Korkeanpaikan kammo ei 
estänyt oululaista Janne 
Piikiveä aloittamasta ultralentämistä.

Harrastat ultralentämistä. Mikä sai 
sinut aloittamaan lentoharrastuksen?
Olin hypännyt aikoinaan noin sata laskuvarjohyppyä, ja ajatus lentämisestä oli pitkään mielessä. Ultralentämisen aloitin muutama vuosi sitten. Muutin töihin Ouluun ja nykyisessä seurassani lentävä kaverini houkutteli minut lentämään. Ultrat valitsin ihan kustannussyistä.

Mikä lentämisessä on parasta?
Lentämisessä kiehtoo niin sanottu kolmas ulottuvuus, korkeus ja vapaus. En muuten pidä yhtään korkeista paikoista, päinvastoin, korkeat rakennukset ahdistavat. Korkeanpaikan kammo kuitenkin katoaa, jos laitan laskuvarjon selkään tai hyppään lentokoneeseen. Myös lentokoneiden tekniikka on kiinnostavaa.

Millaisia yllätyksiä olet 
kokenut lajin parissa?
En ole kokenut niinkään yllätyksiä, vaan pieniä hankaluuksia. Laskeutuminen on nimittäin yllättävän haastavaa varsinkin Iin kentällä, jossa kiitotien leveys on vain kuusi metriä. Aloitin lentämisen Ikaruksella, ja ajattelin, että sehän on ihan helppoa. Toisella koneella se olikin yllättävän haasteellista. Alussa keskityin tiiviisti koneen ohjaamiseen. Nyt, kun takana on noin sata lentotuntia, uskallan jo katsoa vähän maisemiakin.

Miten harrastuksesi jatkuu 
tästä eteenpäin?
Kaipaan lisähaasteita, joten olen katsonut, että etelässä on lento-ohjelma ultrakevyelle taitolennolle. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta, sillä ohjelman avulla oppisin varmasti lentämään paremmin. Luulen, että Suomen kenttiä kolutessa haasteet loppuvat jossain vaiheessa kesken. Ensi vuonna tavoitteena on jatkaa tänä vuonna aloittamaani vesilentoharrastusta. Vesilentäminen tuo lajiin lisää vapauksia ja tuhansia uusia laskeutumispaikkoja. Yleisesti ottaen tavoitteena on toki tulla aina vain paremmaksi pilotiksi ja oppia samalla myös koneen huollosta.