Vauhtia, ääntä ja lentopetroolin tuoksua. Valtavia, tarkasti aidonnäköisiä lentäviä pienoismalleja, joita maailman parhaat lennättäjät ohjaavat tarkasti lento-ohjelman mukaan. Odottamattomia teknisiä ongelmia ja valvottuja öitä niitä ratkoessa. Radio-ohjattavien suihkumallilennokkien maailmanmestaruuskilpailut järjestetään kahden vuoden välein- ja yleensä kaukana Suomesta. Tänä vuonna ne järjestettiin ensi kertaa Suomessa, Jämin lentokentällä.
Mikä JWM?
Kilpailu on jaettu kahteen osaan, lennokkien staattiseen arvosteluun ja itse lennätykseen. Staattisessa arvostelussa tuomarit arvioivat lennokin aidonmukaisuutta vertailemalla sitä kilpailijan heille toimittamiin dokumentteihin. Ne taas kannattaa valita tarkasti niin, että niistä selviävät mahdollisimman aukottomasti kisalennokin täysikokoisen esikuvan muodot, mitat ja yksityiskohdat. Lennokin muodot tarkastellaan viiden metrin päästä, ja yksityiskohdat aivan vierestä. Tuomarit eivät kuitenkaan saa koskea lennokkiin tai mitata sitä.
Pitkän linjan lennokkiharrastaja ja vuosikymmenet mallilennokkikilpailuissa staattista arvostelua tehnyt Matti Jyllilä oli ensi kertaa staattisena tuomarina suihkulennokkikilpailuissa.
– Verrattuna esimerkiksi F4C-luokkaan, jossa kilpailijan tulee itse rakentaa lennokkinsa, tässä luokassa sitä vaatimusta ei ole. Suurin osa lennokeista onkin puolivalmisteita, jotka kilpalija tai joku muu sitten viimeistelee. Ehkä se on muuttunut eniten, ennen kaikki tarvitsi itse rakentaa alusta asti. Tosin täälläkin on nyt mukana muutamia täysin alusta itse rakennettuja lennokkeja.
Jyllilä huomauttaa, että vaikka moni rakentaa oikeannäköisen ohjaamon mittareineen, ei lennokin sisäpuolisia rakenteita arvostella.
– Tärkeimmät arvosteluperusteet ovat oikeat muodot ja väritys. Pienellä sääntöjen sovittelulla voitaisiin kyllä F4H-luokan ja JWM:n yhteisiä kilpailujakin järjestää.
Lennätys koostuu pakollisista liikkeistä sekä helpoista, keskivaikeista sekä vaikeista liikkeistä joita kaikkia on otettava mukaan omaan ohjelmaan. Kilpailukierroksia on kolme, joista huonoin pudotetaan pisteissä pois. Lennätyssektori on tarkasti rajattu, ja siinä on pysyttävä. Työaika on 12 minuuttia, minkä aikana lennokki käynnistetään, rullataan kiitoradalle, lennätetään kisalento ja turbiini sammutetaan. Lentoa vakauttavia laitteita kuten gyroja saa käyttää, toisin kuin FAI-lennokkilajeissa. Lennot arvioi 6-henkinen tuomaristo, joka “kalibroidaan” joka kilpailupäivän aamuna kahdella tuomarilennolla.
Säännöt kieltävät lennätysharjoittelun kilpailun aikana, joten tuomarilentoihin tarvitaaan ei-kilpailevia lennättäjiä. Niitä lennättivät Kimmo Lehtonen, Rami Haapanen sekä allekirjoittanut. Tuomarilennon suorittaminen aamutuimaan kuuden tuomarin ja kaikkien kisalennättäjien katseen alla on muuten unohtumaton kokemus!
Esinäytös
Ennen ensimmäisten kilpailujoiden saapumista Jämille tapahtui jo paljon. Kenttäpäällikkö Taneli Äikäksen vapaaehtoisorganisaatio teki suuren työn lentokentän kohennuksessa kisakuntoon. Kiitotie 15-33 asfaltoitiin uudestaan hotellin edustalta sekä pensaita ja muita mahdollisia lentoesteitä raivattiin pois.
Entäs Suomen joukkue? Mallilennokkien rakentaminen on aikaavievää puuhaa, ja vaikka kilpailuun olisi vielä hyvin aikaa, niitä yleensä viimeistellään viimeiseen minuuttiin asti. Hyvän ja kunnolla detaljoidun kilpailulennokin tekeminen vie helposti pari vuotta, ja sen vuoksi JWM-kilpailuja ei järjestetäkään vuosittain. Vielä kun pitäisi ehtiä harjoitellakin! Tällä kertaa aikaa oli puolitoista vuotta, ja siihen nähden uusia lennokkeja valmistui ennätysmäärä, kuusi kappaletta. Mukava lisäsäväys oli se, että liki kaikki niistä ovat Suomen väreissä.
Suomen joukkueen lennokit valmistuivat kaikki lentokuntoisina kilpailuihin. Kesä 2017 oli säiden puolesta tuulinen, sateinen ja epävakainen mutta silti joukkue sai harjoiteltua. Paha takaisku iski vain viikkoa ennen kilpailun alkua, kun Anssi Aunolan Fouga Magister vaurioitui laskussa lentokelvottomaksi. Kone lentää vielä, muttei näissä kilpailuissa. Muutaman päivän kuluttua Kiinan joukkue tarjosi myyäväksi siististi rakennettua, Unkarin ilmavoimien väreissä olevaa MiG-15-lennokkia. Aunola tarttui tilaisuuteen ja asensi lennokkiin turbiinin ja radiolaitteet.
Kilpailulentojen alkua edeltävänä päivänä lennokki päästiin koelentämään ja niin oli joukkue taas täysilukuinen.
Ari Kristolan suuri kaksipaikkainen F-18A valmistui lentokuntoon, mutta yksityiskohtien ja ohjaamon viimeistelyyn ei riittänyt aikaa. Ottaen huomioon, että Kristola rakensi lennokin täysin nollasta ja teki itse kaikki muotit, saavutus sekin. Useimmat kilpailulennokit ovat niin sanottuja puolivalmiita rakennussarjoja, joita sitten varustellaan ja viimeistellään omien resurssien ja ajan mukaan. Muista poiketen Kristolan F-18 on “yhtä puuta” eli esimerkiksi siivet eivät ole irroitettavia. Tämän takia sille on oma kuorma-auto.
Kalle Rahkasuon käsiin päätyi taas keskeneräinen MiG-15, jota olivat rakentaneet Janne Seppänen sekä allekirjoittanut. Yksipaikkainen MiG-15 muuttui Kallen käsissä kaksipaikkaiseksi MiG-15 UTI:ksi, jollaista tuskin on näissä kilpailuissa aikaisemmin edes nähty. Aina siis ei edes tarvitse ostaa uutta sarjaa, jossakin voi lojua juuri se sopiva keskeneräinen, josta saa vielä hienon.
Janne Seppänen ja Petri “Mäksä” Mäkelä toivat kilpailuun hienot Hawk-lennokkinsa, Mäkelän Hawkin ollessa vanhempaa Mk51-mallia siinä kun Seppäsen hieman pienemmässä mittakaavassa oleva Hawk on uudempi, Sveitsistä hankittu Mk66. Detaljointi on kummassakin huippuluokkaa ja näitä lennokkeja on tehty jo useampia vuosia, Mäkelän lennokkia noin viisi vuotta.
Jussi Korolainen toimii Suomen IJMC:n jäsenenä ja on kilpaillut Kanadan ilmavoimien väreissä olevalla huippuhienolla F-18 hornetillaan jo useammat JWM-kilpailut. Lennokki oli siis jo valmis, tosin siihen vaihdettiin uudempi ja tehokkaampi turbiini. Myös gyro lisättiin.
Jyri Jäntti ja Antti Aho-Mantila saivat omat Hawkinsa, joista Jäntin lennokissa on vanha 80-luvun vihreäruskea väritys, melkein detaljoitua valmiiksi. Hawk on edelleenkin suosituin esikuva suihkumoottorimallilennokille, ainakin näiden kilpailujen perusteella.
Kolminkertainen JWM- voittaja V. Robertus
Vitali Robertus on voittanut peräkkäin jo kolme edellistä JWM-kilpailua peräkkäin Yak-130-lennokillaan. Hän työskenteli suihkumoottoreita valmistavassa yrityksessä aina vuoteen 1993 asti, jolloin entisen Neuvostoliiton ilmailuteollisuus koki suuren mullistuksen ja suuri osa sen parissa työskennelleistä jäi työttömiksi.
Robertus vaihtoi logistiikka-alaan, mutta piti lennokit edelleen harrastuksena. Viiden vuoden työn jälkeen syntyi MiG 29 mittakaavassa 1:3.75. Hän kertoo sopivan mittakaavan olleen haastavaa päättää. Lennokin tulee olla tarpeeksi suuri, jotta yksityiskohtia voi näyttää selkeästi, toisaalta se ei saa painaa 20 kiloa enempää ilman polttoainetta. Esikuvana on Kubinkan lentokentällä majailevan taitolentoryhmän lentokone, ja Vitali kertoo lennättävänsä Kubinkassa viikonloppuisin.
Lennokissa on muutamia mielenkiintoisia rakenteellisia ratkaisuja. Ensinnäkin se on ensin piirretty kokonaisuudessaan 3D-muotoon ja sitten valmistettu CNC-jyrsimällä. Kaikki komposiittiosat on tehty muoteissa, jonka jälkeen niihin on lisätty käsityönä jokainen ruuvinkanta ja niitti. Laskuteline on melkein kokonaan hiilikuitua, vaikka metalliselta tietysti näyttääkin. Säätyvät suihkusuuttimet ovat nekin hiilikuitulevyistä rakennetut, ja niitä ohjaillaan jousella, joka pyrkii avaamaan ne, sekä servolla, jolla niitä suljetaan. Lennossa vaikutusta ei kuitenkaan huomaa, sillä ohivirtauksen määrä on niin suuri ja Jetcat P100-turbiinin suihku niin kapea verrattuna suuttimien kokoon.
Silmiinpistävä yksityiskohta on sijoittaa suihkuturbiinit aivan lennokin perään, jolloin suuria huoltoluukkuja lennokin ”selkään” ei tarvita. Huoltoluukut on muutenkin saatu naamioitua taitavasti. Apuna on paljon magneeteilla kiinnittyviä peiteosia, joiden alle esimerkiksi siiven kiinnitysruuvit katoavat. Futaba-radioiden telemetriaa hyödynnetään sikäli, että mikäli jompikumpi turbiineista sammuu, alkaa lähetin lennättäjän kädessä väristä.
Laskutelineiden mekaniikka toimii sähköllä, ja on Vitalin omaa tuotantoa sekin. Aukeava kuomu, valot, käsiään ja päätään liikuttava pilotti ja aukeavat ”kidukset” ilmanottoaukkojen yläpuolella voidaan aktivoida ja pysäyttää lennokin ollessa esillä. Vitali käyttää tarkoitukseen valokennoa ja aktivoimiseen riittää käden heilautus lennokin nokan alapuolella. Polttoainetankkeina käytetään muovisia pusseja, jotka on otettu retkeilijän juomarepusta. Koska polttoaine on siellä aina tyhjiössä, ei erillistä vaahtotankkia tarvita. Ennakkoluulotonta suunnittelua vailla kompromisseja.
Kaikki Venäjän jokkueen lennokit lensivät kymmeniä harjoituslentoja kisapaikalla ennen varsinaista kilpailua. Koneita ei siis säästelty, vaan niitä testattiin armotta päivästä toiseen. Yksin venäläiset kuluttivat 300 litraa kerosiinia pelkkään harjoitteluun.
Kaikki eivät jääneet ehjiksi
Dramaakin kilpailuissa nähtiin. Sveitsin kokenut Reto Senn menetti kauniin Hawker Hunter-lennokkinsa harjoituslennolla. Kesken harjoitusohjelman lennokki kääntyi selälleen ja syöksyi metsään. Espanjan nuori pilotti koki kauhun hetkiä hänen Hunter-lennokkinsa siivekkeiden mentyä harjoituslennolla flutteriin. Onneksi hän ehti hidastaa ajoissa, ja sai lennokin ehjänä alas. Uudet siivekeservot lopettivat flutterin, mutta sitten ensimmäisellä kisalennolla nousussa irtosi toisesta päätelineestä rengas ja lento meni nollapisteille. Lennokista ei saa irrota mitään kesken kisasuorituksen, kaikki irtoamisen jälkeiset liikkeet jäävät kokonaan pisteittä.
Myös Suomen Petri Mäkelällä oli epäonnea. Ensimmäisellä kilpailulennolla laskutelineiden luukut päättivät irrota, ja lennokki otettiin heti laskuun. Luukut löytyivätkin metsästä, mutta seuraavilla kilpailulennoilla ei turbiini enää käynnistynyt. Kisat jäivät siihen.
Käymisongelmia ilmeni myös Venäjän Pavel Lapshovilla, jonka Yak-130:n toinen turbiini sammuili lentoonlähdössä ensimmäisellä kilpailukierroksella. Hän kuitenkin sai lennokin taivaalle ja muutamassa minuutissa teki tärkeimmät liikkeet. Lopputuloksissa tämä kuitenkin maksoi voiton, ja Pavel sijoittui pienessä luokassa kakkossijalle Sveitsin Walter Gähwilerin jälkeen.
Belgian hieno MB-346 rikkoi toisen päätelineensä harjoituslennolla mutta varaosa ehti kuin ehtikin kilpailuihin mukaan ja Belgia sijoittui ihan mukavasti puoleenväliin tuloksissa.
Sveitsin toinen Hunter-pilotti suoritti onnistuneen pakkolaskun nurmelle turbiinin sammuttua ilmassa ja selvisi lähes vaurioitta.
Tuomarilaji ja sen luonne
Lopputuloksia katsellessa tulee väkisinkin hieman ristiriitainen tunnelma. Suuren luokan voittajasta nyt ei ollut epäilystäkään, Vitalin ”maailman kallein ja hienoin RC-jetti” on kilpailulennokina lyömätön ja lisäksi hän osaa lennättää sitä.
Seuraavat sijat ovat sikäli kiinnostavia, että esimerkiksi toiseksi sijoittuneen Stephan Völkerin Me-262 oli hyvinkin lennokkimainen ilman mitään ihmeellistä detaljointia. Völker on huippupilotti, ja hän kuroi hyvillä lentopisteillä sijoja ylöspäin.
Viidennelle sijalle yltänyt Kreikan väreihin maalattu F-16 oli taas jopa mauttomasti maalattu, kun lähempää tarkastelee. Me-262:n esikuva on uusi, nykyään Saksassa lentävä ja moderneilla suihkumoottoreilla varustettu uustuotanto-262, eikä mikään kolhittu sotakone seitsemän vuosikymmenen takaa.
Hämmentävää, mutta taas kerran dokumentit ratkaisivat kilpailuista paljon. Olisi sinänsä mielenkiintoista nähdä pienen luokan voittajan Hawk Mk66-lennokin dokumentit tai mitä se oikeasti painoi. Painoraja 13,5 kg ja voittajakoneen kokoinen lennokki eivät oikein tunnu mahdolliselta yhdistelmältä. Lisäksi lennokin muodoissa on virheitä, mutta ei varmaankaan dokumenttien mukaan.
Osa hyvin staattisissa pisteissä sijoituneista lennokeista ei ollut mitenkään ihmeellisiä. Lennätyspuolen tärkeys hyvään kisamenestykseen ei ollut kärkipäähän sijoittuneille epäselvää – näki, että lennätyksen taso on todella kova. Suomen Jyri Jäntti lennätti hyvin ja sijoittui 7. sijalle pikkuluokassa – se saattaa hyvinkin olla paras suomalainen sijoitus MM-kisoissa ikinä.
