Inhimilliset tekijät ovat omistajahuollon kulmakivi

Julkaistu

Teksti Matti Huoviala
Kuvat Matti Huoviala

Huoltotyössä vaadittaviin, EASA:n Osa-66 ja kansallisiin PEL M3-4 mukaisiin, huoltajan lupakirjoihin tarvitaan koulutusta inhimillisistä tekijöistä huoltotoiminnassa.

Kovin usein ilma-alusten huoltoihin osallistuvat henkilöt ovat kiinnostuneita nimenomaan tekniikkaan liittyvästä osaamisesta, ei niinkään huoltoihin liittyvistä säädöksistä ja huoltoihin liittyvästä, hallinnollisesta paperityöstä.

Huoltotoiminnan kehittyminen
Huoltojen suorittamisen laatu parani merkittävästi konekohtaisten huolto-ohjelmien myötä. Huoltajien pätevyyksistä aloitettu kirjanpito viranomaisen puolella legendaariseksi nousseen ”Miukun listan” myötä takasi huoltotyön jatkumisen kerho- ja omistajapohjalla säädösten muuttuessa hieman vähemmän anteeksiantaviksi. Samalla huoltoihin tuli suunnitelmallisuutta ja ilma-alusten lentokelpoisuuden seuranta saatiin paremmalle, vaikkei ehkä vielä hyvälle tasolle.

Siirtymäaikojen päätyttyä ja samalla lentolupakirjakoulutuksessa vähentyneen tekniikkakoulutuksen myötä tuli myös huoltohenkilöstön koulutusvaatimusten täyttäminen ajankohtaiseksi. Näihin koulutusvaatimuksiin yhtenä osa-alueena kuuluu nykyisin inhimilliset tekijät huoltotoiminnassa.

Sopivavan pituinen pultti ja aluslevyt eivät olleet saatavilla. Kone oli luovutettu huollosta lentokelpoisena. Kuva: Matti Huoviala

Inhimilliset tekijät
Inhimillisten tekijöiden koulutuksen tarkoituksena on nostaa esille ne sudenkuopat, jotka vaanivat huoltotyössä. Erityisesti kerhoympäristössä asiaan liittyy myös organisaation, eli ilmailukerhon osuus. Inhimillisistä tekijöistä puhuttaessa usein ajatellaan yksilön osuutta merkittävänä tekijänä, mutta kannattaa muistaa, että kerhon asettamat taloudelliset ja aikataululliset asiat ohjaavat yksilön toimintaa. Yksilön toimintaa ohjaavat myös kulttuuriset, toimintaympäristöön sidonnaiset kirjoittamattomat toimintatavat. Kovin usein, jos on tullut huoltovirhe, siitä sormi osoittaa työn kuittaajan suuntaan, vaikka hän saattaa olla ympärillä olevien raamien uhri. Näin asia ei saisi olla, raamien tulisi mahdollistaa työn tekeminen asianmukaisesti.

Inhimillisistä tekijöistä on kaupallisessa ilmailussa laajoja tutkimuksia ja julkaistua aineistoa, pääasiassa englannin kielellä.
Alan suomalainen merkkiteos on Inhimillisten tekijöiden hallinta lentoteknisessä työssä (Jaakko Saatsi, Marja-Leena Haavisto, Lauri Oksama, 2011 Opetushallitus). Kirja ei ole halpa, mutta turvallisuudessa harva asia on. Seuraavassa on muutamia poimintoja kirjan sisällöstä.

Sivuperäsinvaijerin haaroituspala on asennettu huolimattomasti. Vaijerit hankaavat toisiaan ja kumpikin vaijeri pitää vaihtaa ellei niitä korjata. Kone oli valmistumassa vuosihuollosta. Kuva: Matti Huoviala

Inhimilliset tekijät ovat aina läsnä
Inhimillinen tekijä on aina läsnä toimissamme. Se muodostuu esimerkiksi osaamisestamme, suorituskyvystämme ja toimintaan liittyvästä vuorovaikutuksesta. Inhimillinen tekijä ei ole sama asia kuin inhimillinen virhe, virhe voi olla inhimillisten tekijöiden, yhden tai useamman, aiheuttama.

Noista osa-alueista osaamisemme, tai sen puute, voi olla merkittävä tekijä. Hyvä puoli tässä osatekijässä on, että sitä voidaan kehittää esimerkiksi koulutuksella ja ohjeilla. Osaamisen, tai sen puutteen tunnistaminen on merkittävässä roolissa huoltoon liittyvässä turvallisuusketjussa.

Suorituskyvyn osalta ollaan myös periaatteessa hyvissä kantimissa, kun tiedämme, että väsymys ja huonot, esimerkiksi kylmät, kuumat tai hankalat työolot voivat vaikuttaa yhdessä esimerkiksi väsymyksen tai alhaisen verensokerin lailla kykyymme keskittyä ja hoitaa tehtävä asianmukaisesti. Olosuhteet voidaan korjata, syömisestä ja levosta on helppo huolehtia.

Vuorovaikutuksen tai kommunikaation merkitys korostuu silloin, kun huoltotehtävä vaatii toisen henkilön apua tai vaikkapa ohjeiden hyvää ymmärrystä. Kommunikaatio on hurjan merkityksellinen osa-alue ja siihen saattaa liittyä myös sanatonta viestintää.

Nämä kolme osa-aluetta muodostavat inhimillisten tekijöiden perustan. Näiden muodostamaa kokonaisuutta ei voi, eikä ole tarkoituskaan poistaa. Niitä on tarkoitus hallita ja se onnistuu tiedostamalla, miten ne voivat edesauttaa tehtävästä selviytymistä asianmukaisesti tai miten ne voivat haitata tätä tavoitetta.

Organisaation merkitys
Nopeasti ajateltuna edellisen tiedostaminen ja huomioiminen olisi oikotie onnistumiseen. Lentokoneen huolto tapahtuu kuitenkin käytännössä aina osana muuta toimivaa kokonaisuutta, organisaatiota. Pienikin organisaatio on organisaatio, eli omaakin konetta huoltavalla on ympärillään jonkinlainen organisaatio.

Jo pelkästään se, että lentokone koostuu useiden eri valmistajien toimittamista komponenteista tekee huollon monimutkaiseksi, jossa kaikilla osa-alueilla on merkitystä. Nämä myös muodostavat sen kokonaisuuden, jonka sisällä huoltotapahtuma suoritetaan huolto-ohjelmineen, -ohjeineen ja aikatauluineen.

Tärkein organisaation luoma raja, taloudellinen kehys, on vielä mainitsematta. Erityisesti kerho-organisaatioissa tapahtuvan omistajahuollon yleisimmin mainittu motivaattori on sen tuomat taloudelliset säästöt huoltopalvelun ostamiseen verrattuna. Kerhoissa voi toki olla hyvätkin edellytykset huoltotoiminnan harjoittamiseen. Historia tuntee myös epäonnistumisia ammattimaisten huolto-organisaatioiden töissä.

Organisaation tulisi kuitenkin hyvin tarkkaan miettiä millaisia tavoitteita omalle huoltotoiminnalle halutaan asettaa. Rahan säästäminen ei ole erityisen hyvä raami suunnittelussa. Ilma-alusten normaali kuluminen on periaatteessa hyvin ennakoitavaa ja sitä kautta huoltobudjetin laatiminen on mahdollista jopa tilikautta pidemmälle aikavälille. Tämä taas vapauttaa huollon suorittajat talouspaineista, kun toiminta on organisaatiossa hyvin suunniteltu. Säästöä ei tarvitse siis keksiä työn aikana.

Usein lentokalustolla on vähemmän huoltajia kuin käyttäjiä. Tämä saattaa aiheuttaa aikataulupaineita huoltajille.

Kaikkia virheitä ei voi välttää
Inhimilliseen toimintaan kuuluu erottamattomana osana virheiden tekeminen. Niitä ei voida välttää. Tärkeää onkin myöntää tämä mahdollisuus ja tehdä kaikkensa virheiden havaitsemiseksi ennen kuin ilma-alus luovutetaan huollosta käyttöön. Tässä kohtaa olisi hyödyksi, jos organisaatiolla olisi huoltoresursseja enemmän kuin yksi henkilö.

Ihmisen mieli toimii usein siten, että se pyrkii havaitsemaan haluamiaan tai toivomiaan asioita. Samoin työn tekijän mieli voi esimerkiksi työn keskeytyessä ”jatkaa työn loppuun”, vaikka se oikeasti jäi puolitiehen. Toisen tekemä tarkastus voisi saada tämän virheen kiinni ajoissa. Toki toisenkin henkilön toimintaan tarkastuksessa vaikuttavat inhimilliset tekijät, mutta tavoitteena onkin lisätä juustoviipaleita, jotta reikiin ei osuttaisi (Reason ja reikäjuusto).

Likainen tusina

Viestinnän puute – Omahyväisyys – Tiedonpuute – Häiriötekijät
Tiimityön puute – Väsymys – Resurssien puute – Paineet
Itsevarmuuden puute – Stressi – Tietoisuuden puute – Normit

Lähde

Tuo huoltotoiminnan inhimillisten riskitekijöiden joukko vaanii huoltajia alati. Sudenkuoppaan putoaminen on inhimillistä, kuten virheiden tekeminen aina. Näiden osa-alueiden tunnistaminen ja myöntäminen omassa toimintaympäristössä antaa edellytykset välttää niitä, aivan samalla tavalla kuin uhkien hallinta normaalissa lentotoiminnassa. Kukaan ei ole immuuni virheille.

Suojaamaton akun liitos aiheutti metallisen istuinvyön soljen kanssa oikosulun ja hitsasi sivuperäsinvaijerin lähes kokonaan poikki. Vaijeri oli karkaistunut lämmön vaikutuksesta hauraaksi. Kuva: Matti Huoviala

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

function custom_calendar_text_fix() { echo ' '; } add_action("wp_footer", "custom_calendar_text_fix"); ///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>