Talvi-Suomi on tuhansien lennätyskenttien maa

 

Jäälennätystä mukavampaa puuhaa on vaikea keksiä – tilaa riittää ja kiitoratakin on monesti ensiluokkaisen sileä.

Petri Nygren ryhtyi lennättämään RC-lennokkeja 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Ilomantsissa, suurten järvien jäillä. Se oli Nygrenin mielestä upeaa puuhaa, jota muidenkin kannattaa kokeilla. Hän oppi rakentamaan lennokkeihinsa pehmeällä puuterilumella toimivia suksia. Hangen peittämässä järvenselässä oli sekin hyvä puoli, että se pehmensi rajuimpia laskeutumisia.

 

Entä nykyään, onko kaikki kiva kielletty? Petri Nygren toteaa lennättämisen olevan luvallista useimmilla jäälakeuksilla, kunhan ei häiritse ihmisiä tai eläimiä, liiku moottoriajoneuvolla eikä turmele kotirauhaa perustamalla lennätystukikohtaa luvatta vaikkapa naapurin mökkirantaan.

 

–Ihmisiin ja omaisuuteen pitää tietysti muutenkin ylläpitää turvallista välimatkaa. Lennättäminen pitää myös aina jotain kautta vakuuttaa, Nygren lisää.

 

Lennättäjän tulee tarkastaa Aviamapsin dronekartasta, ettei kaavailtu lennätyspaikka ole lentokentän lähi- tai lähestymisalueella, eikä sillä ole rajoittavia tai kieltäviä UAS-vyöhykkeitä. Mukaan otettavaa lennokkia pitää pystyä lennättämään suurimman sallitun korkeuden, 120 metrin alapuolella.

 

Mikäli jäältä lennätettävät lennokit, vapaastilentävät mukaanluettuina, painavat yli 250 grammaa, niiden lennättäjän tulee olla rekisteröitynyt operaattoriksi. Rekisteröinti on tehtävä myös silloin, jos lennättää minkä tahansa painoisia lennokeja, joissa on kamera tai muita aluevalvontalain tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia tietoja tallentavia sensoreita.

 

–Jäältä toimitaan EASA:n avoimen kategorian A1/A2/A3 tai sallivan UAS-ilmatilavyöhykkeen kenttäsääntöjen puitteissa, Nygren kiteyttää.

 

 

Lennätyspaikkoja jäälakeuksille

Jos esimerkiksi lennokkikerho lennättää tietyssä lahdenpoukamassa joka talvi, Petri Nygren kehottaa hakemaan kyseiselle paikalle sallivaa UAS-vyöhykettä, eli kansankielellä lennokkikentän statusta. Hakeminen tapahtuu Ilmailuliiton Miehittämättömän ilmailun toimikunnan MIT:n kautta, eikä se maksa mitään. Ilmailuliiton Lennokkitoimikunta ja Dronetoimikunta yhdistettiin vuoden alusta Miehittämättömän ilmailun toimikunnaksi.

 

Jäälennätyspaikkaa hallinnoivan kerhon tulee laatia kenttäsäännöt. Ne lähetetään MIT:lle ja hyväksytetään Traficomilla.

 

– UAS-ilmatilavyöhykkeillä on paljon vapauksia avoimeen kategoriaan nähden, esimerkiksi suurimman sallitun korkeuden osalta. Niissä lennätetään, kuten olemme jo vuosisadan verran lennokkeja lennättäneet. Rekisteröitymispakko on ainoa muutos vanhaan, Nygren selittää.

 

Ilmailuliiton Lennokkitoimimikunta, nykyään siis MIT, on anonut Traficomilta yhteensä kolme sallivaa UAS-ilmatilavyöhykettä: Säkylän Pyhäjärvelle, Tuusulanjärven pohjoispäähän sekä Kesälahdelle. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti vapaastilentäville lennokeille. Suurikokoisilla sallivilla UAS-ilmatilavyöhykkeillä voi lennättää muitakin lennokkeja, jos se sallitaan kenttäsäännöissä.

 

 

Tempo-D on takaportti lisäkorkeuteen

Jos yleinen 120 metrin korkeusraja ei riitä, eikä lennätyspaikalle haluta hakea sallivaa UAS-vyöhykettä, sille voi anoa väliaikaista tempo-D-aluetta internetissä.

 

 

Petri Nygren ei pidä Tempo-D:n käyttöä lennokkikerhojen tai kisajärjestäjien kannalta järkevänä. Anomuksen käsittely voi kestää lausuntokierroksesta johtuen kuukausia ja maksaa satoja euroja.

 

–Jos tämä ei ole ongelma, niin toki Tempo-D:tä voi myös harrastelennokkitoimintaa varten hakea. Esimerkiksi suurikokoinen harrasteraketti voi nousta niin korkealle, että valvomattomassa ilmatilassa sijaitsevan sallivan UAS-vyöhykkeen 5000 ft (n. 1,5 km) teoreettinen katto ei enää riitä, Nygren toteaa.

 

 

Artikla 16 on kuuma peruna

Parhaillaan MIT valmistelee EASA-säännöstön artikla 16 mukaista mahdollisuutta lennättää muualla kuin sallivissa UAS-ilmatilavyöhykkeissä ja saada tietyin ehdoin enemmän korkeutta kuin 120–150 metriä.

 

Ehtoja saattaisivat olla esimerkiksi Aviamapsiin tehty lennätysilmoitus, lennättäjän lisäkoulutus ja jokin 25 kiloa tiukempi painoraja lennokille.

 

–Tätä mahdollisuutta hahmotellaan. Ensimmäiset siihen keskittyneet kokoukset on pidetty Traficomin sekä Ilmavoimien kanssa, Petri Nygren kertoo.

 

 

Jäälle maalaisjärkeä käyttäen

Suomen kokeneimpia jääkenttäasiantuntijoita on Model Club Fly High ry:n Ari Kutvonen. Hänen edustamansa kerho aikoo järjestää vapaastilentävien lennokkien SM-osakilpailut 12.2. Kesälahdella ja 26.2. Säkylän Pyhäjärvellä. Kilpailuluokkina niissä on F1A-liidokit, F1B-kumimoottorilennokit ja F1C-polttomoottorilennokit.

 

Molemmilla kisakentillä on virallinen sallivan UAS-alueen status. Lennokkipojat ry:n hallinnoima Säkylän Pyhäjärvi lienee Maailman suurin virallinen lennokkikenttä: 155,2 neliökilometriä!

 

Molemmissa paikoissa lennokkikerhon yhteistyökumppanina on paikallinen lomakeskus, jonka yrittäjä tuntee jääolot. Lisäksi Model Club Fly High tekee tiivistä yhteistyötä vapaastilentävien kilpailuja järjestävän Lennokkipojat ry:n kanssa.

 

Jäätietoja lennättäjät saavat myös muilta harrastajilta: kalastajilta, retkiluistelijoilta ja jääpurjehtijoilta. Vapaastilentävä lennokki voi liitää parinkin kilometrin päähän. Potentiaalisten lentoratojen alle jäävät jääalueet ovat niin laajoja, että niiden läpikotainen tiedustelu on mahdotonta.

 

Lennokkikilpailut pidetään turvallisiksi tiedetyissä paikoissa. Siitä huolimatta Kutvonen muistuttaa, ettei menneisiin kannata tuudittautua. Jäällä liikutaan aina omalla vastuulla, eikä mikään vakuutus korvaa, jos kisoissa käytetty moottorikelkka tai auto vajoaa jäihin.

 

 

Pakkasraja vapaastilentävien kilpailuissa on -20 °C. Kutvonen toteaa olosuhteiden käyvän viiman myötä hyisiksi jo alhaisemmissa pakkaslukemissa. Siltä suojautuakseen lennättäjät pystyttävät rantatelttoja ja pukeutuvat tuulelta suojaaviin vaatteisiin sekä lämmittäviin villa-asuihin. Jaloissaan heillä on piikkikengät. Myös naskalit on hyvä turvavaruste.

 

–Kilpailun aikana ollaan koko ajan liikkeellä, mikä auttaa pysymään lämpimänä, Kutvonen lisää.

 

Vaikka kevät tekee helmikuussa vasta tuloaan, auringonvalo synnyttää lämpötilaeroja ja vahvojakin termiikkejä. Niitä liidokkimiehet ja -naiset metsästävät hinaamalla lennokkejaan toisinaan pitkiäkin aikoja. F1B- ja F1C-lennokeille haetaan termiikkejä maasta kyttäämällä ja käyttämällä lämpötila- sekä tuuliantureita.

 

Pyhäjärvellä perinteisesti maaliskuussa pidettävät maailmancupin kilpailut ovat tuoneet Säkylään kansainvälistä osallistujakaartia.

 

Pandemia-aikana osallistujia on ollut tavallista vähemmän, vaikka paremmin nykyhaasteisiin sopivaa kisamuotoa saa hakea. Tänä vuonna kilpailuihin odotetaankin jo lähes normaalia osallistujamäärää, koska viime SM-kausi osoitti, että kilpailut voidaan viedä turvallisesti läpi koronasta huolimatta.

 

 

 

 

Liidinlentäminen talvioloissa

Teksti Riikka Vilkuna,  kuvat Juha Herrala, Juho Mäkynen, Ossi Tervonen

 

Asianmukaisen pukeutumisen lisäksi talvilentämisessä on muutamia erikoisuuksia, jotka kannattaa pitää mielessä sekä jäältä lennettäessä että rinnetuulessa.

 

Jäältä hinattaessa on tarvittava jään paksuus tiedettävä, ja se riippuu myös hinauslaitteesta eli siitä, hinataanko autolla, mönkijällä vai kelkalla. Virtapaikat, muiden jäällä liikkujien reitit ja pilkkijöiden vakipaikat on hyvä tietää. Näkyykö toiminta riittävän hyvin esimerkiksi värikkäiden tuulipussien avulla vaikkapa leijahiihtäjille, jotka liikkuvat nopeasti? Voidaanko hinauslinjaa kääntää, jos tuuli kääntyy? Onko taittopyörän ankkurointiin välineistöä? Narunkin on pudottava alueelle, jossa ei ole muita ulkona liikkujia ja keskeytetystä startista on voitava laskeutua turvallisesti.

 

Pilvisen päivän varjokatoa voi vähentää ajamalla hinausajoneuvolla jälkiä jäälle ennen lentämistä. Korkeuden arviointi voi muuten olla todella vaikeaa.

 

Talvikeli jäällä vaatii jatkuvaa sään tarkkailua. Tuuli voi voimistua nopeasti ja olla paljon voimakkaampi hiukan korkeammalla tai muuttaa suuntaa. Kannattaa pitää riittävästi vauhtia laskussa. Voi olla hyvä ajatus laittaa kokenut lentäjä päivän ensimmäisenä keliä kokeilemaan. Koko lentopäivän on myös tarkkailtava siipiä huurtumisen varalta.

 

Jäältä on luonnollisesti päästävä lentopäivältä pois. Kevätaurinko lämmittää mukavasti ja voi tehdä rantaan jo sulaa. Poistumisreittivaihtoehdot kartoitetaan etukäteen. Keväinen aurinko myös pehmentää jäätä ja olosuhteet ehkä muuttuvat paljon pitkän valoisan päivän aikana.

 

Rinnelennossa voi sulan veden aikaan lukea sään muutoksia veden pinnasta, onko tuuli kääntynyt tai onko puuskia tulossa. Tämä mahdollisuus puuttuu talvella, joten varsinkin tuulen voimistumisen kannalta on oltava erityisen tarkkana ja luettava omaa ja muiden etenemistä. Lentäjän pitää myös tietää, minne jäälle voi laskeutua, jos rinne ei kanna.

 

Lentopäivän päätteeksi lumen kanssa tekemisissä olleet varusteet on hyvä kuivattaa, jotta ne ovat valmiita seuraavia seikkailuja varten.