Suomi on yksi Euroopan parhaimmista maista harrastaa vesilentämistä. Ensimmäinen ohje, jonka vesilentokouluttaja neuvoo oppilailleen, on ettei koneessa ole jarruja – ja joskus voi joutua jopa melomaan.

Tuhansien järvien maassa vesilentäjällä on lukemattomia laskeutumismahdollisuuksia, ja kukapa lentäjä ei olisi joskus haaveillut laskeutumisesta omaan mökkirantaan.

— Joka järvelle ei kuitenkaan kannata laskeutua, sanoo kokenut vesilentäjä ja vesilentokouluttaja Rami Ayoub, sillä järveltä pois pääseminen ei aina ole ihan itsestään selvää.

– Jos järvi ei ole tarpeeksi iso, voi käydä niin, että matka ei riitä lentoonlähtöön. Sitten joudutaankin miettimään, miten kone saadaan pois järveltä, Ayoub jatkaa.

Nyrkkisäännöksi hän määrittelee, että jos tuulta on viisi solmua, lentoonlähtöön tarvitaan kilometrinmittainen matka. Sää ja reunaesteet vaikuttavat lopulta siihen kuinka pitkä matka lentoonlähtöön tarvitaan.

 

Kellukkeet vaikuttavat suoritusarvoihin

Vesilentokoneet ovat yleensä Cessnoja, Mauleja ja Austereja, joissa on pyörien tilalla kellukkeet, tai lentoveneitä, kuten Seamax, jotka näyttävät veneiltä, jolla on siivet.

Vaikka koneen käsittely ilmassa vesilentokoneella ei juurikaan poikkea pyöräkoneilla lentämisestä, vaikuttavat erityisesti kellukkeet merkittävästi koneen käyttäytymiseen.

– Vesikoneen suoritusarvot ovat erilaiset kuin pyöräkoneen. Kellukkeet esimerkiksi painavat niin paljon, että nelipaikkaisesta Cessnasta tulee kaksipaikkainen ja lentoonlähtökin vaatii pidemmän matkan, Ayoub luettelee.

Vesilentämiseen tarvitaankin vesikelpuutuskoulutus, johon kuuluu 10 tuntia teoriaa ja kahdeksan tuntia koululentoja. Mitään lentotuntivaatimuksia ennen vesikelpuutuskoulutukseen pääsemistä ei varsinaisesti ole, mutta moni kouluttaja suosittelee vähintään 100 lentotunnin kokemusta.

– Tyypillisin tie vesilentäjäksi on se, että ensin hankitaan PPL- tai LAPL-lupakirja pyöräkoneella ja sitten myöhemmin käydään vesikelpuutuskoulutus, Ayoub sanoo.

Ayoub itse lensi lentolupakirjan vuonna 2011 Malmilla, kun oli ensin edellisenä kesänä päässyt polttareissaan pienlentokoneen kyytiin. Vesilentokelpuutuksen hän sai vuonna 2014 ja on toiminut vesilentokouluttajana vuodesta 2018 lähtien.

Tärkein asia, jonka hän oppilailleen painottaa on se, että vesikoneessa ei ole jarruja.

– Valmistelut pitää tehdä ennen kuin käynnistää koneen, sillä kone lähtee liikkeelle heti, kun moottori käy. Konetta pitää myös rullatessa ohjata aktiivisesti koko ajan, koska kone pyrkii kääntymään aina, myös moottori sammutettuna, vastatuuleen, Ayoub kertoo.

 

Peilityyni on vaaranpaikka 

Tuuli- ja säätiedot ovat keskeisessä osassa vesilentämisessä.

– Koskaan ei ole samanlaista lentotilannetta. Olosuhteet ovat erilaiset joka kerta ja ne on katsottava aina, myös silloin kun lähdetään tai laskeudutaan tuttuun paikkaan, Ayoub muistuttaa.

Yleisesti vesilentämisen tuulirajana pidetään 10 solmua, mutta myös aallokko, erityisesti merellä, merkitsee paljon. Muuten vesilentämisessä pätee VFR-lentämisen säännöt.

– 10–15 solmun tuuli voi olla sellainen, että aallokko rikkoo jo koneen, Ayoub sanoo.

Kovassa tuulessa on vaarana myös koneen kaatuminen rullatessa.

– Sivutuulessa tuuli voi tarttua toisen puolen siipeen ja nostaa konetta niin, että vastapuolen kelluke alkaa painua veteen. Kun tuuli vielä työntää siivestä, niin kone voi kellahtaa ympäri, Ayoub kertoo.

Toisaalta myös täysin peilityyni on vaaranpaikka. Ayoubin mukaan moni vesilentäjä jännittää laskeutua peilityynelle järvelle.

– Korkeutta on silloin mahdoton arvioida, ja tyyneen laskeutumisessa on ihan oma laskeutumistekniikkansa. Siinä katsotaan ensin referenssipiste esimerkiksi rannan puista tai rantaviivasta, otetaan kone hyvissä ajoin oikeaan laskuasentoon ja tuodaan se alas pikkuhiljaa. Usein veteen osutaan silti silloin kun sitä vähiten odottaa, Ayoub naurahtaa.

 

Karit ja kivikot on selvitettävä etukäteen

Sää- ja tuulitietojen lisäksi vesilentäjä joutuu tekemään pyöräkonelentäjää tarkemmin selvitystyötä laskeutumisalueesta.

– Google Maps on aika hyvä. Satelliittikuvista saa hyvän käsityksen siitä, millainen järvi on. Karttaselaimen merikartoista taas saa selville isoimmat karit ja kivet, Windystä tuuliennusteet ja Väyläviraston sivuilta vesiliikenteen rajoitukset, Ayoub luettelee.

Parhaiten laskeutumisalueen näkee kuitenkin ilmasta. Siksi Ayoubin mukaan laskeutumisalueen yli lennetään parikin kertaa ennen varsinaista laskeutumista.

– Ilmasta näkee hyvin tuulensuunnan ja veneilijät, jopa kivet ja karit erottuvat aika hyvin ilmasta.

Itse laskutumistekniikoita on kaksi, moottorilasku ja tyhjäkäyntilasku.

– Tästä saa varmasti hyvän väittelyn aikaiseksi, Ayoub naurahtaa.

– Mutta itse suosin moottorilaskua, jossa laskeutumista hallitaan tehoilla. Toinen vaihtoehto on, että moottoriteho lasketaan tyhjäkäynnille riittävän matalalla ja vedetään sitten nokka ylös oikealla kohdalla.

Laskeutumisasennon on oltava oikea ja nokan tarpeeksi ylhäällä. Muuten kellukkeet saattavat kaivautua veteen, tulee äkkipysähdys ja kone heilahtaa nokan kautta katolleen.

– Se on yksi helpoimmista tavoista kaataa kone, Ayoub toteaa.

Vaikeinta vesilentämisessä Ayoubin mielestä on kuitenkin rantautuminen – koska niitä jarruja ei ole.

– Pitää osata pysäyttää moottori oikeaan aikaan ja samalla on huomioitava tuulen suunta. Hiekkaranta, jossa ei ole kiviä, on helppo. Laiturit ovat monesti vaativia, koska niissä on tolppia, tikkaita, veneitä tai muita esteitä.

Joskus rantaan voi joutua myös melomaan. Vesilentokoneen pakolliseen varustukseen kuuluukin kaksi melaa.

– Kovassa tuulessa melomisen voi unohtaa, mutta tyynessä se on ihan mahdollista, Ayoub sanoo.

Melojen lisäksi vesilentokoneessa on oltava pelastusliivit, merkinantotorvi ja ankkuri.

– Ankkuria voi käyttää esimerkiksi jarruttamaan rantautumisessa, Ayoub huomauttaa.

Jos järvellä on liikennettä, saa myös olla varovainen. Moni vesilläliikkuja ei Ayoubin mukaan hahmota, että koneessa ei ole jarrua tai pakkia.

– Vesijetteiljät ja veneilijät haluavat monesti tulla lähelle ottamaan kuvia, mikä on ihan kiva, mutta onhan se vähän kuumottavaa, kun käynnissä olevan koneen ympärillä pyörii ihmisiä.

Entä se järveltä lähteminen?

Kellukkeiden takia koneen nousukyky on heikompi kuin pyöräkoneen. Nousussa kone nostetaan vesilentokielellä portaalle eli plaaniin, kuten vene.

– Aina kun rullataan, ratti on täysin takana, nokka pidetään pystyssä. Aluksi kone kyntää, mutta kun kevennetään rattia, kone nousee portaalle ja kun pidetään siinä, kone alkaa nousta.

– Siinä ei katsota mittaria vaan mennään tuntumalla, Ayoub toteaa.

 

Vesilentoturisteja Euroopasta

Suomi on Euroopan parhaimpia paikkoja lentää vesilentoja. Meillä riittää järviä, ja rajoituksia on suhteellisen vähän. Como-järvi Italiassa on suosittu vesilentopaikka ja myös Ruotsissa lennetään jonkin verran vesilentoja. Suomi houkuttelee kuitenkin lentäjiä myös muualta Euroopasta.

– Tiedän Ranskasta, Espanjasta ja Sveitsistä harrastajalentäjiä, jotka tulevat joka kesä Suomeen lentämään vesilentoja, Ayoub sanoo.

 

Vene vai lentokone?

Vuonna 2018 voimaan tullut uusi vesiliikennelaki vaikutti myös vesilentäjien toimintaan.

– Aiemmin vesilentokoneilla sai laskeutua kaikille vesialueille, mutta nyt uudessa laissa on rajoituksia. Vesikoneella ei saa laskeutua järville, joissa aluksen kulku moottorivoimaa käyttäen on kielletty, Rami Ayoub selvittää.

Esimerkiksi Bodominjärvi Espoossa ja useat kansallispuistossa olevat järvet ovat tällaisia.

Kun lakia valmisteltiin, meinasi vesilentäjille käydä Ayoubin mukaan huonosti. Aluksi vesilentokoneet määriteltiin veneiksi, mikä tarkoitti sitä, että vesikoneet olisi pitänyt ilmoittaa venerekisteriin.

– Onneksi saatiin aikaan kompromissi. Vesiliikennelain mukaan vesilentokone on vene, kun se on kellukkeiden varassa, mutta laskeutuessa ja lentoonlähdössä se on lentokone, Ayoub sanoo.

Lentäjien on huomioitava tämä esimerkiksi rullatessa.

– Jos järvellä on nopeusrajoitus, sitä on noudatettava rullattaessa. Myös veneilijöiden väistämisvelvollisuudet pätee vesikoneelle, Ayoub huomauttaa.

 

Vesilentäminen Suomessa

• Suomessa on noin 300 vesilentokelpuutuksen saanutta lentäjää.
• Noin 60 vesilentokonetta
• Viisi vesilentokoulutusta antavia lentokoulua.
• Tuusulanjärvellä toimii vesilentämiseen erikoistunut Vesilentokerho, jossa on noin 30 jäsentä. Seuralla on oma Cessna 172 -lentokone.
• Ivalossa toimii Tunturi-ilmailijat, jolla on Cessna 180 Skywagon -kone vesilentokäytössä. Seuralla on talvisin myös suksilentotoimintaa.
• Lisäksi Suomessa on joitakin yksityisiä vesilentokoneita.