"Kuin lentäisi itse"

Julkaistu

Teksti Nina Broström
Kuvat Nuutti Korpimäki

Riippuliidon intuitiivisuus viehättää Nuutti Korpimäkeä, 28-vuotiasta kahden lapsen isää Seinäjoelta.

Miten aloitit lajin parissa, Nuutti Korpimäki?

”Aloitin riippuliidon kesällä 2015 ilmoittautumalla Etelä-Pohjanmaan liitäjät ry:n riippuliitokurssille.”

Mikä sai sinut kiinnostumaan riippuliidosta?

”Kiinnostuin siitä törmättyäni netissä riippuliitovideoihin. Kiinnostuin etenkin riippuliitimen ohjaustavasta ja rakenteesta. Otin yhteyttä Etelä-Pohjanmaan liitäjien riippuliitokouluttajaan ja pääsin katsomaan lentotoimintaa Kauhajoelle, Lamminmaan kentälle.”

Milloin ja miten suoritit ensimmäisen lisenssisi? Millä tasolla olet nyt?

”Aloitin kurssin kesällä 2015, suoritin SP2-lisenssin toukokuussa 2016 lennettyäni kurssilentoja edeltävän syksyn ja 2016 kevään ajan. Seuraavana kesänä lensin paljon hyvän lentotekniikan oppimiseksi. Tuona aikana sain koottua myös tarvittavan määrän termiikkilentoja SP3-lisenssiin ja anoin sen syyskuussa 2016 saatuani lentotunnit täyteen. Tällä hetkellä olen SP4-tasolla, jonka sain huhtikuussa 2017.”

Mikä riippuliidossa kiehtoo sinua?

”Riippuliitimellä lentäminen on mielestäni ainutlaatuista. Liidintä ei näe makuuasennossa ja ohjaaminen omaa painoa siirtämällä, ilman ulkoisia ohjaimia tai sauvoja lisää tunnetta siitä kuin lentäisi itse. Riippuliitovaljaiden välittämä tunne ilman liikkeistä ja nostoista on yksi riippuliidon hienouksista. Joskus lähellä olevan noston tuntee, ennen kuin variometri reagoi eli jonkinlainen intuitio on osa riippuliitimellä lentämistä.”

Mikä on ollut tähän mennessä hienoin kokemus?

”Parhaita hetkiä tähän saakka on ollut lentää muiden kanssa ja seurata kokeneempien lentämistä. Myös jokainen matkalento on parasta, mitä riippuliito voi tarjota.”

Entä mikä on ollut haastavinta?

”Ehdottomasti haastavinta on turvallisen startti- ja laskeutumistekniikan oppiminen ja ymmärtäminen. Jokainen laskeutuminen on tehtävä samalla tavalla. Esimerkiksi laskukierros pitää tehdä aina kunnolla, jotta osuu suunnittelemaansa laskupaikkaan.”

Millaisia tavoitteita olet asettanut itsellesi?

”En ole asettanut itselleni erityisesti tavoitteita. Tarkoitukseni on lentää paljon ja nauttia lentämisestä. Olisi hienoa lentää pitkiä matkalentoja jonain päivänä – lisäksi olisi hienoa lähteä ulkomaille lentämään.”

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>