Kuva: Jere Malinen
Pohjois-Intiassa Himalajan vuoriston syleilyssä sijaitsevalla Bir Billingillä on varjoliitopiireissä kunnioitusta herättävä maine. Bir voi tarjota lentoelämyksiä, joita ei muualta maailmasta…
Suomi on yksi Euroopan parhaimmista maista harrastaa vesilentämistä. Ensimmäinen ohje, jonka vesilentokouluttaja neuvoo oppilailleen, on ettei koneessa ole jarruja –…
Ilmailuliiton järjestämän Lentopaikkakisan suosio jatkuu. Vuonna 2025 lennettiin edellisvuotta hieman vähemmän maileja, mutta lentojen määrä lisääntyi. Säät olivat lentäjien mielestä…
Kuinka monta kuollutta on hyväksyttävä määrä Suomen harrasteilmailussa vuodessa? Entä kuinka monta kuolemaa hyväksyisit omalla lentopaikallasi? Kuinka monta kuollutta on…
Evektor Harmony OH-U709 oli ainoa Suomeen vuonna 2024 uutena tuotu lentokone. Sen kotikenttä on Ilvesjoella Etelä-Pohjanmaalla. Harmony perustuu tšekkiläisen Evektor-tehtaan…
Nuorten harrastajien innostaminen kilpapurjelennon pariin on ollut Suomessa haasteena jo ainakin parikymmentä vuotta. Nykyään osallistujia on jälleen kohtuullisesti, mutta selkeää…
74-vuotias Pekka Hiltunen on aktiivinen lentäjä, lennonopettaja ja tarkastuslentäjä. Kouvolassa syntynyt, nykyisin Rantasalmella asuva Pekka Hiltunen on entinen rikospoliisi ja…
Team Albatross tähtää Saksan ACC 2026 -kilpailuun Tampereen yliopiston lentokonetekniikan ammattikerholaiset suunnittelevat ja rakentavat lennokin Stuttgarissa pidettävään kilpailuun. Seuraava Air…
Karhulan Ilmailukerhossa on tekemisen meininki. Kesän purjelentokurssi oli nuorisopainotteinen, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki kurssilaiset olivat alle 25-vuotiaita. Heistä viisi…
Markku Seppänen näki kumivenetraikin, sai kouluttajan numeron ja opiskeli viimeinkin lentäjäksi. — Tämä on unelmien täyttymys ja vastapainoa työlle. Ei…
Kentän laidalta – tai nykyään kai enimmäkseen verkosta – saa monenlaisia neuvoja siitä, miten ilma-alusten huollot tulee suorittaa, lentokoneet rakentaa…
Paraturneella tehdään laskuvarjohyppyjä eri lentopaikoille, pakataan laskuvarjot paikan päällä ja jatketaan lentokoneella seuraavaan kohteeseen. Ennen jokaista hyppyä tarkastettiin paikan ilmakuva.…
Satajäseninen, Kruunupyyssä toimiva Kokkolan Ilmailukerho täytti kunnioitettavat 100 vuotta. Pitkän historian varrella on ollut monenlaisia vaiheita ja tapahtumia. Ilmailukerholla on…
FAI:n yleiskokous pidettiin Suomessa FAI:n presidentti Greg Principato uudisti FAI:n yleiskokousta. Kokouksessa oli aiempaa enemmän varsinaista ilmailusisältöä ja vuorovaikutteisuutta. Lokakuussa…
Haapavedellä osataan hakea rahoitusta ja tehdä talkoilla Haapaveden kenttää levennettiin 1980-luvulla, mutta muuten korjaustarvetta oli runsaasti ennen kuin Pyhäjokialueen Ilmailukerho…
Vantaalla järjestetty kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n yleiskokous päätti kutsua Suomen pitkäaikaisen ilmailuvaikuttajan Sandy Pimenoffin kunniajäsenekseen. Jäsenmaiden määrään suhteutettuna tunnustus on erittäin…
Ilmailuliiton 8.11. kokoontunut syyskokous valitsi liiton hallituksen puheenjohtajaksi Mari Lehtosen. Ennen liiton kokousta ei tullut yhtään esitystä puheenjohtajaksi. Kokouksessa esitettiin…
Suomea etelästä pohjoiseen halkonut säärintama uhkasi vesittää tämänvuotiset purjelennon maaliinlaskun SM-kilpailut Rautavaaralla. Kuopion Ilmailuyhdistyksen järjestämät ja kilpailunjohtaja Kari Ylihärsilän yhdessä…
Vaasalainen Joakim Waismaa on monipuolinen lentäjä ja lennonopettaja, joka 31 ikävuoteen mennessä on ehtinyt hengästyttävän paljon. Waismaa altistui harrasteilmailulle, kun…
—Oli syyskuun 5.päivä, ja olin mökillä Keyritty-järven rannassa Rautavaaralla. Sää näytti hyvältä sille päivälle, ja sovin konekimpan kaverin Matti Ryhäsen…




















