Ilmatilahallinnan suunnittelussa on kolme vaihetta

Julkaistu

Teksti Pekka Halme
Kuvat Pixabay

Ilmatilan käyttö ja sitä koskeva päätöksenteko on valtion itsemääräämisoikeuteen kuuluvaa toimintaa.

Suomen ilmatilan hallinnan politiikkaa ohjaa valtioneuvoston asettama kansallinen Ilmatilan hallinnan neuvottelukunta. ICAO:n jäsenvaltiona Suomi on myös sitoutunut ilmatilan joustavan käytön periaatteisiin, FUA-konseptiin.

Suomessa tulevan vuoden kansallisen ilmatilankäytön suunnittelu on vakiintunut prosessi, joka käydään joka vuosi syksyllä. Ilmatilan eri käyttäjät kokoontuvat ilmatilahallinnan koordinaatioryhmän kokoukseen kertomaan kukin omista, normaalitoiminnoista poikkeavista, ilmatilaa vaativista tapahtumistaan ja niiden vaatimista erityisistä ilmatiloista.

Suomen Ilmailuliitolla on niin sanottu AA-status, eli Approved agency. Se tarkoittaa, että liitolla on oikeus osallistua ilmatilan ennakkosuunnitteluun ilmoittamalla urheilu- ja harraste- ja yleisilmailun ilmatilatarpeet kootusti Fintraffic ANS:n yhteydessä toimivalle ilmatilan hallintayksikölle AMC:lle. Tämä ennakkoilmoitusmenettely ei kumoa Ilmavoimille myönnettyjen prioriteettialueiden asemaa. Ennakkovarauksella on kuitenkin etuoikeusasema ennakkovaraamattoman alueen käyttämiseen, eli se on hyvin merkityksellinen, jotta myös yleisilmailun ilmatilatarpeet tulevat huomioiduksi.

Suunnittelu ja toteutus
Ilmatilan käytön suunnittelu ja ilmatilan hallinta jakautuu kolmeen eri vaiheeseen.

Strateginen vaihe
• Strateginen vaihe voi alkaa jo noin vuotta ennen suunnitellun toiminnan aloitusta, ja se päättyy, kun siirrytään ilmatilan hallinnan esitaktiseen vaiheeseen.
• Strateginen vaihe pitää sisaällään toimintaan liittyvän ilmatila- ja menetelmäsuunnittelun, neuvottelu- ja sopimusprosessit sekä asianosaisten kuulemisen.
• Tässä vaiheessa kuullaan myös Suomen ilmailuliiton ilmatilatarpeita tulevalle vuodelle.
• Tämän vaiheen lopussa valmistellaan AIP Supplementti, joka julkaistaan keväällä hyvissä ajoin ennen lentotoiminnan alkamista.

Esitaktinen vaihe
• Ilmatilan hallinnan esitaktisella vaiheella tarkoitetaan ASM-prosessien vaihetta, jossa suunnitteluvaiheesta siirrytään toteutusvaiheeseen.
• Esitaktinen vaihe käynnistyy yleisimmin noin kaksi päivää ennen varsinaisen toiminnan aloitusta. Se jatkuu toiminnan toteutuksen alkamiseen asti, jolloin siirrytään ilmatilan hallinnan taktiseen vaiheeseen.
• Esitaktisessa vaiheessa valmistaudutaan toiminnan kaäynnistämiseen käsittelemällä esimerkiksi AUP-sähkeitä. AIS-julkaisuja ja lentosuunnitelmia sekä allokoimalla strategisella tasolla suunniteltuja ilmatilavarauksia. Yleisilmailun- ja harrasteilmailun vaara-alueille hyväksytyt toimijat, joilla on AA-status, voivat antaa ennakkoilmoituksia strategisessa vaiheessa sovitun mukaisesti ja ne voidaan aktivoida myös toimintapäivinä.
• Yleisperiaatteena on, ettei vähäinen VFR-toiminta vaadi vaara-alueen aktivoimista valvomattomassa ilmatilassa, ellei siellä ole vilkasta lentotoimintaa, pilvilentotoimintaa tai muuta vastaavaa.
• Huomioitavaa on myös, että miehittämättömällä ilma-aluksella ei ole varatulla vaara-alueella velvollisuutta väistää muuta ilmaliikennettä.

Taktinen vaihe
• Ilmatilan hallinnan taktisella vaiheella tarkoitetaan vaihetta, jossa AMC ja ilmatilan käyttäjät toteuttavat operatiivisesti laadittua ilmatilankäyttösuunnitelmaa tai päivittävät sitä.

Käyttäjiä halutaan kuunnella tasavertaisina
Prosessin tavoite on varmistaa, että kaikilla ilmatilan käyttäjillä on tasavertainen mahdollisuus tulla kuulluksi tulevan vuoden ilmatilankäytön suunnittelussa.

Operatiivisen AMC-toiminnan tavoitteena puolestaan on dynaaminen ilmatilanhallinta. Dynaamisella ilmatilanhallinnalla tarkoitetaan AMC-työpisteen edellytyksiä toteuttaa säädöksien ja viranomaisten määrittelemiä ilmatilan tehokkaan käytön periaatteita CDM-prosessin mukaisesti syrjimättä eri ilmatilan käyttäjiä.

AMC pyrkii ennakoimaan ilmatilan tasapuolisen käytön toteutumista liikenne-ennusteita ja päivittämään ilmatilan hallinnan suunnitelmaa laatimalla tarvittaessa UUP:n eli päivitetyn ilmatilan käyttösuunnitelman. Tällöin AMC voi allokoida varaajan käyttöön myös sellaisia varausalueita ja ilmatilarakenteita, joita ei ennakkoilmoituksella ole varattu, mikäli sillä saavutetaan suurempi kokonaishyöty. Näin toimittaessa otetaan huomioon varaajan toiminta ja liikennevirtojen sujuvuus.

 

Ilmatilan muuttuminen tulevaisuudessa
Suomi on ilmatilaltaan varsin erilainen kuin oikeastaan mikään muu Euroopan valtio. Sen lisäksi, että meillä on melko suuri määrä valvomatonta ilmatilaa, myös yhteistyö harraste- ja yleisilmailijoiden asiaa ajavan Ilmailuliiton, kansallisen ilmailuviranomaisen Traficomin ja lennonvarmistuspalvelun tuottajan Fintrafficin kanssa on toimivaa ja mutkatonta. Meillä myös siviili- ja sotilasilmailun keskinäinen integraatio hoidetaan poikkeuksellisella tavalla. Vahvassa kasvussa oleva miehittämätön ilmailu ja sen turvallinen yhdistäminen jo olemassa olevaan tapaan ilmailla tulevat olemaan seuraavat suuret haasteet. Kansainvälinen ”U-Space”-hanke ja kansallinen ”Ilmatila 2027”-hanke tulevat olemaan ne foorumit, joissa keskustellaan ja päätetään, millaisissa ilmatiloissa Suomessa tulevina vuosikymmeninä ilmaillaan. Edellisen kerran Suomen ilmatilaa muokattiin vuonna 2014. Kymmenen vuotta sitten miehittämätön ilmailu ja siinä käytettävät lentolaitteet olivat vielä aivan toisenlaista kuin nykyään, eli nyt on varsin hyvä hetki miettiä asiaa uudelleen. Seuraamme Ilmailuliitossa näitä molempia hankkeita tiiviisti ja jatkamme vaikuttamistyötä.

 

Lyhenteitä
AIP Supplementti on julkaisu, jolla voidaan saattaa ilmatilan käyttäjille tiedoksi tilapäinen muutos AIP:ssa julkaistuihin tietoihin. AIP Supplement -menettelyllä ilmoitetut muutokset ovat joko yli pitkäkestoisia, eli yli kolme kuukautta kestäviä, tai sellaisia lyhytkestoisia muutoksia, joiden kuvaaminen edellyttää mittavaa tekstisisältöä tai esimerkiksi karttakuvia.
AMC Airspace Management Cell tarkoittaa ilmatilan hallintayksikköä.
ASM on Airspace Management tarkoittaa ilmatilan hallintaa.
AA-status Approved Agency, on liikenne- ja viestintäviraston Traficomin tai sotilasilmailuviranomaisen erikseen hyväksymä toimija, jolla on oikeus esittää ennakkoilmoituksia ilmatilarakenteiden suunnitellusta käytöstä.
CDM-prosessi Collaborative Decision Making, tarkoittaa vuorovaikutteista päätöksentekoa.
AUP Ilmatilan käyttösuunnitelma (Airspace Use Plan)
UUP Päivitetty ilmatilan käyttösuunnitelma (Updated Airspace Use Plan). UUP on AUP:n päivitys, joka tehdään, jos ennakkoon varattuja varausalueita perutaan. Näin perutun varausalueen ilmatila vapautuu muille käyttäjille.

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita