Kymmenen vuotta sitten Traficomin tilastojen mukaan harrastelentäjillä oli voimassa 3840 lentolupakir-jaa Suomessa. Viime vuonna luku oli 2440 – pysäyttävän vähän.
Vuosi sitten ajoin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan matkalla pyörällä lenkkiä Manhattanin eteläkärjen ympäri ja kiinnitin huomiota siihen, että East Riveriltä lähestyi pystysuoraan nouseva ja laskeva (VTOL) sähkölentokone. Olin nähnyt samoja testilaitteita Farnboroughin ilmailunäyttelyssä, mutta minut yllätti, että moinen härpäke lensi keskellä New Yorkia.
Etelä-Suomen yleis- ja harrasteilmailun tilanne on tukala erityisesti moottorilennon osalta. Lentäminen on pääkaupunkiseudulla jo noin puolittunut ja lentäjien määrä on uhassa laskea merkittävästi, kun mahdollisuutta lentämiseen ei ole. Valvomattomien lentopaikkojen tilanne on epäselvä. Toisaalla kentil-lä ei pystytä panostamaan riittävästi edes peruskunnossapitoon.
Ympäristöystävällinen sähköinen ilmailu tekee tuloaan tällä vuosikymmenellä. Keveiden koneiden peräs-sä seuraavat kaupallisen ilmailun matkustaja- ja rahtikoneet. Harraste- ja yleisilmailun mahdollistavan infrastruktuurin alasajo tässä vaiheessa on lyhytnäköistä politiikkaa. Ilmailua tulisi kohdella samalla tavalla kuin muutakin liikenneinfraa; sähköistyminen tulee lisäämään pienillä lentokoneilla tapahtuvaa liikkumista edullisuutensa vuoksi.
Suomessa on Finavian 20 lentokentän lisäksi noin 60 kenttää, jotka sopivat tulevaisuuden sähköiselle lentoliikenteelle. Suomi on harvaan asuttu maa ja nopea tavoitettavuus on helpointa ja halvinta lentäen. Suomeen ei synny merkittävää sähköistä ilmailua, jos pääkaupunkiseudulla ei ole sopivaa kenttää. Hel-sinki on läntisen Euroopan ainoa pääkaupunki, jossa ei ole lentokenttää aikatauluttomalle liikenteelle.
Ensimmäisen sukupolven sähkömatkustajalentokoneilla 150 kilometrin matkat voidaan lentää puolessa tunnissa. Millään muulla liikennemuodolla ei päästä samoihin matka-aikoihin. Sähkölentämisen kulut ovat perinteisiä lentokoneita pienemmät. Tulevat sähkömatkustajalentokoneet on suunniteltu operoi-maan lyhyiltä kentiltä. Lisäksi sähköinen ilmailu on hiljaista ja tuo melua ainoastaan lentokenttien välit-tömään läheisyyteen.
Sähköisen ilmailun vertiport-asemia pitäisi suunnitella lainvoimaisisiin asemakaavoihin tulevaisuutta varten, jotta aikanaan ei tule sen kaltaisia lainsäädäntötarpeita kuin on tullut sähköautojen latausase-mien kanssa. Lentokenttien latausinfrastruktuuri on avainasemassa; se mahdollistaa sähkölentokonei-den käytön laajentamisen. Satelliittilähestymisjärjestelmät mahdollistavat mittarilähestymismenetel-mien toteuttamisen lentokentälle kustannustehokkaasti. Etälennonjohtojärjestelmien laajentaminen mahdollistaa valvotun ilmatilan muodostamisen lentokentälle kustannustehokkaammin kuin paikan päällä annettava lennonjohtopalvelu.
Kun lentokenttien infrastruktuuri saadaan modernisoitua, kenttiä voidaan pitää auki huomattavasti ny-kyistä kustannustehokkaammin. Samalla mahdollistetaan uudenlainen pienemmillä lentokoneilla ta-pahtuva kaupallinen lentoliikenne. Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet päästöjen vähentämiseksi. Sähköinen lentäminen on yksi ekologisimmista liikkumisen muodoista, mutta se ei lähde maassamme nousuun ilman kokonaisvaltaista ilmailustrategiaa.
Kirjoittaja Jarmo Lindbergon Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen.
