Ilmailulukiolainen Silja Alahäivälä: Lentäminen tuntuu luontevalta

Julkaistu

Teksti Kirsi Seppälä
Kuvat Marko Ojala
Silja Alahäivälä lentää ultrakevytlentolupakirjan Pudasjärvellä. Hän käy lukion ilmailulinjan ensimmäistä luokkaa. UPL-teoriat opiskellaan lukiossa, ja lentokoulutuksen antaa Pudasjärven Ilmailukerho Foxbat A22L2 -ultrakevytkoneellaan. Kuva: Marko Ojala

Silja Alahäivälän ilmailukipinä syttyi ensimmäisellä reittilennolla. Ultrakevytlupakirjan hän suorittaa lukion ilmailulinjalla.

Kun Pudasjärven yläkoulun 8-luokkalaiset pääsivät koulun kanssa retkelle Helsinkiin, matka taitettiin lentäen.

— Se oli ensimmäinen kertani lentokoneessa. Luulin, että lentäminen pelottaisi, mutta se tuntuikin kivalta ja luontevalta. Kävimme myöhemmin samana vuonna perheeni kanssa Lontoossa ja kiinnostuin siitä, miten kone toimii ja lentää. Tuntui coolilta ajatella, että joku pilotti siellä lentää, Silja Alahäivälä muistelee.

— Sitten kuulin, että lukiossa voi suorittaa lentolupakirjan. Ajattelin, että kun kuitenkin menen lukioon, voin yrittää päästä lukion ilmailulinjalle. Kynnystä madalsi se, että lukio on paikkakunnallamme, hän kertoo.

Kokeilulento lukukauden alussa
Pudasjärven Ilmailulukion ensimmäinen vuosi on sujunut Alahäivälältä vauhdikkaasti. Lukuvuoden aluksi ryhmä kävi Rovaniemellä katsomassa ilmailuesitystä.

— Se oli kiva aloitus ilmailulukiolle, siellä pääsi heti fiilikseen. Parin viikon päästä siitä oli ensimmäinen tutustumislento ultrakevytkoneella. Se oli alussa, niin saimme kokeilla, onko lentäminen oma juttu, Alahäivälä kertoo.
Alahäivälä kehuu ensimmäistä lentoaan Pudasjärven urheiluilmailukerhon ultralla.

— Ei tarvinnut kauaa olla kyydissä ja katsella maisemia, kun huomasin, miten ihanaa on lentää.
Heti ensimmäisen lennon jälkeen tuoreet ilmailulukiolaiset pääsivät opiskelemaan UPL-teorioita. Lukiossa opiskellaan ilmailun teoriaa viikon mittaisilla jaksoilla. Kunakin viikkona käydään kaksi tai kolme asiaa läpi. Sen jälkeen opiskelijat tekevät aiheisiin liittyvät kokeet Aviatron-koulutusalustalla.

— Teoriatunteja on ollut säädöksistä ja sain sen kokeen läpi. Moottorit ja rakenteet olivat vaikeita, koska materiaalissa ei aina vastata kaikkiin kysymyksiin, mitä kokeessa kysyttiin. Sähkölaitteet olivat helpot ja se meni läpi, hän vertailee.

Hyppytunnilla simulaattorin ohjaimiin
Kevätauringonpaisteen lisääntymisen myötä nuoret ovat päässeet lentotunneille.

— Lupakirja pitäisi saada hyvälle mallille lukion kakkosella, koska kolmosella panostetaan kirjoituksiin. Hommaan lupakirjan kolmessa vuodessa kuten muutkin, mutta käyn lukion neljään vuoteen, Alahäivälä kertoo.
Alahäivälällä on toisinaan paljon vapaatunteja koulupäivän aikana. Silloin hän käy soittamassa pianoa tai lentää koulun simulaattorilla.

— Olen jo onnistunut nousemaan ja laskemaan sillä. Simulaattorilla lentämistä on auttanut koulun ilmailutunneilla käyminen, hän kertoo.

Aktiivista vapaa-ajanviettoa
Alahäivälä on viihtynyt pienestä asti suunnistuksen ja viulunsoiton parissa.

— Kilpasuunnistan kesällä ja olen ollut SM-kisoissa tulosten puolivälissä. Käyn myös Pudasjärven Urheilijoiden yleisurheilukerhossa ja yritän päästä kisakuntoon suunnistuksessa ja pikamatkoilla. Olen myös tuutorina koulussa ja opiskelijakunnan hallituksessa sekä isosena seurakunnassa. Kun viikonloppuna katson mennyttä viikkoa voin olla tyytyväinen siitä, että olen tehnyt jotakin, ja voin olla vaan, Alahäivälä juttelee.

Monipuolisen nuoren naisen tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat jo selvillä.
— Haluaisin Ilmailuopistoon. Lentäjän ammatti tuntuu niin omalta, se on semmoinen unelma, Alahäivälä sanoo.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita