Jussi Forss, Timo Forss ja Kimmo Valkonen edustivat Suomea F2D-luokan EM-kisoissa.
Siimaohjattavien F2D-taistelulennokkien EM-kilpailut pidettiin 7.—12. elokuuta Puolan Wloclawekissa Kruszynin lentokentällä. Suomen joukkue matkasi sinne autolla yöpyen kerran reilun tuhannen kilometrin taipaleella.
Timo Forssin mukaan kolmikon tavoitteena oli hankkia ennen kaikkea mahdollisimman hyvä joukkuemenestys. Viime vuonna F2D:n maailmanmestariksi kruunattu Jussi Forss tähtäsi Euroopan mestaruuteen.
Mukanaan joukkueella oli suuri määrä kalustoa: potkureita eri keleihin, hehkutulppia, siimoja sekä useita lennokkeja. Kisojen alkutarkastuksessa lennokit ja moottorien lohkot numeroidaan kilpailijakohtaisesti, joten niitä ei voi kilpailun aikana vaihtaa. Sen sijaan lähinnä moottorin liikkuvia osia saa uusia.

Yksilö- sekä joukkuepronssia EM-kisoista saavuttanut Jussi Forss ja kisakoneensa, jonka nokalla on ukrainalaisvalmisteinen Fora-polttomoottori. Kuva: Heli KoskinenPääosin tuttua kalustoa, tulpparintamalla uutta
Suurin osa EM-kisoissa käytetyistä F2D-lennokeista oli tälläkin kertaa ukrainalaisvalmisteisia ja niiden nokalla oli niin ikään ukrainalainen Fora-polttomoottori. Lennokkeja katsellessa kisaajien huomiota herätti espanjalaisen Raul Mataeon itse tehty kalusto.
Mielenkiintoisena uutuutena Timo Fors pitää saksalaisen Rafael Unruhin kehittämää entistä kestävämpää hehkutulppaa. Perinteisessä hehkutulpassa on platinalangasta tehty hehkuspiraali, kun taas Unruhin tulpassa spiraali on korvattu hehkuvalla platinaputkella.
Uusi tulppa vaatii erilaisen hehkuakun. Normaali tulppa toimii 1,5 voltin jännitteellä ja 2—3 ampeerin virralla. Unruhin kehittämää tulppaa hehkutetaan 1,2 voltin NiMh-akulla ja 18 ampeerin virralla.

Timo Forss menetti EM-kisoissa kaksi lennokkia yhteentörmäyksissä. Kuva: Heli KoskinenKisalennot olivat tiukkaa taistoa
Kun kisalentojen oli määrä alkaa, tuuli liian kovaa ja aloitusta siirrettiin päivällä. Kisan käynnistyttyä lennätyskehien merkinnät paljastuivat virheellisiksi. Niinpä osa eristä jouduttiin uusimaan, mistä seurasi harmia Kimmo Valkoselle.
Hän ehti voittaa ensimmäisen erän, mutta juuri se jouduttiin uusimaan ja uusinta päättyi Valkosen tappioon. Valkonen koki kahdella ensimmäisellä kierroksella tappiot ja hänen kilpailunsa päättyi siihen, sijaluvulle 32.
Timo Forss pysyi mukana kuusi kierrosta saavuttaen neljä erävoittoa. Voittamissaan erissä hän sai pysyttyä vahvuusalueellaan pyrkien välttämään kertalaakista tapahtuvaa vastustajan pyrstönauhan eli streamerin katkoa.
Tappiot Timo Forss kärsi, kun vastustaja pääsi tuhoamaan törmäyksissä hänen molemmat lennokkinsa. Törmäyksessä käy yleensä siten, että alle jäänyt lennokki tuhoutuu ja törmääjän lennokkiin tulee vain pieniä vaurioita. Timo Forssin tie päättyi lopulta tappioon Tanskan Natalia Dementievaa vastaan sijaluvulle 6.
Jussi Forss esitti varmoja otteita ja pystyi kääntämään täpärätkin paikat edukseen. Hän lennätti kolmen parhaan joukkoon voittamalla Natalia Dementievan. Dementievalla ei kuitenkaan ollut vielä yhtään tappiota alla, joten hän pysyi kisassa mukana. Tämän jälkeen Jussi Forss sai vastaansa Espanjan Raul Mateon.
— Silloin Jussi tuli leikanneeksi streamerin kerralla ja sitten hän yritti syöttää oman streamerinsä Raulille saadakseen uusinnan. Syöttöyritys epäonnistui, kun kolmen metrin streameristä jäi jäljelle pieni tupsu. Neljä minuuttia on pitkä aika paeta ja lopulta Raul onnistui nappaamaan itselleen voittoleikkauksen. Finaalissa Raul lennätti Nataliaa vastaan. Raul vei mestaruuden Espanjaan ja Natalia otti hopean Tanskaan, Timo Forss kertoo.
Erinomaisen yhteispelin turvin Forssit ja Valkonen saivat kerättyä kymmenen voittoa, mikä toi Suomelle joukkuepronssin. Jussi Forss sai lisäksi henkilökohtaisen EM-pronssin.
F2D:n Suomen mestaruuden voitti Jussi Forss
Taistelusiimalennokkien Suomen mestaruuskisa 1/1 lennätettiin syyskuun ensimmäisenä lauantaina Vantaalla Petikon lennätyspaikalla. Sääennuste lupasi päivälle sadekuuroja, mutta ne alkoivat vasta lentojen jälkeen. Kilpailunjohtajana toimi Mika Salolahti. Mukaan tuli seitsemän lennättäjää. Viitossija jaettiin kolmen lennättäjän kesken.
F2D SM 2023 tulokset
1. Jussi Forss
2. Kimmo Valkonen
3. Timo Forss
4. Laura Leino
5. Kim Henriksson
5. Jussi Frisk
5. Valtteri Niiranen





