Se oli siinä! Tuhat lentotuntia ja hyppyä täyteen samana päivänä

Julkaistu

Teksti Merja Björkbacka
Kuvat Merja Björkbacka

Elokuinen lauantai oli täynnä odotusta, jännitystä ja varmistuksen varmistusta. Maagiset luvut, tuhat hyppyä ja tuhat lentotuntia, olivat vain yhden hypyn ja kahdenkymmenen minuutin lennon päässä.

Helikopteri on hyppylinjalla kilometrissä. Maassa jännitetään. Joku puristaa kuohuviinipulloa kädessään. Kopterissa jännitetään. Epäonnisista hypyistä nähdyt unet kummittelevat päässä. Kopteri tyhjenee hyppääjistä. Heikki Väänänen aukaisee varjonsa ja maassa pystytään hengittämään taas normaalisti.

Tuhannes hyppy kuitattu suoritetuksi. Tuntia aikaisemmin saavutetun tuhannen lentotunnin nollat on jo pyöritetty päiväkirjaan.

Väänäsen alkuperäinen idea oli juhlistaa 20 vuotta hyppäämistä ja kymmenen vuotta lentämistä vuonna 2016. Ynnättyään päiväkirjojaan Väänänen totesi, että realistisempaa olisi saada tuhat hyppyä ja lentotuntia täyteen seuraavana vuonna. Historiallista taas olisi, jos luvut täyttyisivät samana päivänä.

Siitä se idea lähti. Koska hyppääminen on keliriippuvaisempaa kuin lentäminen, Väänänen kiri hyppysaldoaan urakalla keväällä. Kesämaisemia tuli ihailtua koneesta sekä Kemi-Tornio -alueella että lähikentillä. Tavoite täyttyi lauantaina 5.8., aivan kuten Väänänen oli suunnitellut.

Palataan vielä elokuuhun 1996. Tuolloin alkeiskurssilaiset marssivat varjoineen takaisin kerhotiloihin, Väänänen yhtenä heistä. Kymmenen vuotta myöhemmin samainen mies kaartaa Piper 28:n laskuun ensimmäisen yksinlennon päätteeksi.

Aktiivisella hyppyurallaan Väänänen on toiminut hyppy- ja tandemhyppymestarina Kemissä
sekä kouluttanut uusia hyppymestareita Räyskälässä. Kun intohimo lentämiseen syttyi, hyppypilotiksi vaadittavat sata lentotuntia kertyivät ajassa kaksi kuukautta ja viikko.

Suurin osa Väänäsen lentotunneista on kulunut Kemin Laskuvarjokerhon koneen penkissä. Ultrakevyttiimaa alkoi kertyä tasaisesti, kun Väänänen osti oman koneen seitsemän vuotta sitten. Paroniksi ristitty Avid Flyer MK IV kone OH-U447 on jo käsite Kemin taivaalla.

Löytyykö ilmailuun vielä poltetta? Mikä on seuraava tavoite?

– Ilmailu jatkuu, koska kerholle on aina mukava tulla, hypätä ja lentää. Hyvä kuitenkin, että tavoitteen sai nyt täyteen. Tästä voi jatkaa ihan harrastepohjalta ilman paineita, summaa Väänänen tuntojaan ja kilistää lasiaan hymyssä suin. Tämän päivän ilmailut olivat tässä.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita