Ilmailuliitto antoi lausunnon Pyhtäällä sijaitsevan EFPR-kentän FIZ-ilmatiloista

Suomen Ilmailuliitto valmisteli yhdessä liiton Ilmatilatyöryhmän kanssa lausunnon Traficomille Pyhtäällä sijaitsevan EFPR-kentän FIZ-ilmatiloista AIRAC-päivämäärälle 17.4.2026.  Lausunnossaan Ilmailuliitto toteaa, ettei olemassa oleviin D-alueisiin ole syytä tehdä muutoksia. Purjelentotoimintaa ja D-alueita on myös valvotussa ilmatilassa esimerkiksi Turun ja Vantaan alueilla, eli niille ei ole estettä myöskään mahdollisella FIZ-alueella. Tällä vältetään tarve ilmoitella aina taajuudella alueelle tulosta ja poistumisesta, kun D-alue on aktiivinen.

Liitto huomauttaa, että alueella olevasta muusta toiminnasta huolimatta on syytä huomata alueen tarve varsin laajan purjelentotoiminnan turvaamiseen myös tulevaisuudessa.

EFPR FIZ UPPER

Suomen Ilmailuliitto on harraste-, urheilu- ja yleisilmailun valtakunnallinen järjestö Suomessa. Päätehtävämme on edunvalvonta. Tutustu liiton edunvalvontaan ja lausuntoihin.

Uusimmat uutiset

FAI:n piirustuskilpailun aiheena on ilmailuharrastuspäiväni

Kansallinen lentokoulutusmääräys muuttuu

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Lassi Nurilalle pronssia EM-kilpailusta

Tule kurssille: Huoltotoiminnan virheiden vähentäminen

Hallituksen päätöksiä 11.8.2026

Lisää uutisia