Oikeus jäsenyyteen, edunvalvontaan ja etuihin

Julkaistu

Teksti Timo Latikka

Ilmailuliiton tehtävänä yhdistyksenä on varmistaa, että sen jäsenillä on mahdollisuus harrastaa haluamaansa ilmailulajia ja urheilla valitsemassaan ilmailulajissa. Liiton jäsenille on myös tarjolla useita jäsenetuja, muun muassa toimintaa turvaavia vakuutuksia.

Monet liiton tuottamista palveluista, kuten edunvalvonta tai lentopaikat.fi, edistävät kaikkien suomalaisten ilmailijoiden toimintaa. Liitto – sinä ja minä – tarjoaa näitä kaikille ilmailijoille. Samoin liiton vakuutusyhteistyö konevakuutuksissa on laskenut vakuutusten hintaa yleisesti. Liiton tekemä vaikuttamistyö ilmatila-asioissa on taannut ilmatilaa harrasteilmailijoille riippumatta liiton jäsenyydestä.

Liiton yhteistyöstä esimerkiksi Finavian, ANS Finland Oy:n, Trafin ja Liikenne- ja viestintäministeriön kanssa hyötyvät ilmailijat riippumatta siitä, löytyykö Ilmailuliiton jäsenkorttia puhelimesta.

Ilmaiseksi tätä työtä ei saada. Ilmailuliiton kustannuksista ylivoimaisesti suurimman osan maksavat liiton jäsenet jäsenmaksuina. Sinä ja minä. Mitä enemmän meitä liitossa on, sitä enemmän saamme aikaan yhteiseksi hyväksi – ilmailijoille.

Valtio ei tue tätä työtä. Liitto on historiassaan ja viimeisen kerran vuonna 2012 saanut LVM:stä avustusta valtion budjetista järjestön tekemään edunvalvontaan ja viranomaistoimintojen avustamiseen. Nykyinen Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilun lajiliitoille antamasta potista liitolle tuleva osuus suuntautuu järjestöavustuksena liiton toimintaan, liikkeen lisäämiseen, urheiluun, ilmailun koulutukseen. Toki harrastusolosuhteiden puolesta tehtävä työ on osa liiton toimintaa.

Liitto tekee paljon ilmailun edistämiseksi. Esimerkiksi Malmin, Teiskon, Utin tai Menkijärven lentopaikkojen puolesta on tehty työtä. On autettu kerhoja juridisissa ongelmissa. On annettu lausuntoja, joihin voi tutustua liiton verkkosivuilla. Liitto ja Suomen Ilmailuliiton tukisäätiö ovat jakaneet avustuksia tai tukea toimintaan. Hyötyjinä ovat olleet yksityishenkilöt, kerhot ja lentopaikat. On markkinoitu ilmailuharrastusta eri messuilla ja tapahtumissa.On tehty markkinointimateriaalia. On autettu ympäristö- ja meluvalitusasioissa. Toivonkin, että jokainen, joka tunnistaa hyötyneensä liiton toiminnasta myös julkisesti kehuisi liittoa. Palautteen antamistahan sekin on.

Ilmailuliiton edunvalvonnan hedelmistä nauttivat kaikki suomalaiset harrasteilmailijat. Käytännössä myös siis se kaverisi ilmailukerhossa, joka ei syystä tai toisesta ole Ilmailuliiton jäsen. Mitäpä jos kysyisit tältä ystävältäsi, voisiko myös hän harkita jäsenyyttä Ilmailuliitossa. Liittyminen on helppoa. Tarjoathan sitä hänelle jo tänään ja varmistat vaikuttamistyön ilmailuharrastuksen mahdollistamiseksi jatkossakin.

Lopuksi teen vielä kolmannen pyynnön. Vuoden 2018 kehittämiskohteena liitolla on jäsenhankinta. Tähän liittyen toivon sinun mielipidettäsi. Mieti hetki ja laita sitten ajatuksesi sähköpostilla tänne liittoon. Mitä jäsenetuja juuri sinä kaipaisit liitolta? Suuri tai pieni – ideasi on arvokas. Kiitos myös jäsenyydestäsi!

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita