Aurinko nousee hitaasti aavikon yllä, ja kaukana horisontissa häämöttävät punahehkuiset dyynit luovat lähes epätodellisen näkymän. Keskellä karua mutta kaunista maisemaa, sijaitsee yksi maailman parhaista paikoista purjelennolle: Kalaharin autiomaa Namibiassa.

 

Alueella sijaitsee neljä lentokenttää, joista suurin ja kuuluisin on saksalaisten ylläpitämä Bitterwasser suuren, kuivuneen suolajärven reunassa. Jutun kirjoittaja Rami Lindström ja Hannu Halonen suuntasivat pienemmälle, itävaltalaisten operoimalle Kiripotibin lentopaikalle, jossa on kaksi kiitotietä ja maatilamajoitus.

Tämä vuosittain järjestettävä, vajaan kolmen kuukauden mittainen purjelentoleiri houkuttelee lentäjiä ympäri maailmaa. Ei ihme, sillä Namibiassa on suotuisat ilmasto-olosuhteet, korkealle kohoavat pilvirajat ja laajassa autiomaassa tarjottavat erinomaiset olosuhteet purjelennolle. Lentokausi alkaa marraskuun alussa ja päättyy tammikuun puolivälissä. Tälle ajalle Euroopasta laivataan paikan päälle noin 70 huippuluokan purjelentokonetta.

Lentopaikat tarjoavat majoituksen, ylläpidon ja ammattimaisesti järjestetyn lentotoiminnan sekä koneiden vuokrauksen. Kentillä ei ole hinauskoneita tai vinttureita, joten kaikki koneet ovat itsestarttaavia Arcus M:ä ja Ventus 3M:ä.

Laivueveli Hannu Halosen soittaessa ja kysyessä, lähdetäänkö talvella Namibiaan, vastaus tuli nopeasti. En tiedä, olisinko voinut saada reissuun parempaa mentoria kuin Hannun, joka vankalla purjelento- ja kahdeksan reissun Namibian kokemuksella pystyi tarjoamaan sen osaamisen, jonka ensikertalaisena koin tarvitsevani. Ja toki tiesin, että tulemme juttuun hankalissakin paikoissa.
Kesäkuussa varauksia tehdessämme, päädyimme enää jäljellä olevista ajankohdista lyhyeen, kuuden lentopäivän ressuun, joka osui aivan lentokauden loppuun. Koneeksi saimme Slovakian rekisterissä olevan uudehkon Arcus M20:n. Kaikki koneet ovat varsin hyvässä kunnossa, ja varustettuina LX9000-sarjan laskimilla ja muilla tarvittavilla varusteilla.

 

 

Täysihoitoa alppimajojen tapaan
Paikan päälle saapuminen on helppoa Frankfurtista maan pääkaupunkiin Widhoekiin lennettyjen suorien lentojen ansiosta, eikä suomalaisten tarvitse selättää edes aikaeroa! Majoituspakettiin voi tilata autokyydit kentältä itse lentopaikalle ja takaisin. Kiripotibissa on valittavissa eritasoisia majoitusvaihtoehtoja, joista standardi kahden hengen huone oli ihan ok.

Täysihoito toimii samaan tapaan kuin alppimajoilla. Aamupalalla tarjotaan pussit, joihin tehdään lentopäivän eväät. Mikäli haluaa jäädä lounaalle, eikä lähde lentämään heti termiikin alkaessa, se on mahdollista, mutta pitkiä lentoja varten kannattaa toki olla menossa heti kun mahdollista. Illemmalla laskeutumisen jälkeen tarjoillaan päivän pääateria eli yhteinen päivällinen.

Päivinä, joina joku ei syystä tai toisesta halua lentää, maatila tarjoaa retkiä eläinten tai auringonlaskun katseluun, pyöräilyyn tai pieneen shoppailuun paikallisesta pajasta. Kovin paljoa muuta tekemistä paikan päältä on hankala löytää. Jos haluaa nähdä Afrikkaa ja kierrellä seutuja, on oman auton vuokraaminen suotavaa, mutta muuten autolle ei ole tarvetta.

Ennakoinnista yllätyksiin
Tulinko ajatelleeksi, että autiomaassa on todella kuuma, ja siellä ei käytännössä ole mitään? Tulin kyllä, mutta vasta kun sen itse kokee ja aistii, sen myös sisäistää. Kuumuus ei samalla tavalla lyö vasten kasvoja, kuin tropiikin Aasiassa, koska ilma on todella kuivaa. Ilman kosteus oli noin 10 prosenttia, mikä aiheuttaa myös sen positiivisen ilmiön, ettei hyttysiä ole juuri lainkaan. Tämä puolestaan tekee malarialääkkeet ja hyttysputsarit tarpeettomiksi, molemmat aika mukava juttu omilla alueillaan.

Tulinko ajatelleeksi haastavimpia vaaroja ja uhkakuvia? Yritin kyllä, ja päädyin aiempien kokemusteni perusteella eri kokoisiin tappajaotuksiin aina hämähäkeistä leijoniin. Yllätys oli, että kumpiakaan ei käytännössä ole. Ulkona voi kävellä rauhassa sandaaleissa pelkäämättä välitöntä syödyksi tulemista. Flooran ja faunan puolesta ympäristö on siis yllättävän ystävällinen, ja todelliset haasteet tulevat muualta.

Haasteita tuottavat pitkät etäisyydet tyhjässä autiomaassa, UV-säteily ja jatkuvan, lähes 40 asteen kuumuuden aiheuttama kuivuus. Mikäli joutuu hyppäämään laskuvarjolla tai tekemään pakkolaskun aavikolle, on vettä ja hätälähetin syytä olla mukana kiinnitettynä lentäjän varusteisiin.

Tulinko ajatelleeksi, että Namibiassa on sadekausi? En todellakaan. Tämän sadekauden aikana ei minkäänlaiselle sateelle edes tullut tilaisuutta, hyvä jos pilviä. Tätä sadekautta ei näemmä ole syytä ymmärtää tropiikin sadekautena.

 

Ilmaan briefingin jälkeen
Aamupalan jälkeisessä briefingissä käydään läpi normaalit lentämiseen liittyvät asiat ja tarvittavat lentoluvat Botswanan ilmatilaan. Säätilan tekee mielenkiintoiseksi sekä Atlantilta että Tyyneltä valtamereltä tulevat, matalan ympäri myötäpäivää kiertävät sääsysteemit ja merellä kehittyvät hirmumyrskyt.

Briefingin jälkeen tankattiin hapet, bensat ja vesiballastit koneeseen, poistettiin siipipussit ja mahdollisesti siirrettiin kone mönkijällä päivän starttipaikalle maatilalle palkattujen avustajien tuella.

Aamulla kastepiste on tyypillisesti -1 astetta ja lämpötila reilut 20 astetta. Erittäin pitkille- ja ennätyslennoille tähtäävät lähtevät ilmaan noin kello 11 aikaan. Tämän reissun aikana suurin osa lähti ilmaan kello 12—13, jolloin kastepiste oli -6 astetta ja lämpötila noin 37 astetta.

Kiripotib:n kentän korkeus on 5600 ft MSL, joka näillä lämpötiloilla tuottaa noin 9000 ft:n tiheyskorkeuden. Kyseinen tiheyskorkeus on haaste mille tahansa mäntämoottorille, saatikka kaksitahtiselle Sololle, jonka tulee saada 850 kilon maksimipainoon tankattu Arcus turvallisesti taivaalle.

 

Nostot syntyvät eri lailla kuin Suomessa
Reissun aikana cumulukset kehittyivät yleensä noin 200 kilometrin päähän itään, jolloin yleensä lennettiin ainakin ensimmäiset pari tuntia kuivatermiikissä. Omituista Suomen olosuhteisiin tottuneelle ja maastoa tarkkailevalle purjelentäjälle oli se, millaisista kohdista nostot lähtivät. Tasaisessa autiomaassa on joitakin teitä ja kuivuneita joen pohjia, mutta en koko reissun aikana löytänyt varsinaista logiikkaa nostojen lähteelle. Lähtökohta oli lentää suoraan reittiviivalla ja löytää nosto puolelta tai toiselta.

Luonnollisesti nostot olivat hyviä kuivassakin, mutta välillä niiden välimatka oli varsin pitkä. Joskus yksi liito saattoi kestää 90 kilometriä ilman mitään merkittävää, ja sitten iskee kuusimetrinen pelastus.

Kolmen kilometrin korkeuteen pääsi yleensä melko nopeasti, mutta oli huomioitavaa, että tällöin oltiin vasta 1500 m AGL. Happea käytetään sairaalan happiviiksillä, joiden olemassaoloa ei lopulta juuri huomaa.

Yleensä jossain kohtaa lentoa päästiin kiinni cumuluksiin, jotka muodostuivat pääsääntöisesti pohjois–eteläsuuntaisiksi jonoiksi Botswanan rajan tuntumaan. Länteen päin lennettäessä maasto alkaa kohota vuoristoisemmaksi, ja siellä sijaitsevat vuorijonot ovatkin olleet monen edestakaisen ennätyksen suorituspaikka. Vuoriston yläpuolella ei kuitenkaan lennetä vuoristolentämistä, vaan lennetään termiikissä korkealla vuorten yläpuolella. Pilviraja nousi tällä reissulla parhaimmillaan viiteen kilometriin, mutta olisi voinut nousta vielä ainakin kilometrin ylemmäs. Nostot olivat pääosin erittäin hyviä, ja yli kuuden metrin keskinostotkaan eivät olleet harvinaisia. Namibian määräykset eivät tunnista pilvilentoa purjekoneille, vaikka siihenkin olisi varsin otolliset olosuhteet, ilmatilavarauksen ollessa GND-FL195.

Emme lähteneet reissuun ennätykset mielessä, vaan pikemminkin nautiskelemaan, hakemaan tuntumaa ja kokemaan jotain ainutlaatuista, ja sitä todella saatiin! Lensimme joka päivä 600–950 kilometrin pituisia lentoja vaihtelevissa sääolosuhteissa, mutta ainakin suomalaisittain erittäin hyvissä keleissä ja korkealla, jihaa-huudahduksilla. Korkeus toki kasvattaa tosi-ilmanopeutta mittarinopeuteen nähden, mikä auttaa keskinopeuden ylläpitämisessä voimakkaiden nostojen ja konvergenssilinjojen lisäksi. Kaikki lentävät käytännössä maksimipainoilla, eikä korkealla hieman pakkaselle menevä ilma vielä aiheuta haasteita vesien jäätymisen osalta.

 

 

Pitkiä lentoja pimeään saakka
Alueella voi parhaimmillaan olla noin 70 purjelentokonetta, joista valtaosa hakeutuu toki parhaan kelin alueelle pilven pohjiin. Ilmassa on syytä olla tarkkana, kun vastakkaisiin suuntiin lentävät koneet kohtaavat toisensa pilvijonon alla yli 450 km/h tosinopeudella. Kaikissa koneissa on luonnollisesti Flarm ja transponderi, mutta törmäysriski on jatkuvasti olemassa.

Namibiassa lennetään pitkiä lentoja viikoittain. 1000 kilometrin Online Contest -kilpailuun hyväksyttävä lento on varsin tavallinen suoritus, eikä FAI 1000 km+ ole harvinaisuus. Lentojen pituutta rajoittaa nopeasti laskeutuva pimeys, joka laskeutui lentoviikollamme Kiripotibiin 19.56 paikallista aikaa, auringon laskiessa 19.41. Auringon laskua edeltävät 40 minuuttia oli kiellettyä laskuaikaa kiitotielle 26 vasta-auringon aiheuttaman olemattoman näkyvyyden vuoksi. Lento oli syytä suunnitella siten, että ehtii laskeutumaan ennustetulla keskinopeudella joko ennen seitsemää tai viimeistään ennen 19.56. Tämän ajan jälkeen tuli ihan oikeasti pimeä.

Minulle oli uusi ja todella hieno kokemus olla parin sadan kilometrin päässä laskupaikasta, viiden kilometrin korkeudessa purjekoneella, ja suunnitella laskua juuri ennen pimeän tuloa. Tämä oli kokemus, jota ei Suomessa pääse kokemaan. Hiekkamyrskyt ja muut sääilmiöt aiheuttavat vielä omat haasteensa laskeutumishetken suunnitteluun ja saattavat vaatia ohjaajilta merkittävää soveltamista.

Maastolaskut ovat harvinaisia
Mikäli liito vie matalalle, on mahdollinen moottorin käynnistäminen suunniteltava ajoissa, jotta epäonnistuessa säilytetään mahdollisuus laskeutua jollekin kentälle, kuivuneelle suolajärvelle, pellolle tai maantielle. Aavikko itsessään on epätasaista ja osittain pusikkoista, ja koneen särkyminen sinne laskeuduttaessa olisi varmaa, mutta kuitenkin turvallisempaa suomalaiseen mäntymetsään verrattuna.

Mahdollisen maastolaskun tapahduttua yhteydenpito ei todennäköisesti onnistu matkapuhelimella, vaan tulee käyttää joko satellittipuhelinta tai ottaa VHF:llä yhteys yläpuolella lentäviin matkustajakoneisiin tiedon välittämiseksi. Juomavesien lisäksi voi olla järkevää jättää vettä siipisäiliöihin, jotta selviää tarvittaessa pidemmänkin aikaa kuumuudessa hakijoita odotellessa. Maastolaskut ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, mutta ylimielisyyteen ei autiomaassa ole varaa.

Normaalin laskeutumisen jälkeen avustajat auttavat koneen pesemisessä ja peittelyssä sekä tuovat käteen kylmät virvokkeet. Lentotoimintaa pyörittävä yritys tarjoaa polttoaineen tankkauksen lisäksi happipullojen täyttömahdollisuuden sekä suorittaa koneille mahdolliset huolto- ja korjaustoimenpiteet.

 

Suosittelen!
Lähtisinkö uudelleen? Aivan varmasti! Vaikka suoritukset eivät olleetkaan tavoitteena, 1000 kilometrin lentäminen jäi kutkuttamaan. Vaikka se on mahdollista Suomessakin, Namibiassa se on varmasti todennäköisempää.

Matka osoitti, että purjelentoa on mahdollista lentää tehokkaasti ja pitkiä peräkkäisiä päiviä, kunhan menee oikeaan maailman kolkaan ja oikeaan aikaan. Ajankohta säiden suhteen ei myöskään perustu niin paljon tuuriin kuin kotona. Päällimmäiseksi mieleen jäi, oppia ja hyviä fiiliksiä niin lentäjänä kuin reissaajanakin. Kustannukset reissulle ovat verrattain korkeat, mutta toisaalta tehokas ajankäyttö ja saatava kokemus tarjoavat varmasti rahalle vastinetta. Kaiken kiteytys voisi kuulua: Paljon laadukasta lentämistä ja kokemuksia lyhyessä ajassa ja hyvässä seurassa, suosittelen!

 

Innostuitko purjelennosta? Tutustu lajiin Ilmailuliiton verkkosivuilla. Sinäkin voit lentää purjelentoa: liity Ilmailuliiton jäsenkerhoon, opiskele teoriat verkossa ja lentotunnit kerhossasi.