Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Hillassa. Kuva: Antti Kontio

Ilmailuliitto ja Ilmailu-lehti järjestävät ilmailuaiheisen valokuvauskilpailun. Vuoden 2026 kilpailuun voi osallistua kuvalla, joka on otettu 20.4.—30.9. välisenä aikana tänä vuonna. Kilpailun teemana ovat ihmiset harraste-, urheilu- ja yleisilmailun parissa.

Kilpailuraati valitsee kilpailuajan päätyttyä 10 parasta kuvaa, joista yleisö äänestää voittajan. Eniten ääniä saanut kuva on voittaja. Ilmailuliitto palkitsee voittajakuvan ottajan 500 euron lahjakortilla elektroniikkaliikkeeseen, ja arpoo äänestäjien kesken 100 euron lahjakortin elektroniikkaliikkeeseen.

Luethan ennen osallistumista kilpailun säännöt. Kukin kilpailija voi osallistua enintään kolmella eri kuvalla. Kuvat lähetetään täyttämällä lomake kilpailusivulla.

Ilmailuliitto järjestää kilpailun saadakseen viestintäänsä ja markkinointiinsa laadukkaita, ilmailun monipuolisuutta kuvaavia kuvia.

Uusimmat uutiset

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

Pekka Korpi voitti moottorivarjoliidon slalomin SM-kilpailut

Lassi Nurila jälleen F3A-luokan Suomen mestariksi

Laskuvarjourheilun SM-kilpailut hypättiin Jämillä

Tapio Hanhilammi voitti F1A-liidokkiluokan Euroopan mestaruuden

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Lisää uutisia