Vuoden kakkoskisana oli Bledin kenttä Sloveniassa, jossa olin ensimmäisen kerran hyppäämässä jo Jugoslavian aikana MM-kisat 1990. Oikeastaan kenttä sijaitsee Lescen kylässä muutaman kilometrin päässä viehättävästä Bledin turistikeskuksesta. Kesäaikaan alue täyttyy vaellus- ja luontomatkailijoista, kun taas talvella majoituspaikat täyttyvät laskettelu- ja hiihtourheilijoista.
Puolen tunnin ajomatkan päässä Bledistä löytyy mm. Pokljukan ampumahiihtokeskus, Planican lentomäki hiihtoreitteineen sekä Kranska Goran laskettelukeskus.
Ympäröivän jylhän vuoristomaiseman kuningas on Slovenian korkein huippu, Triglav (2864 m), jonka huipulla täytyy jokaisen itseään kunnioittavan Slovenialaisen kuulemma kerran elämässään käydä. Huipulle johtaa eritasoisia reittejä, joista itse valitsin viime vuonna nopeimman mutta eniten kiipeilytaitoja kysyvän reitin, jonne suosittelen käytettäväksi valjaita ja kypärää. Vakuutan, että yhdentoista tunnin ähellyksen jälkeen uni maistui särkevästä kropasta huolimatta.
Hyppäämisen lisäksi Lescen kentällä on vilkasta purje- ja moottorilentotoimintaa. Varhaisena aamuna saattaa taivaalla lennellä myös kuumailmapalloja. Voisin kuvitella etenkin purjelentäjille löytyvän hyvää rinnetuulta sekä itä- että länsipuolelta kenttää ja maisemat ovat minkä mittapuun mukaan tahansa aivan upeat. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita sen, että yhden Euroopan tunnetuimman suksivalmistajan, Elanin tehdas on viiden minuutin ajomatkan päässä kentästä ja kyseinen valmistaja toimii myös sekä kisojen että paikallisen armeijan hyppyjoukkueen sponsorina.
Hintataso Sloveniassa on ehkä hieman Kroatiaa korkeampi mutta silti edullinen ja sieltä on lyhyt maytka joka paikkaan. Muutama vuosi sitten lähdin aamusta Bledistä katsomaan Planican lentomäkeä, vaelsin pari tuntia Triglavin kansallispuistossa, kävin Italian puolella syömässä pizzan, ostamassa Itävallasta pullon Strohia ja paluumatkalla Pokljukan ampumahiihtostadionilla koko reissun viedessä aikaa kahdeksan tuntia!
Valmistautuminen
Oma valmistautuminen tähän toiseen maailmancupin kisaan Kroatian puolella, Rijekassa sujui hieman huonosti lähes koko edeltävän viikon kestäneen bora-tuulen vuoksi. Hyppyjä kertyi ainoastaan kolme kappaletta odotuksena olleen 10-15 sijasta. Sloveniassa kisaa edeltävänä harjoituspäivänä tulikin urakoitua sitten neljä hyppyä senkin takia, että sain valmentajani Heikki Lindin paikalle seuraamaan kisaa ja valmistautumista. Tarvetta hyppyihin oli myös joukkueen takia, sillä vakiojäsenistämmeCorrado Dipietro ei päässyt paikalle ja jouduimme kokeilemaan hyppyjärjestystä tilalle tulleen entisen egyptiläisen, nykyisen yhdysvaltalaisen Ehab Mahmoudin kanssa. Olen toki hypännyt Ehabin kanssa aiemminkin mm. Chicagon MM-kisoissa toissa vuonna mutta varjon vaihdokset muuttavat aina herkästi tilannetta.
Kilpailu käyntiin
Perjantain kisapäivä valkeni, vai pitäisikö sanoa ”harmeni” sateisena ja tuulisena. Onneksi olimme ottaneet poikkeuksellisesti vähän paremman majoituksen läheisestä maalaiskylästä, niin ei tarvinnut notkua lentokentällä aikaa tappamassa saati sitten nukkua kosteassa teltassa. Vuoristoympäristössä keli saattaa muuttua hyvinkin nopeasti, joten valmius kentälle siirtymiseen piti olla koko ajan mutta tuona päivänä hyppäämätön keli säilyi loppuun asti. Myös se, että saan hypätä melko hyvätasoisessa italialaisessa joukkueessa helpottaa kisan aloituksen stressiä. Parhaiten rankatut joukkueet hyppäävät viimeisenä, joten tässäkin 43 joukkueen kisassa hyppyvuoromme oli vasta pari tuntia kisan alkamisesta.
Lauantai-aamuna pääsi kisa täyteen vauhtiin poikkeuksellisen kovissa tuulissa. Oman joukkueemme yllätti hiekkamaalialueen päällä oleva lämpötilaoloista johtuva termiikkikanto, mikä yhdistettynä kovan tuulen vaatimaan jyrkän kulman lähestymiseen pyrki viemään varjon väkisin maalin yli. Oma kisa kaatuikin heti kuusisenttiiseen ja joukkueemme kierroksen tulos romahti 35 senttimetriin, mikä oli suurinpiirtein saman verra, kun tulevilla kuudella kierroksella yhteensä! Tällaisen hypyn jälkeen saa aina vähän aikaa kokoilla itseään mutta jokainen kisahyppy on aina myös parasta treeniä tulevaa varten, joten seuraaviin suorituksiin keskittymiseen sillä ei ainakaan pitäisi olla vaikutusta.
Pilatus Porter
Kisaa hypättiin kahdesta Slovenian armeijan Pilatus Porterista, joiden lento-ominaisuudet sopivat hyvin tällaiseen nopeatempoiseen kisaamiseen. Koneeseen mahtuu kerrallaan kaksi joukkuetta ja kun kymmenen tarkkuushyppääjää ahdetaan sisälle, on tunnelma melko tiivis. Yhden kierroksen läpivientiin meni tällä joukkuemäärällä kolmisen tuntia, joten lauantain neljän kierroksen lisäksi sunnuntain kello kolmen lopetukseen mennessä saatiin kahdeksan kierroksen maksimimäärästä seitsemän hypättyä.
Porter on hyppykoneena nopea nousemaan ja pystyy operoimaan vaatimattomiltakin kentiltä mutta nykyvaatimuksena oleva kyky kuljettaa neljään kilometriin mahdollisimman paljon hyppääjiä sopivilla kustannuksilla rajoittaa sen käyttöarvoa. Hankintahinta ja huoltokustannukset ovat kovat ja kymmenen hyppääjän kapasiteetti ei ole riittävä suuremmille hyppykeskuksille kuten vaikkapa Utti.
Tuloksia
Vaikka sen ensimmäisen kutosen jälkeen toiveet sijoituksista olivatkin menneet, ei loputkaan omat hypyt kulkeneet toivotulla ja odotetulla tavalla. Vanha tekniikkavirhe viimeistelyssä tuli salakavalasti takaisin ja koko ajan tuloksena oli muutamaa senttiä kasaten lopputulokseksi 17 senttimetriä, jolla tässä 185 hyppääjän kisassa sijoitus oli 54. Tavoitteena olevalla yhden sentin keskiarvolla sijoitus olisi ollut kahdeksas. Joukkueena sen sijaan teimme hyvän nousun sijalle 14, mikä on ihan amatöörijoukkueiden kärkeä. Kilpailun voittajan, Unkarin Tamas Vargan yhteistulos oli neljä senttimetriä ja Unkari voitti myös joukkuekilpailun.
Kisassa hyppäsi myös suomalainen joukkue, jonka jäsenet kilpailivat samalla myös viimeisistä paikoista Bulgarian MM-kisajoukkueeseen. Suomen joukkueen loppusijoitus oli 39 ja heistä parhaan tuloksen hyppäsi Reijo Hirvonen sijalukunaan 101. Jo keväällä valitun Toivosen lisäksi muut Bulgarian MM-kisoihin lähtijät nimetään heti heinäkuun alussa.
Jatkotreeniä
Oma matkani jatkui valmentajan kanssa takaisin tänne edelleen tuuliseen Rijekaan, josta siirrymme käymään Bosnian puolelle vielä yhden paikallisen Prijedor-cup-kisan ennen odotettua kolmen viikon Suomi-lomaa. Perjantain harjoituspäivälle Prijedoriin on luvattu myös huonoa keliä, joten näyttäisi siltä, että emme saa yhtään treenihyppyä ennen kisaa, jolloin pitää hakea tekniikkakorjauksia suoraan tulevan viikonlopun kisahypyillä. Täällä ei ole myöskään sellaista viimeistelyharjoituksiin käytettävää valjasrakennelmaa käytössä, millä treenasimme koko talven mutta jollei kyseinen virhe muuten korjaannu, pystymme hoitamaan sen toivottavasti kisatauon aikana kotimaassa kuntoon!
Tuo Slovenian kisa on ollut aina mulle vähän huono-onninen jostain syystä. Kai sitä pitäisi vähän olla tyytyväinen tämän vuotiseen 17 sentin yhteistulokseen, kun kahtena edellisenä vuonna olen tehnyt Bledissä kuustoistaset jo yhdellä hypyllä. Joukkueena teimme kuitenkin hyvän nousun sijalle neljätoista 43 joukkueen kisassa ja henkilökohtainen sijoitus oli kai viidenkymmenen joukossa 185 kilpailijan kisassa.
Aika paljon tuo huono suorittaminen aina kaivelee, vaikka kuinka todistelee itselleen sen toimivan treeninä tulevia kisoja ja etenkin elokuun MM-kisoja silmälläpitäen. Helpottaisihan se aina paineita, kun saisi päätavoitteena olevan sentin keskiarvon tehtyä jo alkukaudesta. Tässä kisassa sillä olisi ollut jaetulla kahdeksannella kisalla.
Valmentajani Heikki oli lentänyt paikalle ja saimme nyt kärkeen analysoitua pari korjattavaa asiaa tuleviin treeneihin ja kisoihin, joista ensimmäinen on ensi viikonloppuna Bosnian Prijedorissa. Valmistavaan ohjelmaan kuuluu ainakin tänään taas täällä Kroatian puolella hoidettu vuoristovaellus ja huominen beachipäivä. Hyppäämään ei ehkä valitettavasti pääse paikallisten heikohkon aktiivisuuden takia.
Tänä vuonna muistin varustautua Bosniassa ajoa varten ”green cardilla”, toisin kuin viime vuonna, jolloin jouduin maksamaan 25 euroa ylimääräistä paikallisesta liikennevakuutuksesta ajaessani vain muutaman tunnin läpiajon Montenegroon, missä myös joutui maksamaan green cardin puutteesta. Bosniassa vakuutusten on kyllä syytä olla kunnossa itsetuhohakuisen liikennekulttuurin takia!
Viikon aikana pitää alkaa valmistautumaan heti Prijedorin kisan jälkeen alkavaa, nyt jo odotettua Suomi-lomaa varten miettimällä, mitä jättää Jumpyn kanssa tänne ja mitä vie mukanaan Suomeen. Hyppykamojen lisäksi ei paljon mukaan otettavaa mahdu mutta myöskään takaisin ei tarvitse vaatteita paljon tuoda, koska olin etukäteen varannut pääpiirteittäin uuden setin jälkimmäistä rundia varten.
