Nousussa käytettävän energiamäärän mittaamisen ja rajoittamisen myötä vapaastilentävien sähkömoottorilennokkien kilpailusäännöt vakiintuivat. Lajin suosio lähti kasvuun.
F1Q-sähkömoottorilennokit on vapaastilentävien uusin luokka, jonka aikojen ensimmäiset MM-kilpailut käytiin heinäkuussa Romanian Salontassa yhdessä F1A-liidokkien sekä kumi- ja polttomoottoriluokkien F1B ja F1C maailmanmestaruuskilpailuiden kanssa.
F1Q-luokka tuotiin FAI:n kisaluokkien joukkoon vuonna 2005, ja kahta vuotta myöhemmin se oli mukana maailman cupissa. Ensimmäisinä vuosina luokan säännöt muuttuivat monta kertaa. Sähkömoottorin tehoa tai energiaa pitää jotenkin rajoittaa, ja aluksi tämä yritettiin toteuttaa akun painoa ja moottoriaikaa rajoittamalla. Tuo ei kuitenkaan toiminut.
Vuonna 2011 muutettiin sääntöjä niin, että nousussa käytettyä energiamäärää mitataan ja rajoitetaan. Lennokeissa pitää käyttää erillistä energialimitteriä, joka mittaa moottorille menevää energiaa ja sammuttaa moottorin, kun sallittu energiamäärä tulee täyteen. Tämä muutos stabiloi säännöt ja sai luokan suosion hyvään kasvuun, niinpä tänä vuonna päästiin ensimmäistä kertaa kisaamaan maailmanmestaruudesta.
Vapaastilentävien kilpailussa lennätetään seitsemän kilpailukierrosta. Ensimmäisellä kierroksella tavoitteena on neljän minuutin lentoaika, ja sen jälkeen kolmen. Jos ja kun täyden lentoajan saavuttaa useampi kilpailija, lennätetään näiden kesken piteneviä fly-off-lentoja, kunnes voittaja selviää. Peruskierrokset käydään päivällä tinttikelissä, jolloin kilpailussa tärkeintä on oikean hetken valinta. Oikean lennätyshetken valinnassa käytetään usein apuna tuulen nopeutta ja lämpötilaa mittaavaa sääasemaa. Vaikka lennokki lentääkin maksimiajan ilman nostoa, niin laskevassa se ei onnistu.
Huolellisesti valittua elektroniikkaa
F1Q-lennokissa käytetään suuria, läpimitaltaan 600-millisiä potkureita. Suurella potkurilla on parempi hyötysuhde kuin pienellä. Jotta moottori saadaan hyvän hyötysuhteen kierrosalueelle, lisätään alennusvaihde pudottamaan kierrosluku potkurille sopivaksi. Moottorina käytetään harjatonta moottoria, jollaiset ovat nykyään yleisiä RC-lennokeissa ja droneissa. Lisäksi tarvitaan nopeudensäädin ohjaamaan moottoria. Energialimitteri asennetaan nopeudensäätimen ja akun väliin mittaamaan lennokin käyttämää energiaa.
Lennokkia ja moottoria ohjaa mikrokontrolleriin perustuva timeri, joka sammuttaa moottorin ja säätää lennokin peräsimiä etukäteen ohjelmoidun sekvenssin mukaan – vapaastilentäviä lennokkejahan ei ohjata lennon aikana kuten radio-ohjattavia. Lennokin peräsimiä kääntää yksi tai useampi RC-lennokeista tuttu servo.
Nykykoneissa käytetään myös GPS-paikanninta, joka lähettää radiolinkin välityksellä tiedon lennokin sijainnista lennättäjälle. Näin lennokin löytäminen ja hakeminen seuraavaa lentoa varten helpottuu. Paikannin mittaa myös lennokin korkeutta ilmanpaineen avulla, tätä tietoa käytetään apuna paikannuksessa, mutta myös lennokin trimmauksessa.
Kisakeli vaatii totuttelua
Suomessa on kesäaikaan heikosti riittävät suuria kenttiä vapaastilentävien lennättämiseen. Niinpä joukkueen valmistautuminen kotimaassa oli lähinnä kisakaluston rakentamista ja hiomista, ja lyhyehköjä trimmilentoja. Koska kyseessä on uusi kisaluokka, itse kullakin riitti rakennettavaa, että riittävä kisakalusto saatiin kasaan.
Ainoastaan Matti Lihtamo osallistui jo toukokuussa tulevalla kisakentällä pidettyyn maailmancupin kilpailuun. Ulkomaan kisareissuista on tietysti apua, sillä kesäinen kisakeli poikkeaa suuresti kotimaan talvikilpailuista. Vaikka talvellakin on ilmassa nousevia ja laskevia virtauksia, niin talviset tintit ovat laajoja ja tasaisia.
Toisin on kesällä, kun nostot voivat olla hyvinkin pieniä ja repaleisia. Tämä havaittiin Salontassakin monella lennolla, kun korkealle noussut lento saattoikin lipsahtaa kesken lennon laskevan puolelle ja vajota kuin rukkanen. Vastaavasti taas huonosti alkaneella lennolla lennokki saattoi löytää noston ja tehdä täyden tavoiteajan.
Suomalaiset menestyivät hyvin
Suomen joukkue saapui MM-kisapaikalle Salontaan muutamia päiviä ennen varsinaisia kisapäiviä, ja nuo edeltävät päivät olivatkin sitten intensiivistä harjoittelua, aamuvarhaisesta myöhään iltaan.
Onneksi tällä kertaa sää kisapäivinä säilyi varsin samanlaisena, joten harjoituspäivinä säästä opittu päti myös kisan aikana. Keli oli varsin kiperä, nostot pieniä ja kapeita, joten lennätyshetken valinnassa piti olla tarkkana, ja lennokin piti myös olla hyvin nostoa hakeva. Hyvin trimmattu vapaastilentävä osaa hakeutua itsestään tinttiin!
Salontassa keli oli erityisesti F1Q:n kisapäivänä haastava, ja fly-offiin pääsi vain viisi kilpailijaa, kun muissa luokissa jatkoon meni 20–40 kilpailijaa. Kuuden minuutin kierroksella putosi kaksi kilpailijaa, ja lopulta kahdeksan minuutin tavoite ratkaisi kilpailun. Kilpailun voittaja, USA:n Yuda Avla heitti lennokkinsa kierroksen alkuun hyvään hetkeen ja teki täydet kahdeksan minuuttia. Vaikka ratkaisukierroksella sääasema antoi viitteitä siitä, että keli olisi kierroksen mittaan paranemassa, ei todellisuudessa näin ollut. Tapio Linkosalo ja kisan kakkonen, Iso-Britannian Mark Benns, tekivät molemmat ratkaisulennolla vain reilut kolmeminuuttiset.
Tapio Linkosalo oli henkilökohtaisessa kisassa pronssilla, ja Suomen joukkue – Linkosalo, Matti Lihtamo ja Petri Pitkänen – joukkuekisan hopealla häviten vaivaiset viisi sekuntia Ukrainan joukkueelle. Kun joukkueen kokonaislentoaika kilpailussa on 3800 sekunnin paikkeilla, oli ero todella pieni. Kokonaisaika esitetään tuloksissa aina sekunteina. Yhden kisalennon maksimiaika on kolme tai neljä minuuttia, jolloin joukkueen kokonaislentoaika on maksimissaan 66 minuuttia.
F1Q-lennokissa on paljon elekroniikkaa
Taittolapainen potkurin on halkaisijaltaan noin 600 millimetriä. Harjattomassa moottorissa 5:1 alennusvaihde. Nopeudensäädin ohjaa moottorin käyntinopeutta. Energialimitteri mittaa käytettyä energiaa ja ilmoittaa, kun mitta on täysi. Timeri ohjaa lennokin lentoa ennalta ohjelmoidun sekvenssin mukaan, eli moottorin käynnistyksen ja sammutuksen, peräsinten säätämisen eri lentotiloihin ja lennon päättämisen. Servot kääntävät peräsimiä haluttuihin asentoihin. GPS-paikannin mittaa lennokin sijaintia ja lähettää tiedon lennättäjälle.
