Suomen ilmavoimien perustamisesta tulee maaliskuun alussa kuluneeksi 100 vuotta. Ilmavoimat lukeutuu maailman vanhimpiin, yhtäjaksoisesti toiminnassa olleisiin lentoaseita hyödyntäviin puolustushaaroihin.
– Vaikka 100-vuotispäivä on syntymäpäivä merkkipäivien joukossa, uskoisin, että teema 100 vuotta saa useimmat meistä pohtimaan kysymystä, miten nykyhetkeen on tultu, ja laajemminkin pohtimaan ilmavoimiemme kehityskaaren tapahtumia, syitä ja niiden seurauksia, viime toukokuun lopussa ilmavoimien komentajan tehtävät vastaanottanut, kenraalimajuri Sampo Eskelinen (53) pohdiskelee.
Sata vuotta sitten tuskin kukaan olisi voinut visioida nykyisenlaisia ilmavoimia. Kun teknologia kehittyy edelleen vauhdilla, tulevaisuuden ilmavoimat näyttänevät nekin huomattavan erilaisilta. Eskelinen näkee esimerkiksi miehittämättömissä ilma-aluksissa tiettyjä mahdollisuuksia.
– Lentokaluston käyttöikä on useita vuosikymmeniä, joten lienee selvää, että uusimmilla ja kehitteillä olevilla miehitetyillä ilma-aluksilla tullaan operoimaan vielä pitkään. Toisaalta, lentotoimintaan kuuluu osa-alueita, joissa miehittämättömiä ratkaisuja ei toistaiseksi ole näköpiirissä. Automaation kehittymisen myötä miehittämättömästä ilma-aluksesta on muodostumassa erittäin kustannustehokas vaihtoehto lukuisille yhteiskunnan tehtäväalueille, mikä varmasti johtaa miehittämättömien ilma-alusten operointimäärien merkittävään kasvuun.
Eskelisen nuoruusvuosina Joensuussa ilmailu kiinnosti nuoria poikia nykyistä enemmän. Vaikka hän itse tai kaverit eivät ilmailua harrastaneetkaan, siitä tiedettiin kuitenkin melko paljon. Kuitenkin suvussa olleiden ammattilaisten myötä kiinnostus asiaan heräsi jo kouluvuosien aikana. Lopulta hakeutuminen lentoreserviupseerikurssille oli seurausta jo aikaisemmin tehdystä ammatinvalinnasta pyrkiä sotilaslentäjäksi.
Kadettikouluun hyväksyminen toteutti Eskelisen suunnitelman ja oli haaveiden täyttymys. Kolmevuotisen lentoupseerin koulutuksen jälkeen vuonna 1988 Eskelinen sijoitettiin Karjalan lennostoon. Varsinainen hävittäjälentäjän ura alkoi 3. lentueessa Hawk-kalustolla, joka siinä vaiheessa oli käytössä kaikissa lennostoissa. Nykyisin konetyyppi on käytössä vain Ilmasotakoulussa ja varsinainen hävittäjäohjaajan koulutus annetaan Hornet-kalustolla.
Eskelinen lensi aktiiviuransa MIG 21bis-hävittäjällä, jolla lentokokemusta kertyi noin 800 tuntia. Hän suoritti kaikki eri lentoupseeritehtävät laivueessaan, joka mahdollisti täysipainoisen lentämisen.
– Mieliinpainuvia tapahtumia aktiivilentäjän vuosilta ovat muistikuvat tehtävistä ilmamaaliammunnoissa ja tunnistuslennoilla. Kaikki sellaiset lennot, joissa tapahtui jotain ennalta-arvaamatonta tai siihen suunnittelematonta, ovat säilyneet paremmin muistoissa, Eskelinen kertoo.
Itämeren sotilaallinen aktiivisuus on vilkastunut
Neuvostoliiton romahduksen aiheuttamat muutokset olivat nuoren laivueohjaajan silmin katsottuna merkittäviä.
– Se muutti Itämeren alueen ilmatoiminnan luonnetta myös ilmavoimien päivystyslentotoiminnan suhteen – Neuvostoliiton ja Varsovan liiton rajat lakkasivat, ja myöhemmin Baltian maat liittyivät Natoon. Alueiden painopisteiden muutokset ja niillä toimivien osapuolten vaihtuminen olivat mielenkiintoinen tapahtumasarja, joka jatkuu edelleen.
Baltian maiden liittyminen Natoon laajensi läntistä valtapiiriä Suomenlahdelle, jota pitkin Venäjä joutuu nyt kiertämään Itämeren kautta Kaliningradin alueelle.
– Nämä muuttivat meidänkin päivystyslentokäytäntöjämme vuosikymmenten aikana uusiin asetelmiin. Sotilaallinen aktiivisuus on tullut huomattavasti lähemmäksi ja samalla paljon vilkkaammaksi.
Hornet-kaluston tullessa käyttöön Eskelisen ura oli jo edennyt siihen vaiheeseen, että häntä ei enää valittu HN-koulutukseen. Nykyisen tehtävän edellyttämää hävittäjänäkemystä on toki tullut HN:n takapenkillä. Komentajan oma lentotaito pysyy nykyisin yllä lentäessä aktiivisesti yhteyslentoja Pilatus-kalustolla.
Ilmavoimien komentajan sisäpiiri
Uran edetessä työ vaihtui yleisesikuntaupseerikurssin ja Sotakorkeakoulun kautta ensimmäisen kerran ilmavoimien esikuntaan vuonna 1995. Upseerin uraan on kautta aikojen kuulunut siirtyminen uuden tehtävän perässä toiselle paikkakunnalle.
Eskelinenkin oli pitkän tovin uuden Ilmataistelukeskuksen tehtävissä Pirkkalassa, kunnes kansainvälinen tehtävä Yhdysvalloissa alkoi vuonna 2005. Sitten ura eteni pääesikuntaan Helsinkiin, ilmavoimien esikuntaan, Satakunnan Lennoston komentajaksi Pirkkalaan ja uudelleen ilmavoimien esikunnan kautta Tikkakoskelta taas Helsinkiin pääesikuntaan.
Tätä nykyä matkustaminen onkin Eskeliselle lähes päivittäistä, sillä nykyajan puolustushaarojen komentajat tekevät merkittävän osan työpäivästään pääesikunnassa. Perhe, johon kuuluvat vaimo, aikuisia lapsia sekä koira, ovat Espoossa, josta Eskelinen kulkee tehtäviinsä Tikkakoskelle.
Aloittaessaan komentajana Eskeliselle oli yllätys, että tehtävässä ei ollutkaan mitään yllättävää.
Työskenneltyään viimeiset 15 vuotta ilmavoimien johtotehtävissä, siirtyen askel askeleelta lähemmäs ylintä tehtävää, hän on nähnyt samalla ylimmän päällystön huolet ja murheet.
Komentajan sisäpiirin muodostaa pieni ryhmä alaisia, jonka muodostavat esikuntapäällikkö ja joukko-osastojen komentajat. Päivittäisessä työssä merkittäviä henkilöitä ovat esikuntapäällikkö ja operaatiopäällikkö, joiden tehtäviin sisältyvät vastuut ja velvollisuudet edellyttävät, että he pystyvät sijaistamaan toisiaan tai – tarvittaessa – myös komentajaa. Siten mielipiteiden ja näkemysten vaihto on kaikessa päätöksenteossa jatkuvaa ja hyvin kiinteää.
Viime vuosien kiihtyvä kansainvälistyminen sekä yhteiskuntasuhteiden hoitaminen ovat tuoneet tehtäviin huomattavia muutoksia entisten tehtävien lisäksi. Komentajalla onkin nykyään käytössään avustaja, lentokoulutuksen omaava upseeri, jonka tehtävänä on tukea komentajaa näiden tehtävien hoitamisessa.
Kansainvälisestä yhteistyöstä monipuolista hyötyä
Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, joten esimerkiksi Pohjoismainen yhteistyö ei ole ilmapuolustusyhteistyötä. Viime vuosina yhteistyötä on tehty lentoturvallisuuteen liittyvissä tapahtumissa, kuten kansainvälisen merialueen yläpuolisissa tapahtumissa.
– Suomessa ilmatilanhallintaan liittyvä tehtäväjako on selkeä ilmavoimien vastatessa aluevalvonnasta siviilitoimijoiden tuottaessa lennonvarmistuspalvelua. Lentoturvallisuuden ylläpitämiseen sekä lentosääntörikkeiden ja alueloukkausten ennaltaehkäisyyn liittyy paljon yhteistoimintaa kansallisten toimijoiden ja niiden kansanvälisten vastinparien kesken.
– Suomessa ilmavoimilla on kyky tuottaa ilmatilannekuvaa kattavasti ja tukea lennonvarmistuselimiä esimerkiksi tilanteissa, joissa ilma-alus ei näy lennonjohdon tilannekuvassa, ilma-alus on menettänyt navigointikyvyn tai radioyhteyden.
– Ilmavoimat myös harjoittelee näitä tilanteita esimerkiksi Ruotsin, Viron ja Baltiassa toimivien lento-osastojen kanssa. Meidän operaatiokeskuksemme konsultoi naapurivaltioiden vastaavia elimiä lentoturvallisuuteen vaikuttaneiden tapahtumien kulusta. Yhteistyöllä on kuitenkin suuria mahdollisuuksia saada monipuolista hyötyä, Eskelinen kertoo.
Lisäksi yhteisillä harjoituksilla saadaan Eskelisen mukaan muun muassa kasvatettua volyymiä, joilla on suora koulutuksellinen vaikutus kummallekin osapuolelle. Se on ammattitaidon ja toimintojen laadun kohottamista.
Monikansallisella yhteistyöllä on saatu harjoituksiin huomattavasti lisää sisältöä, lisäämättä harjoitusten määrää.
– Harjoituksiin saadaan eri osapuolilta sellaisia sisällöllisiä elementtejä, joita muilla osapuolilla ei ole. Esimerkiksi viime keväisessä ACE 2017 -harjoituksessa saatiin yhteisesti aikaan sadan koneen harjoitus, jollaiseen meillä ei ominemme ole mitään mahdollisuuksia. Samalla saatiin eri konetyyppeihin liittyviä etuja esimerkiksi maalinkuvauksissa.
Arctic Challenge Exercise (ACE) on joka toinen vuosi järjestettävä Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien yhteinen lentotoimintaharjoitus. Viime vuonna se järjestettiin kolmannen kerran ja tuolloin oli Suomen vuoro isännöidä.
Monikansallisessa lentotoiminnassa harjoitellaan samoja koulutusohjelmien asioita, joita harjoitellaan yksinkin, mutta monipuolisemmin.
Suomen ilmavoimat ovat olleet vuoden 2018 alusta vuorollaan valmiudessa Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF-joukon) täydennysyksikkönä. Puolustusvoimat osallistuu toimintaan omista toimintakyvyn kehittämiseen liittyvistä syistä. Mahdolliseen Naton johtamaan kriisinhallintaoperaatioon osallistumisesta Suomi päättää aina itse.
– Ilmavoimien tulevaisuuden kuva on kansainvälisyyden kehittyminen ja tiivistyminen. Se täyttää nykyisen kaltaisena hyvin eri osapuolien tarpeita eikä siinä ole nähtävissä merkittäviä muutostarpeita. Nykyinen toimintatapa on hyvin kustannustehokas etenkin Pohjois-Suomessa, jossa yhteistyövaltiot voivat operoida kotitukikohdistaan. Yhteistyön syventymistä ei ole näköpiirissä ilman suuria poliittisia päätöksiä.
Ilmavoimat elää kiireistä aikaa
Ilmavoimien nykyistä tilaa Sampo Eskelinen kuvailee sanalla kiire.
–Joukot elävät vielä puolustusvoimien vuosien 2012–15 toteutetun uudistuksen jälkeistä aikaa ja on selvää, että asiat eivät mene päivässä kohdalleen. Osa henkilöstöstä kulkee vielä “reppureina” kotipaikkakunnalta uudelle sijoituspaikkakunnalle. Eläköitymisen ja melko aktiivisen rekrytoinnin myötä tilanne on vähin erin vakiintumassa uuteen asentoon, hän sanoo.
– Ilmavoimissa tilanteeseen liittyy samanaikaisesti myös tiettyjen kalustojärjestelmien muutokset, jotka nekin kuormittavat muutoksista toipuvaa organisaatiota. Kiirettä ei vähennä sekään, että muutokset toimintaympäristössä ovat edellyttäneet toimintatapojen muutoksia. Samanaikainen joukkotuotannon palauttaminen uudistusta edeltävälle tasolle ja kasvanut aktiivisuus alueellisen koskemattomuuden valvontaan sekä turvaamiseen liittyen, ovat johtaneet kovin kiireisiin työpäiviin.
Ilmavoimissa tapahtuu koko ajan muun muassa johtamis- ja valvontajärjestelmän muutoksia, maa- ja merivoimien toimintatavat muuttuvat, Eskelinen muistuttaa. Hornet-kaluston päivityksen myötä ilmavoimat saavat myös käyttöön uusia ominaisuuksia.
– Kaikki nämä yhdessä edellyttävät jatkuvaa kehitys- ja koulutustyötä. Puolustusvoimauudistuksen käynnistyessä toimintaympäristömme oli erilainen. Arkirutiinit ja toimintatavat, jotka silloin olivat suunnitelman perustana, eivät kaikilta osin enää päde, mikä luonnollisesti edellyttää meiltä uuteen tilanteeseen sopeutumista.
Komentaja Eskelinen arvioi henkilöstön tunnelmien olevan kuitenkin kohtuullisen tyytyväiset. Kiireeseen liittyvien lieveilmiöiden hallinta on suuri haaste arvioitaessa lähitulevaisuuden ilmavoimien turvallista ja tehokasta toimintaa.
– On rekrytoitava riittävästi ammattitaitoista henkilöstöä ja osattava kohdentaa heidät oikein havaittuihin pullonkauloihin.
– Elämme vielä puolustusvoimauudistuksen jälkimainingeissa. Ihmisiä ja toimintoja siirtyi merkittävissä määrin joukko-osastojen välillä. Organisaatioissa ja henkilöstörakenteissa toteutettiin suuria muutoksia, joten on selvää, etteivät kaikki yksityiskohdat heti ole kohdallaan. Kun tähän liitetään rinnalle jatkuva henkilöstön eläköityminen, joka muutoksen myötä nyt hetkellisesti saattaa voimakkaastikin vaikuttaa jossakin joukossa tai jollakin paikkakunnalla, joudumme miettimään erilaisia toimenpiteitä oikean osaamis- ja ikärakenteen säilyttämiseksi ydintehtäviä suorittavissa yksiköissä, komentaja sanoo.
Kaluston vaihtuminen ja järjestelmien kehittyminen ovat Eskelisen mielestä sitä tavanomaista työtä, jota hän ei usko kenenkään pitävän mitenkään ongelmallisena. Sitä ei koeta henkilökohtaisena uhkana, vaan osana luonnollista uudistumista.
– Kiire ei lopu pelkästään henkilöstöä lisäämällä, vaan toimintatapoja ja menetelmiä on tutkittava, kehitettävä ja löydettävä kiireen juurisyyt.
Urakehitys Puolustusvoimien tapaan
Komentajatason tehtäviä, kuten kaikkia muitakin Puolustusvoimien tehtäviä, arvioidaan vuosien mittaan urakehityksen ja erikoistumisen myötä. Komentajatason tehtävä ei tullut Eskelisellekään yllätyksenä, vaan se on seurausta pitkästä sotilasurasta sekä määrätietoisesta kouluttautumisesta ja kokemuksen hankkimisesta uralla.
– Puolustusvoimissa on tapana, että seuraavaa tehtävää suunnitellaan nykyisen aikana. Upseeristolle on tyypillistä, että tehtävissä ollaan tietty aika, jonka jälkeen siirrytään esimerkiksi jatkokoulutuksen jälkeen uuteen positioon, Eskelinen kuvailee.
– Nykyisen kaltainen aliupseeristo uusimpana henkilöstöryhmänä vaatii vielä hahmottelua, miten urapolku kehittyy eläkeikään asti. Samalla tulee pohdittavaksi, kuinka uralla suunnitellaan tulevaa tai tulevia tehtäviä. Tai minkälaista tehtävän edellyttämää jatkokoulutusta aliupseerina palveleva haluaisi seuraavaksi. Tämä pätee kaikkiin henkilöstöryhmiin puolustusvoimissa.
Oman tulevaisuutensa Eskelinen näkee nykyisen, määräaikaisen viran päättyessä puolentoista vuoden päästä, jossakin ei-vakinaisen väen puolella. Se jää nähtäväksi.
– Omalta osaltani voi sanoa, että eläkesuunnitelmia ei ole, Eskelinen toteaa.
