HX-ehdokkaiden tulevaa suorituskykyä arvioidaan Nasan mittarilla

Julkaistu

Teksti Nina Broström
Kuvat Arkisto

Ilmavoimien uuden hävittäjähankinnan yksi suurista haasteista on, kuinka arvioida ja arvottaa ehdokaskoneiden tulevaa kehitystä. HX-kandidaattien tulevan kehittämisen käsittely perustuukin menettelyihin, joita käytetään vakiintuneesti muun muassa suurten tutkimushankkeiden ja teknisten kehittämishankkeiden, kuten esimerkiksi avaruusohjelmien ja suurten puolustusmateriaalien kehityshankkeiden, arvioinneissa.

– HX-hankkeessa kaikilta tarjoajilta on pyydetty heidän oma arvionsa tarjottavan järjestelmän kehittämispotentiaalista sekä järjestelmän kehittämissuunnitelma. Puolustusvoimissa arvioidaan suunnitellun kehittämisen tuottamaa suhteellista suorituskykylisää verrattuna toimintaympäristömme arvioituun muutokseen. Arviointi tuottaa laadullisen arvion HX-ratkaisuvaihtoehdon säilymisestä taistelukykyisenä 2050-luvun loppuun sekä arvion mahdollisista suhteellisista muutoksista HX- ratkaisuvaihtoehtojen välillä verrattuna suorituskykyarvioinnin tuloksiin, puolustusvoimien logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, insinöörikenraalimajuri Kari Renko kertoo.

Valmistajalta saatu kehittämissuunnitelma jaetaan yksittäisiin kehittämiskohteisiin, vaikka esimerkiksi tutkan vaihtaminen uuteen tyyppiin.

– Näiden mahdollisten kehittämiskohteiden arviointi on kaksiosainen: toisaalta arvioidaan suunnitellun kehittämiskohteen tuomaa potentiaalista suorituskykylisää ja toisaalta kehittämiseen liittyvien riskien toteutumisen vaikuttavuutta. Näihin kumpaankin arvioon liittyy epävarmuuksia, jotka otetaan huomioon arvioimalla tarjoajan kehittämissuunnitelman ja kehittämisorganisaation uskottavuutta ja riskien todennäköisyyttä. Nämä kaksi arviointialuetta voidaan pisteyttää. Pisteytyksen tulosta voidaan käyttää edelleen kehittämiskohteen tuottaman suorituskyvyn skaalaamiseen: mitä uskottavampi kehityskyky ja mitä epätodennäköisemmät riskit, sitä suurempi osuus kehittämiskohteen tuottamasta suorituskyvystä huomioidaan arvioitaessa HX-järjestelmäkokonaisuuden suorituskykyä, esimerkiksi erilaisissa simulaatioissa, Renko kertoo.

HX-kandidaattien kehittämiskohteiden teknisen ratkaisujen kypsyyden arviointiin käytetään alkujaan Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan kehittämää ja muun muassa EU:n tutkimusohjelmissa käytettävää Technical Readiness Assessment -menettelyä (TRA) ja siihen liittyvää kypsyystasojen määrittelyä (Technical Readiness Level, TRL).

– Arviointien subjektiivisuus puolestaan pyritään poistamaan käyttämällä asiantuntijaraateihin perustuvia ryhmäpäätöksentekomenetelmiä, joita ovat esimerkiksi Delphi-paneelit, logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, insinöörikenraalimajuri Renko toteaa.

 

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita