikka sateinen sää saattoi vähentää vierailijoiden määrää, yleisö on Kohtasen mukaan tapahtumassa tärkeässä roolissa. Aurinkoisina vuosina paikalla voi käydä kymmeniä tai jopa pari–kolmesataa ihmistä.
Kilpailujen järjestäminen on raskasta, mutta palkitsevaa.

– Ennen kisoja tulee aina tunne, että tässä on kova homma. Mutta kun kisat saadaan vietyä läpi ja kilpailijoilta tulee hyvää palautetta, niin muutaman päivän päästä ajattelee taas, että olipahan hieno viikonloppu. Sitten mieli siirtyy jo ensi vuoden suunnitelmiin, Kohtanen kiteyttää.

Lassi Nurila ja Kimmo Kaukoranta pitelevät sateenvarjoja, kun Olivia Komulainen ja Aurora Koskensalo sovittavat F3A Nordic -luokan Suomen cupin voiton varmistaneen Olivian kisakonetta autoon. Kuva: Timo Koskensalo

 

Seinäjoen kilpailun tulokset
F4H
1. Antti Aho-Mantila
2. Jukka Pikkusaari
Kansanscale
1. Matti Taskinen
2. Reima Salmivaara
Flying Only
1. Timo Koskensalo
F3A FAI
1. Lassi Nurila
2. Kimmo Kaukoranta
3. Antti Aho-Mantila
4. Jani Loikkanen
5. Janne Hautala
F3A Nordic
1. Olivia Komulainen
2. Risto Hölttä
3. Timo Koskensalo
4. Maunu Kuosa
5. Reima Salmivaara
F3A Sport
1. Aurora Koskensalo
2. Mikko Eirola

 

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

SM-viikko toi moottorivarjoliidon slalomin parrasvaloihin

Tampereen Ilmailuyhdistys kirjoittaa historiaansa uudesta näkökulmasta

Tapio Hanhilammi on vuoden 2026 Euroopan mestari F1A-liidokkiluokassa

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Jouni Makkonen voitti varjoliidon PM- ja SM-kilpailut

Pyhtäällä sijaitseva lentokenttä tähtää AFIS-kentäksi

Oulun ammattikorkeakoulu valitsi Elektra Trainerin tutkimuskäyttöön

Lisää artikkeleita