Varjoliitäjä Satu Löppönen päästi irti suorituskeskeisestä ajattelusta. Tästä seurasi itselle sopivan harrastamistavan löytäminen ja uudenlainen kehittyminen. Ilo ja huumori ovat tekemisen suola.

 

Tanskan Jyllannissa ruusupuskan uumenista itseään kampeaa ylös hymyssä suin varjoliitäjä Satu Löppönen. Mereltä puhaltavan tuulen kovuus yllätti startissa ja lento päättyi rantatöyräälle ja hampaissa narskuu hiekka.

— Totesin siinä itselleni että maailma maistuu näköjään samalta paikasta riippumatta. Puuska tempaisi minut ja jouduin vähemmän arvokkaasti laskeutumaan. Nämä ovat pikku tömähtelyjä, joita tulee onneksi kuitenkin harvoin. Ne otetaan vastaan, opitaan niistä ja sitten matka taas jatkuu, Löppönen sanoo.

Löppönen päätyi Oulun Icaros Teamin varjoliitokurssille vuonna 2016 työtoverinsa Jere Malisen innostamana. Laji vei heti mennessään. Matkustamisesta pitävä Löppönen teki ensimmäiset varjoliitoreissunsa nopeasti kurssilta valmistumisen jälkeen. Ensin oli talvinen lentoleiri Pallaksella ja kesällä lennettiinkin jo Bulgarian Sopotin lämmössä.

— Alussa oli intoa enemmän kuin taitoa. Kyllähän siinä ystävyyssuhteet olivat koetuksella, kun mitään ei pystynyt varmasti sopimaan, vaan keli oli se, mikä määritti päivän tekemisen. Samaan aikaan tiesin vaaroista vähemmän kuin nykyään, pelkoa tehdä ei ollut missään vaiheessa, Löppönen puntaroi.

Löppösen kanssa samalla kurssilla oli 15 muuta tulevaa varjoliitäjää. Kaikki eivät jääneet lajin pariin, osalla kyseessä oli lajikokeilu muiden joukossa, osa taas koki, ettei sääolosuhteista riippuvaisen lajin harrastaminen sopinutkaan omiin kuvioihin. Itsenä haastaminen vaativan ilmailulajin parissa ei ollut Löppöselle vaikeaa. Aiempaa harrastus- ja kilpailutaustaa oli kertynyt muun muassa triathlonin minimatkoista, puolimaratoneista ja lippupallosta.

— En pitänyt itseäni erityisen liikunnallisena, mutta urheilukipinä iski 25-vuoden iässä. Huomasin, että treenit menivät perille aika helposti. Sitten homma lähtikin hieman lapasesta. Urheilukello piti aina olla ranteessa, kaikki treenit piti kellottaa. Katsoin tarkasti mitä söin. Tätä kesti 10 vuotta kunnes tajusin, että se ei ollutkaan ehkä hyvästä vaan keho oli stressitilassa.

 

Oma tekeminen joutui suurennuslasin alle
Vuosien varrella varjoliitoharrastus ei ole aina naurattanut Löppöstä. Koronavuoden jälkeen hän koki, että harrastaminen oli ajautunut kriisiin. Löppösellä oli monenlaisia tavoitteita ja suuntia lajin parissa, mutta lentotauko nosti ahdistavia ajatuksia pintaan, ja lentäminen ei tuntunutkaan yhtäkkiä omalta tekemiseltä.

— Historian perusteella ajattelin, että tottakai lähden kisaamaan, mutta sitten mieli muuttui. Suunnistaminen ilmassa vaatii laitteita ja minulla on ollut aina pieni laitevastaisuus. Huomasin myös, että oma lentämiseni meni suorittamiseksi, kun alkoi kisaaminen olla mielessä.

Elettiin aikaa, kun Suomessa lennettiin tavoitteellisesti pitkiä matkalentoja ja rikottiin aiempia ennätyksiä. Lähipiirissä myös kisalentäminen lisääntyi. Löppönen ei halua arvostella varjoliitoyhteisöä suorituskeskeisyydestä; lentopaikoilla on ollut aina mukava olla oman porukan seurassa. Silti hän uskoo, että ei ole ainoa, jolle matkalentoihin tai kisaamiseen liittyvät tavoitteet eivät sovi. Onneksi kriisivaiheen kautta löytyi uudenlainen tasapaino harrastamiseen.

— Kilpailu ja isojen tavoitteiden asettaminen, ja matkalennoissa niiden saavuttaminen varmasti vievät lajia eteenpäin. Olisi kuitenkin vain tervettä, että lajin pariin tulevat onnistuisivat rauhassa löytämään juuri sen oman tapansa harrastaa. Piti hoksata se tavoite, joka nykyisin on, että lennon jälkeen on hyvä fiilis.

 

 

Riemu löytyi rinnelentämisestä
Rinnelentämistä harrastetaan Suomessa tuntureilla sekä vesistöjen jyrkkäprofiilisilla rantatöyräillä. Kotimaassa parhaita rinnelentopaikkoja ovat Huuhanranta, Ärjänsaari, Pallastunturit, Ylläs, ja Saana.

Tanskan Jyllanti on tällä hetkellä Löppöselle rinnelentämisen ulkomaan suosikki. Lønstrupin, Løkkenin, Toftumin, Klittmøllerin ja Hanstholmin rannat ovat tulleet tutuksi. Rinnetuulessa edestakaisin lentämisessä oleellisinta ei ole matkan tai korkeuden saavuttaminen.

— Rinnelennossa startteja ja laskuja tulee huomattavasti enemmän ja se on nopeatempoisempaa. Rinnelentopaikoilla tekeminen on myös sosiaalisempaa, kun lähdetään ja palataan samaan paikkaan. On mahtava tunne, kun siipi on hallinnassa ja sen kanssa pystyy leikkimään.

Rinnelentoa voi harrastaa tavallisilla varjoliitovälineillä, mutta osa harrastajista käyttää erittäin kevyitä valjaita ja normaalia varjoliidintä ketterämpää parakiteä. Rinneolosuhteisa lentäjältä vaaditaan hyvää siiven hallintaa niin maassa kuin ilmassa eikä laji vaadi erityisiä instrumentteja. Lentämään voi mennä yksin, mutta useimmiten lentopaikalle keräännytään porukalla. Löppösellä mukana menossa on nykyisin useimmiten varjoliitoa itsekin harrastava kumppani.

— Lomien suhteen ei tarvitse neuvotella että mitä tehtäisiin. Kysymys kuuluu enemmänkin, mihin mennään. Kehittymistä tapahtuu myös eri tavalla, kun on jatkuvasti joku, johon peilata omaa tekemistä. Palautetta omasta tekemisestä saa myös rehellisesti ja suoraan, mikä vie eteenpäin. Lentämisen riemun jakaminen on tietysti myös iso juttu! Löppönen sanoo.

Rinnelentämisen mentaliteettiin kuuluvat oleellisesti rentous, fiilistely, sosiaalisuus. Vaikka Löppönen on päässyt omasta mielestään irti suorittamisen paineista, pitää lentämiseen kuitenkin suhtautua sopivalla vakavuudella joka kerta.

— Kyseessä ei ole helppo laji. Lennetään pinnoissa, asiat tapahtuvat nopeasti jos jotain menee pieleen. Rentous tuleekin siitä, että tiedetään mitä ollaan tekemässä, hän tiivistää.

 

Satu Löppönen
Ikä 40
Laji varjoliito: rinnelentäminen ja liidinhiihto
Harrastanut 9 vuotta, lentotunteja yli 200
Asunut 20 vuotta Oulussa, viime talvi Lapissa, kesä Savossa
Koulutus Kauppatieteiden maisteri
Siipimerkit Nova Mentor 6 ja Flare Moustache 15 parakite
Saavutukset Lentämisen ilon löytäminen ja säilyttäminen

 

Ketterä siipi rinnelentoon

Rinnelennossa varusteet eroavat selvästi perinteisestä varjoliidosta. Pienempi siipi eli parakite (tai miniwing) on ketterämpi ja reagoi herkemmin ohjaukseen. Tämä on erityisen tärkeää kun lennetään matalalla ja lähellä rinnettä. Kevyt varustus myös helpottaa liikkumista maastossa ja nopeita startteja.

Perinteinen varjoliidin on tehty termiikkeihin ja pitkään liitoon, mutta rinnelennossa haetaan tarkkaa hallintaa, dynaamisuutta ja sujuvaa liitoa rinnetuulessa. Siksi käytössä ovat usein kevyet valjaat ja siivet, jotka mahdollistavat herkemmän lentotuntuman.
Flaren Moustache on suosittu rinnelentosiipi, joka yhdistää speedgliderin ketteryyden ja varjoliitimen liito-ominaisuudet. Sen erityinen ohjausmekanismi tekee siitä vakaan ja tarkan – täydellinen valinta tunturituulessa leijailuun.