Urheiluilmailuopistolla menee hyvin

Julkaistu

Teksti Mikko Tervonen

KOLUMNI

 

Vastuualueeseeni Ilmailuliiton hallituksen jäsenenä kuuluu muun muassa Suomen Urheiluilmailuopiston talousseuranta. Opistolta tuleva raportointi on järjestetty erittäin hyvin ja selvälukuiseksi sisältäen taloustilanteen ja -ennusteen. Aiemmat talousepäselvyydet on selvitetty, ja muutama vuosi on mennyt erittäin hyvin. Toimiva talous mahdollistaa Opiston toiminnan kehittämisen.

 

Opisto toimii sateenvarjona osalle suomalaisia kerhomuotoisia lentokoulutusorganisaatioita purjelennon, moottoripurjelennon ja ultrankevytlennon osalta. Nämä ilmailuyhdistykset ovat koulutuksensa osalta osa Urheiluilmailuopistoa. Sateenvarjon alla kerhot saavat kustannussäästöjä sekä mahdollisuuden saada osan kurssituotoista itselleen. Purjelennon ja ultrakevytilmailun teoriakoulutus Suomessa on lähes kokonaan Opiston kautta toimivaa, ja harrastesuuntautunut LAPL- ja PPL -teoriakoulutuskin hyvin laajasti.

 

Yhteistyö Blue Skies Aviation Oy:n kanssa on ollut tehokasta. Esimerkiksi yhteisesti järjestetyissä lennonopettajaseminaareissa on viime vuoden aikana käynyt noin 120 lennonopettajaa. Varsinaisissa eri kurssien verkkoteorioissa on oppilaita tällä hetkellä noin 370– 400. Verkkoteorioissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta tällaisiin oppilasmääriin ei lähiopetuksella enää päästäisi. Paluuta vanhaan ei ole.

 

Ilmailun tekninen koulutus on monimutkaista ja haastavaa ja niin on myös ilmailun tekniikka viranomaismääräyksistä puhumattakaan. Näihin on nyt vähitellen selkeyttä tulossa. Urheiluilmailuopisto teetti muutama vuosi sitten selvityksen siitä, miten harrasteilmailun tekninen koulutus tulisi järjestää. Lähinnä kysymys siis oli harrastemekaanikkojen kouluttautumisesta harrasteilmailun tarpeisiin uusien EASA-määräysten myötä. Erilaisia koulutusmuotoja oli kymmenkunta, joista toki osa aivan marginaalisia.

 

Opiston osalta kävi selväksi, että tällaisen koulutuksen vakiinnuttaminen vaatii pitkäjänteistä suunnittelutyötä. Lentoturvallisuuden vuoksi kurssien sisällöt on suunniteltava huolellisesti eikä voida nopealla aikataululla tehdä sitä tai tätä. Opistolta vedotaan nyt kaikkiin ilmailun tekniikan osaajiin ja pyydetään osallistumaan koulutuksen yksityiskohtaiseen suunnitteluun ja tulemaan mukaan tekniikan opettajiksi.

 

Räyskälässä olevaa erillisessä rakennuksessa sijaitsevaa, Urheiluilmailuopiston SIL-luokkaa ollaan muuttamassa tekniikan kurssien tukikohdaksi, johon se muutostöiden jälkeen hyvin sopiikin. Opiston kurssien on toivottu palaavan näiltä osin Räyskälään, missä niille on hyvät toimintaedellytykset.

 

Ilmailun eri osa-alueilla riittää jatkuvasti opittavaa. Esimerkiksi dronen lennättäminen on uusi, erittäin suosittu ilmailuharrastus. Jotta dronejen lennättäminen olisi kaikille ilmatilan käyttäjille turvallista, koulutuksessa ja tiedotuksessa olisi työsarkaa niin Traficomille kuin Suomen Urheiluilmailuopistollekin.

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

function custom_calendar_text_fix() { echo ' '; } add_action("wp_footer", "custom_calendar_text_fix"); ///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>