Ilmailijat saivat säädösinfossa rautaisannoksen tietoa

Julkaistu

Teksti Teksti Nils Rostedt
Kuvat Traficom

Traficomin säädösinfo oli oivallinen tapa saada yleiskuva ajankohtaisista sääntelyhankkeista sekä kotimaassa että EU-tasolla.

Kotimaassa säädöshankkeita on meneillään huomattavan runsaasti. Ilmailuliitolla ja muiden intressiryhmien edustajilla on täysi työ varmistaa uusien säädösten yleis- ja harrasteilmailun etujen mukaisuus. Myös tiedottaminen uusista ja tulevista määräyksistä tulee tärkeämmäksi säädösten monimutkaistuessa.

Paikalle oli saapunut viitisenkymmentä ilmailun sääntelystä kiinnostunutta osallistujaa sekä raskaan että kevyen ilmailun saralta, ja Traficom tarjosi heille rautaisannoksen uusista ja tulevista säädöksistä. Samalla oli mukava tervehtiä kanssailmailijoita talven kääntyessä kohti kevättä ja lentokauden alkua.

Traficomin ilmailuasioista vastaava johtaja Jari Pöntinen rohkaisi ilmailijoita vaikuttamaan aktiivisesti omien etujensa puolesta sekä kansallisissa että kansainvälisissä lainsäädäntöhankkeissa. Vaikuttaminen on tehokkainta kunkin hankkeen alussa.

Johtava asiantuntija Kari Siekkinen kertoi yleisesti kansainvälisestä sääntely-ympäristöstä ja selvitti muun muassa, mitä erilaiset foorumit ICAO, ECAC, Eurocontrol, EASA ja EU tekevät.

Johtava asiantuntija Susanna Metsälampi kertoi keskivertoilmailuharrastajaa kenties lähempänä olevasta Suomen kansallisesta lainvalmisteluprosessista ja siitä, miten ilmailija voi vaikuttaa hankkeisiin.

Ympäristöasiat muuttuvat Ilmailulaissa

Susanna Metsälampi kertoi myös keväällä tulevasta Ilmailulain muutoksesta, joka koskee ympäristöasioita. Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 7.3.2024 lausuntopyynnön tästä muutosluonnoksesta. Sen tavoitteena on sovittaa kansallinen lainsäädäntö yhteen EU:n uusien laajojen ympäristöhankkeiden kanssa, joita ovat Fit for 55-ilmastohanke sekä RefuelEU-polttoaineasetus. Lausuntokierros on auki 3.4.2024 asti ja tarkemmat asiakirjat löytyvät lausuntopalvelu.fi:stä.

Avainasioita ovat muun muassa uusiutuvan polttoaineen (SAF) sekoitusvelvoite Jet-A-polttoaineeseen sekä sähkön syöttö paikallaan oleviin liikennelentokoneisiin. EU-hankkeita vierestä seuranneena kirjoittajan ensituntuma on, että tämä hanke koskee harrasteilmailua vain epäsuorasti.

EASA-sääntely

Johtava asiantuntija Helena Pietilä kertoi tarkemmin ajankohtaisesta EASA-sääntelystä. Pietilä aloitti selkeällä kuvalla EASA:n (EU:n) määräysvalmisteluprosessista. Aankohtaisia säädöshankkeita ovat muun paraikaa NPA-lausuntokierroksella olevat:

  • NPA 2024-01 ”Enabling innovative air mobility with manned VTOL-capable aircraft”
    Tämän säädöshankkeen avulla EASA pyrkii luomaan säännöt uudentyyppisten eVTOL-lentolaitteiden toiminnalle. Aihe on laaja ja ulottuu kauas tulevaisuuteen, joten aivan pian se ei vaikuta harrasteilmailuun, mutta pidemmällä ajanjaksolla näillä säännöillä tulee olemaan suuri vaikutus siihen, millaisten lentolaitteiden kanssa me harrastajat joudumme jakamaan ilmatilan.
  • NPA 2023-10 ”Review of Part-147”
    Tämä NPA on taas olemassa olevan, lentomekaanikkojen koulutuslaitoksia koskevan säädöksen päivitys, jossa tavoitteena on poistaa vilpinteko kokeissa sekä valmistaa että opettajalla ja oppilaalla on riittävä kielitaito eten-kin, jos koulutus tapahtuu ulkomailla.
  • EASA Opinion 05/2023 on eräs tärkeä, uusi säädöspaketti, joka ilmestyi 2023 lopussa. Opinion-vaiheessa oleva säädös on jo likimain lyöty lukkoon, mutta jäsenmaat voivat vielä vaikuttaa siihen niin sanotun EASA-komitologiamenettelyn avulla ennen säädöksen julkaisemista ja voimaan astumista.

Opinion 05/2023 sisältää runsaasti muutoksia medikaali- ja lupakirjapykäliin. Poimin alle niistä vain muutamat, jotka tulevat vaikuttamaan yleis- ja harrasteilmailuun:

  • MPL eli lentoperämiehen lupakirjan haltija, joka on erikseen suorittanut yksityislentäjän PPL-lupakirjan, voi uuden määräyksen mukaan saada lennonopettajan FI-kelpuutuksen.
  • LAPL–PPL-ristiinhyvityksiä lisätty ja selkeytetty
  • sähkö- ja hybridimoottorit sisällytetty SEP-lentokoneiden määritelmään
  • kevennyksiä tietyille pienemmille lentokoneille ja helikoptereille koulutusvaatimuksiin.

Ajankohtaista kaupallisen lentoliikenteen säädöksistä
Kuten yleensä ilmailun sääntelyssä, kaupallisen lentoliikenteen säännöt ovat vielä monimutkaisempia kuin yleis- ja harrasteilmailussa. Säädösinfo-tilaisuudessa neljä tällaista aihetta:

  • Ilmailun kyberturvallisuus, johtava asiantuntija Tomi Salmenpää
  • Ilmailun päästökaupan ja kansainvälisen päästöjärjestelmän CORSIAn uudistus, johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner.
  • AFIR-asetus (Vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuri), johtava asiantuntija Susanna Metsälampi. Tämä hanke sisältää mm. vaatimuksen maasähkön vetämisestä lentoasemien matkustajasiltapaikoille ja ulkoseisontapaikoille, jotta säästytään APU:n käytöltä.
  • RefuelEU-asetus, lakimies Cea Mittler. Asetuksen tavoitteena on vähentää lentoliikenteen CO2-päästöjä EU:n ilmastotavoitteita noudattaen, asettamalla yhtenäiset säännöt kestävien lentopolttoaineiden asteittaiselle käytölle ja toimittamiselle (SAF, sustainable aviation fuels ja synteettiset sähköpolttoaineet). Asetusta sovelletaan tiettyihin (kaupallisessa liikenteessä olevien) ilma-alusten käyttäjiin, EU:n lentoasemien pitäjiin ja polttoaineen toimittajiin.

Kotimainen määräysvalmistelu
Viimeinen aihe oli Traficomin kansallinen määräysvalmistelu, josta kertoi lakimies Leila Iikkanen.
Hän aloitti kuvalla kansallisesta määräyshankeprosessista, joka poikkeaa hieman EU-prosessista. Iikkanen  esitti listan meneillään olevista hankkeista, joita onkin varsin runsas määrä. Alla on niistä luettelo.

Jatkovalmistelussa olevat hankkeet
Seuraavat hankkeet ovat jatkovalmistelussa lausuntokierroksen jälkeen ja ne astuvat piakkoin voimaan.
AGA M2-1 Helikoptereille tarkoitettujen lentopaikkojen rakentaminen ja pitäminen
OPS M1-17 Radiovyöhykkeet (koskee Nummelan ja Kiikalan lentopaikkoja)
OPS M1-28 Vaara-alueet
OPS M1-31 Transponderivyöhykkeet
Ilmatilapaketti 2024. julkaistaan 18.3.2024 ja astuu voimaan AIRAC-päivänä 18.4.2024.
OPS M1-29 UAS-ilmatilavyöhykkeet (Julkaistaan 18.3. ja voimaan 18.4.)
OPS M6-1 Laskuvarjohyppytoiminta, lisätty poikkeusmahdollisuus

Lausuntokierroksella olevat hankkeet kirjoitushetkellä
OPS M1-2 Lentonäytökset ja lentokilpailut, lausunnolla 16.2. saakka
SEC M1-1 Siviili-ilmailun turvahenkilöstön palvelukseen ottaminen, koulutus ja hyväksynnät, lausunnolla 16.2. saakka

Alkuvalmistelussa olevia määräyshankkeita 
Näistä alkuvalmistelussa olevista määräyshankkeista varsin moni näyttäisi vaikuttavan myös yleis- ja harrasteilmailuun. Nämä tulevat siis aikanaan lausuntokierrokselle.
OPS M1-18 Vaarallisten aineiden ilmakuljetus
GEN M1-3 Maahuolinta lentoasemilla
OPS MX-X Lentotoiminta osaomisteisilla ilma-aluksilla. Tämän määräyshankkeen taustalla on ns. fractional ownership-toiminta sekä rajanveto ansio- vs. yksityislentotoiminnan välillä tällaisilla koneilla. Tässä on varmasti ilmailijoiden hyvä olla valppaana, kun ko. säädös tulee lausunnolle, vaikka esityskalvon mukaan hanke ei koskekaan perinteisiä kaluston yhteisomistustilanteita.
AIR M16-1 Kansallisten ilma-alusten lentokelpoisuusvalvonta
PEL M3-4 Ilma-alushuoltajan kansalliset vaatimukset. Yhdessä AIR M16-1-hankkeen kanssa tässä käsitellään myös niin sanotun harrastehuoltajan ja -katsastajan asemaa, joten tässäkin Ilmailuliiton ja intressiryhmien on hyvä olla aktiivisesti mukana valmistelussa.
ANS M1-1 Suomessa sovellettavat ilmaliikenteen hallinta- ja lennonvarmistuspalvelujen tarjontaa koskevat säännöt.

Määräykset, joissa on tunnistettuja muutostarpeita
AGA M3-6 Lentoesterajoitukset ja lentoesteiden merkitseminen
OPS M2-9 Liitimet, selventämistarvetta muun muassa koulutusasioissa sekä mahdollisesti kaupallisen toiminnan sääntelyn tarvetta.
TRG M1-7 Kansallinen lentokoulutus
TRG M1-11 Koulutus rajoitettua radiopuhelimenhoitajan kelpuutusta varten
AIR M1-5 Ilmailuvälineiden huoltotoiminta-, lentokelpoisuuden hallinta- ja muutostyövaatimukset
OPS M1-1 Lentosäännöt. Mun muassa uusi transponderkoodi 7400 tulossa etäohjatun ilma-aluksen ohjausyhteyden katkeamisen ilmaisemiseksi.

Keskeiset kansainväliset foorumit
ICAO: International Civil Aviation Organization, Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö. ICAO:ssa sovi-taan maailmanlaajuisesti ilmailun sääntelykehikosta:

  • mm. standardit ja suositukset (SARP= Standards and Recommended Practices)
    ECAC: Euroopan siviili-ilmailukonferenssi
  • pyrkii yhdenmukaistamaan siviili-ilmailun politiikkaa ja käytäntöjä jäsenmaidensa välillä.
  • Euroopan kantojen koordinointi ICAOta varten  yhteistyössä EU:n kanssa.

Eurocontrol: Euroopan lennonvarmistusjärjestö.

  • yhteiseurooppalainen siviili/sotilasjärjestö, joka on perustettu tukemaan Euroopan ilmai-lua.
  • Keskeinen tehtävä on ilmaliikennevirtojen säätely (flow management)

EASA: Euroopan unionin lentoturvallisuusvirasto

  • EU-Komission elin, joka valmistelee EU:n lentoturvallisuussäädökset

EU: Euroopan unioni, jossa:

  • Komissio (”ministeriöt”)
  • Parlamentti
  • Neuvosto

HARRASTEILMAILULLE MERKITTÄVÄ ILMATILAMÄÄRÄYSPAKETTI

Traficomin Säädösinfon ohjelmassa huomio kiinnittyi usean kansallisen OPS-määräyksen muutokseen, jotka nakertavat harrasteilmailun ilmatilaa tai vaativat jatkossa uusien laitteiden käyttöä.

Määräysmuutoksesta on hyvä tiedottaa tässäkin, vaikka ne julkaistaankin AIP:ssä.

OPS M1-17 Radiovyöhykkeet-määräyksen päivityksessä Nummelan lentopaikan ympärille perustetaan RMZ eli pakollisen radion käytön vyöhyke alle 2500 ft korkeuteen. Syynä on mittarilähestymisiä suorittavan lentoliikenteen suojaaminen. Myös Kiikalan lentopaikan olemassa oleva RMZ-vyöhyke  muuttuu ylärajan laskiessa 4000 jalkaan.

OPS M1-28 Vaara-alueet-määräyksen päivityksessä on pieniä muutoksia Upinniemen, Katajaluodon ja Mäkiluodon kohdalla.

Sen sijaan OPS M1-31 Transponderivyöhykkeet sisältää peräti 11 uutta TMZ-transponderivyöhykettä eri lento-asemien lähialueilla (CTR), missä siis vähintään 3000-4000 euron hintaisen laitteen käyttö tulee pakolliseksi kaikis-sa ilma-aluksissa ainakin lennonjohdon aukioloaikoina. Vaatimuksia ei kuitenkaan sovelleta moottorittomiin ilma-aluksiin, moottoroituihin liitimiin, apumoottorilla varustettuihin purjelentokoneisiin eikä itselähteviin purjelentokoneisiin, eikä ilma-aluksiin, joissa ei ole latausjärjestelmää.

Lopuksi: OPS M1-29 UAS-ilmatilavyöhykkeet-määräykseen tulee päivitys, jossa perustetaan suuri määrä erilaatuisia paikallisia UAS-ilmatilavyöhykkeitä (kieltäviä, rajoittavia ja sallivia) eri puolelle Suomea.
Kirjoitushetkellä lopullista luetteloa OPS M1-29 määräyksen kaikista UAS-ilmatilavyöhykkeistä ei ollut vielä julkaistu, mutta kaikkien neljän määräyksen on määrä tulla julki ennen tämän ILMAILU-lehden ilmestymistä ja löytyvät silloin TrafiComin verkkosivuilta.

Näiden määräysmuutosten lisäksi on tässä yhteydessä ennen lentokauden alkua paikallaan mainita Suomen Ilmailukäsikirjan AIP:n (ais.fi) huhtikuun päivityksestä, joka yllä mainittujen lisäksi sisältää ison joukon muutoksia muun muassa lentoasemien sekä eri lentorajoitusalueiden tietoihin. Kannattaa tutustua ainakin kotikentän ympäristöön. Yllä olevat neljä määräystä julkaistaan 18. maaliskuuta ja AIP-muutos 18. huhtikuuta.

Kirjoittaja Nils Rostedt toimii Europe Air Sports-liitossa ohjelmapäällikkönä sekä Ilmailuliiton moottorilento- sekä turvallisuustoimikunnissa.

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

function custom_calendar_text_fix() { echo ' '; } add_action("wp_footer", "custom_calendar_text_fix"); ///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>