Lentoemännät tunnistaa eleganteista puvuistaan, jotka ovat yhtä lailla ilmailun historiaa kuin ilma-alukset ja niiden tekniikka. Tämän lisäksi lentoemäntien asut ovat toki myös muodin historiaa kuvastaen omaa aikakauttaan.

1960-luku oli muutoksen, vaurastumisen ja optimismin vuosikymmen, joka vei ihmisen aina kuuhun saakka. Ihan näin pitkälle ei kotimainen lentoyhtiö Finnair tohtinut lentojaan ulottaa, mutta vuosikymmenen loppu merkitsi sillekin uuden ja suuren alkua yhtiön aloittaessa säännöllisen reittiliikenteen New Yorkiin uusilla DC-8-koneilla. Tässä yhteydessä uudistettiin perinpohjaisesti myös lentoemäntien virkapuvut.

Ensimmäiset lentoemännät olivat aloittaneet Finnairilla vuonna 1947 – eli silloisella Aerolla – ja heidän sininen virkapukunsa oli pysynyt miltei samanlaisena yli kahden vuosikymmenen ajan. Asua oli pyritty ajanmukaistamaan kulloisenkin muodin mukaisesti muuntelemalla vyötärön mittaa tai helmojen pituutta. Mutta yhtä kaikki kyseessä oli sama klassinen kävelypuku, jossa säilyi siihen alustan lähtien kuuluneet kultaiset leijonanapit. Hieman uutta saatiin vuonna 1962, kun Gunvor Westrén-Doll suunnitteli Aeron lentoemännille vaaleansinisen kesäpuvun. Sitten vuonna 1969 nuori, lahjakas muotisuunnittelija Kari Lepistö kuositteli lentoemäntien virkapuvut uusiksi.

 

 

Avaruusajan muotivallankumous
Tumansininen väri säilyi Lepistönkin suunnittelemassa jakkupuvussa, mutta muutoin siinä oli voimakkaasti läsnä aikakauden muotivirtaukset: minihame ja vetoketjullinen puseromainen takki, jossa oli kapea pystykaulus ja siinä kaksi hopeanappia. Myös takin alaosassa oli kaksi nappia, ne konservatiiviset leijonanapit olivat saaneet lähteä. Ajan henkeen taisi kuulua myös asuun kuuluva kypärämallinen lippalakki Finnairin logolla.

Puku-uudistuksesta Helsingin Sanomissa kirjoittanut Pirkko Kolbe piti asua onnistuneena, lippalakin hän tosin tuomitsi.
Suurta ällistystä aiheutti sen sijaan jakun alle tuleva hopeakankainen pusero, jonka tarkoituksena oli muistuttaa kuulentojen aikakaudesta. ”Puseroon valittu kova hopea ei ehdottomasti imartele tyypillistä suomalaista ihonväriä”, Kolbe kirjoitti kyseenalaistaen myös materiaalin käytännöllisyyden, sillä pusero vaati kemiallisen puhdistuksen – avaruuspusero olikin käytössä vain julkistamisvuoden.

Uutta aikakautta voi katsoa edustaneen myös Finnairin virkapukuohjesäännössä maininta, jossa sallittiin nyt lentoemännille housujen mahdollinen käyttö kylmällä säällä.

 

Yhtiö perusti New Yorkin reittiliikenteeseen myös ”uuden viran”, jolle se antoi nimeksi Finn-Hostess. Finn-Hostess oli Finnairin mainoksen mukaan ”loistava emäntä tyylikkäässä ympäristössä”. Eli lentoemäntä, joka palveli matkustajia First Classissa. Heidän tyylikkäät emännänasunsa vaihtuivat vuosittain, ensimmäinen oli Anna-Liisa Niemisen suunnittelema Suomen Trikoon Revontuli-mallistoon kuuluva pitkä sinivalkoinen puuvillaplyysinen emännänpuku. Näillä ensimmäisillä transatlantisilla lennoilla panostettiin muutoinkin suomalaiseen designiin ja matkustamosta löytyi Marjatta Metsovaaran shaalit, Dora Jungin pellavaservetit sekä Tapio Wirkkalan Ultima Thule -laseja.

Värikylläinen vuosikymmen
1960- ja 1970-luvuilla suomalaisten kotien arkea rikastuttivat uudella, raikkaalla ilmeellään sellaiset kotimaiset tuotteet kuten Finelin emaliset kattilat ja punainen Pehtoori-kahvipannu, Arabian kuviolliset astiastot sekä Marimekon raidat ja värikkäät kukkakuosit. Myös Finnairin lentoemäntien pukuihin tuli mukaan aikakauden rohkea värien käyttö. Se alkoi vuonna 1970 Finn Hostess -asun vaaleanruskeilla nahkahameilla. Asuun kuuluivat vaihtuvat puserot, jotka olivat erivärisiä ja -kuviollisia. Esimerkiksi vuonna 1975 Finn Hostess -asuun kuului oranssi kauluspaita tai keltainen poolopaita ja tikattu keltaoranssi hame.
Vuonna 1971 lentoemännät saivat sinisen asun sijaan valita kravunpunaisen puvun. Parin vuoden kuluttua Finnairin lentoemäntien kesäasujen väreiksi puolestaan tuli vihreä ja keltainen.

Vuosikymmenen puolivälissä värivalintaan vaikutti uuden DC-10-matkustajakoneen ruskeaksi sävytetty sisustus. Niinpä lentoemäntien blazer-mallinen jakku ja hame olivat vuodesta 1974 lähtien beiget. Värikkyyttä asuun saatiin huiveilla, solmioilla ja sateensuojilla, joissa vuorottelivat puvun vaaleanruskeat, puseron havunvihreät sekä lämpimän punaiset raidat.
Lentoemännät kokivat kuitenkin puvun värin epäkäytännölliseksi, sillä vaaleissa asuissa ruokatavaroista lennon aikana aiheutuneet tahrat näkyivät helposti. Lisäksi lentoemännät totesivat, että suurin osa heistä oli vaaleita ja kokivat vaalean puvun vaalentavan heitä entisestään.

 

Takaisin siniseen
Erimielisyydet pulpahtivat pinnalle Finnairin vuoden 1979 puku-uudistuksessa. Sitä oli suunnittelemassa komitea, johon kuului yhtiön ja lentoemäntien edustajia. Yhtiö halusi säilyttää uudet virkapuvut beigenä, kun taas lentoemännät esittivät väriksi sinistä. Finnairin mukaan kysymys oli ennen kaikkea kustannuksista. ”Tummansininen väri johtaisi Finnairin johdon mielestä suuriin kustannuksiin ja päälentoemännän arvion mukaan jopa lentokoneiden sisustuksen värin vaihtoon”, kirjoitti Helsingin Sanomat huhtikuussa 1978. Virkapukukomitean työ lopetettiin ja asiaan luvattiin palata taloudellisen tilanteen kohennuttua.

Kun yhtiö jatkoi uusien asujen suunnittelua vanhojen värien ja materiaalin pohjalta, kuumenivat lentoemäntien tunteet. He laativat yhdistyksensä kokouksessa julkilausuman, jonka allekirjoitti 200 lentoemäntää. Lentoemännät katsoivat, että koska he maksoivat neljänneksen asuistaan – Finnairin kustantaessa kolme neljännestä – täytyi heilläkin olla sananvaltaa vaatehankinnoissa.
Lopulta yhtiön jousti ja sopu syntyi. Marraskuussa 1979 todettiin, että lentoemännät ja stuertit palaavat jälleen sinivalkoisiin asuihin. ”Malliltaan asut ovat kutakuinkin samat kuin tähänastiset vaaleanruskeat puvut. Väri on olennaisin muutos. Vaikka tummansininen saattaa näyttää arkisemmalta kuin vaaleanruskea, se on kuitenkin käytännössä huomattavasti kätevämpi”, kertoi Finnairin päälentoemäntä Anja-Brita Huttunen.

Sininen ilme oli palannut Finnairin lentoemäntien virkapukuihin. Ja vaikka jokaisella vuosikymmenellä on tehty omat puku-uudistuksensa, joissa on ollut myös muun muassa punaisia ja vaaleampia vaihtoehtoja, on tummansininen pitänyt pintansa sinä ”oikeana” lentoemännän virkapuvun värinä. 2000-luvulla pukuun on haettu myös menneitten vuosikymmenten tyyliä ja nykyään Finnairin lentoemännän asu muistuttaa hyvin pitkälle 1960-luvun alun pukua.