Ilmailumuseota ehdotetaan Tampereelle

Julkaistu

Teksti Tiina Örn/Tamperelainen
Kuvat Suomen Ilmailumuseo

Vantaalla sijaitsevan Ilmailumuseon kohtalosta ollaan huolissaan ympäri Suomen. Business Tampereen lentoliikenteen kehittämisestä vastaava johtaja Marja Aalto pohtii Twitterissä löydettäisiinkö Ilmailumuseolle tilat Tampereelta, Tamperelainen-lehdessä kerrotaan. Aalto kertoo seuranneensa huolestuneena keskustelua Ilmailumuseon tulevaisuudesta.

– Löytyykö Ilmailumuseolle uusi kotipaikka ja saako museo muuttoon tarvittavan rahoituksen? kysyy Aalto.

Hän toteaa Ilmailumuseon olevan lähes kansallisaarre.

– Suomalainen Finnair on yksi maailman vanhimmista toimivista lentoyhtiöistä. Suomessa on pitkä ilmailun historia, joka on tallennettuna museoon. Toivon, että myös lapset pääsisivät tulevaisuudessa katsomaan, miten ilmailualaa on Suomessa rakennettu.

Tampere on Aallon mukaan vain yksi vaihtoehto.

– Tampere on kuuluisa museoistaan. Ajatus Ilmailumuseon sijoittamisesta Tampereelle on äärettömän kiinnostava.

Aalto pohtii, ettei Tampereen kaupunki olisi hankkeessa rahoittajana, vaan rahoituksen tulisi järjestyä muutoin.

Ilmailumuseon johtaja Pia Illikainen vahvistaa museon tehneen tunnustelua myös Tampereen suuntaan.

– Museon toiminnan jatko pitää varmistaa. Olemme käyneet Tampereella esittäytymässä ja keskustelu on avoinna siihen suuntaan.

Illikainen nimeää edelleen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi museon säilymisen Helsinki-Vantaan lentoaseman kyljessä.

– Tampere on yksi vaihtoehto, jos kävisi niin kurjasti, ettei muutto Helsinki-Vantaan lentokenttäalueella sijaitsevaan entiseen rahtiterminaaliin onnistuisi, kommentoi Illikainen.

Myös Aalto on sitä mieltä, että vaikka Tampere olisi erinomainen paikka Ilmailumuseolle, museon aito ja oikea sijoituspaikka olisi ilman muuta Helsinki-Vantaan läheisyydessä.

– Toivotaan ratkaisujen löytyvän sieltä, lisää Aalto.

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>