Alppilento Mont-Blancille
Tasamaan lentäjälle ilmailu vuoristossa tarjoaa unohtumattomia elämyksiä. Kipinä siihen syttyi reilu vuosi sitten eteläisessä Argentiinassa, Ushuaiassa, joten samaa herkkua piti saada lisää, mutta lähempänä koti-Suomea. Heikki Tolvanen kertoo lennostaan Alpeilla ilmailuelämyksiä keräilevien kavereidensa Esa Sirniön ja Jouko Lankisen kanssa.
Euroopan vuoristolentämiseen perehtymisemme alkoi nettiselailulla, jonka tuloksena löytyi vuonna 1993 perustettu Aérocime-lentoyritys (http://www.aerocime.com). Se lennättää vuosittain viitisentuhatta turistia Ranskan Megèvessä, 1500 metrin korkeudella sijaitsevalta niin kutsutulta altiportilta (LFHM), joka sijaitsee linnuntietä noin 70 kilometriä Genevestä kaakkoon.
Lentokentän perusti 60 vuotta sitten paroni Edmond de Rothschild palvelemaan alueelle saapuvia laskettelijoita. Kentälle operoitiin vuoteen 1978 asti säännöllistä reittiliikennettä Twin Otter -kalustolla muun muassa Pariisista. Lentokerho Megèveen perustettiin vuonna 1968 ja se on Alppien suurin vuoristolentokouluttaja. Kentältä operoi 15 kiinteä- ja pyöriväsiipistä ilma-alusta.
Aamu on parasta lentoaikaa
Matkamme Alpeille alkoi Zurichistä vuokra-autolla huristellen Rhône-jokilaaksoa Chamonix:n kautta Megèveen. Jännitimme lentopäivän aamuna säätä, mutta ranskalaisittain Estèr oli suosiollinen ja saimme nauttia lähes pilvettömästä elokuun aamupäivästä. Kesäaikaan onkin suositeltavaa varata lento heti aamusta, sillä vuoristossa alkaa usein iltapäivällä muodostamaan alati korkeammaksi kasvavia sade- ja ukkospilviä.
Kiharaisen vuoristotien päässä meitä odotti nuori, 23-vuotias lentäjämme Paul Saintagne, joka ensisilmäyksellä muistutti enemmänkin surffaajaa kuin lentäjää. Hän piti ennen lentoa perusteellisen turvabriefauksen ja esitteli meille Jodel D.140 -menopelin. Konetyyppi palasi mieleeni lapsuuden Haikaralaivue-sarjakuvakirjoista, mutten muista koskaan nähneeni niitä matkoillani.
Koneeseen päästyämme Paul Saintagne varmisti, että istuimme kaikki köytettyinä ja höräytti Lycomingin käyntiin. 600 metriä pitkä ja seitsemän prosentin alamäkigradientin omaava kiitotie 15 alkaa heti platalta, joten koekäytön jälkeen kiihdytimme lyhyellä maakiidolla pikaisesti taivaalle. Takapenkiltä kuului iloisia riemunkiljahduksia.
Vuorten lähellä oli elämyksellistä
Lento suuntautui Chamonix:n kautta Mont-Blancin koillispuolelle, josta Paul Saintage suuntasi vuorenhuippujen väleistä jäätiköiden yläpuolelle. Oma usko koneen kääntösäteen ja lähellä olevien huippujen suhteen ei olisi riittänyt, mutta muutaman sadan vuoristossa lennetyn tunnin myötä olimme varmoissa käsissä.
Itsekin usein Alppien yllä lennettyäni, tosin 10–11 kilometrin korkeudessa, odotin lennolla vähintään heikkoa turbulenssia, mutta Estèr oli todella suotuisalla päällä ja saimme lentää hämmästyttävän tasaisessa kelissä.
Kamerat kävivät kuumana ja artikkelin ohessa oleva kuvasato kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, kuinka upeita maisemat olivat! 40 minuutin lento oli hetkessä ohi, hallittu lähestyminen ja laskeutuminen ylämäkeen kiitotielle 33 tehty ja upea lentokokemus oli takana. Hintalappu elämyksestä oli reilu 200 euroa hengeltä – joka euron arvoista!
Saintage sai lupakirjan lukiolaisena
Jäimme jutustelemaan Paul Saintagnen kanssa, ja hän kertoi lentäjän urastaan ja lentämisestä vuoristossa.
— Ensimmäinen koululentoni oli 17-vuotiaana syyskuussa 2018 lähellä kotiani sijaitsevalla Chambéryn lentokentällä aivan Alppien kupeessa. Ensimmäinen yksinlento oli kymmenen koululentotunnin jälkeen 4. tammikuuta 2019 ja sen päivän muistan kuin eilisen. Suoritin lukion aikana PPL:n valmiiksi ja tammikuussa 2021 aloitin Etelä-Ranskassa ATPL-kurssin, josta valmistuin vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua. Lentokoulutuksen päätyttyä minulla oli tiimaa 200 tuntia eri tyypeillä, enimmäkseen DR400- ja TB20-koneilla, vähän Cessnoilla ja Grob 115:lla. Monimoottorikoulutus tapahtui vanhan liiton peltimittari Piper Senecalla.
Kolme kuukautta valmistumisen jälkeen Saintagne sai ensimmäisen työpaikkansa, jossa lensi noin 300 tuntia putkilinjoja valvovalle yhtiölle Cessna 172-, 182-, ja 210-tyypeillä ympäri Ranskaa. Lähes kaikki lentäminen tapahtui matalalla, kaikenlaisissa olosuhteissa ja ilmatiloissa. Lentopäiväkirjaan tuli 50 eri lentokenttää alle puolessa vuodessa.
Pitkä kokemus Jodelilla
— Syyskuussa 2023 minulle avautui mahdollisuus lennättää turisteja Megèvessä 1960-luvun Jodelilla, joten miten olisin voinut sanoa ei? Vuoristolentäminen on täysin omanlaisensa lentokokemus. Kaikki ”tavalliseen” lentoon liittyvät asiat ovat erilaisia: painekorkeus, maaston läheisyys, sään hyvin nopeat muutokset, muu liikenne ahtaissa vuorilaaksoissa ja niin edelleen, Saintage kertoi.
Saintagne lensi Aerocimellä pääasiassa kolmella Jodelilla. Hänen lentämänsä kone F-BOPG on trion uusin vuodelta 1965. Sen omisti ensin Meribelin altiportilla toimiva lentokerho, jolta Aerocime-lentoyhtiö osti koneen perustamisensa yhteydessä vuonna 1994. Kone myytiin Cannen lentokerholle, josta se päätyi takaisin Aerocimelle.
Ilmassa Jodel on hyvin turvallinen. Nopeudet ovat tyypillisiä tämän kokoluokan koneille, eli rotaatio on 55 solmua ja lähestymisnopeus 65 solmua. Matkanopeus on 100 solmua, mutta suksilla lennettäessä 90 solmua. Sakkaus on cessnamaisen hallittua, josta on helppo oikaista. Moottori on 180 heppainen Lycoming O-360, joten suorituskyky on hyvä ja moottori on tuttu, halpa ja helppo huoltaa.
Koneen tyhjämassa on 650 kiloa ja maksimi lentoonlähtöpaino on 1200 kiloa. Täysillä tankeilla koneeseen mahtuu neljä aikuista ja kone on vielä 100 kiloa alle maksimilentoonlähtöpainon.
Talvella lennetään suksilla
Kesä- ja talvioperaatiot eroavat Megevessä tietenkin paljon toisistaan, koska sillä korkeudella lunta on puolet vuodesta ja koneet varustetaan tuolloin irrotettavilla suksilla. Kannuspyöräkoneet voivat olla hyvin hankalia operoida maassa, jopa pienellä nopeudella ja lievässä sivutuulessa. Suksikoneessa ei ole jarruja, joten on oltava varovainen tehon kanssa ja hyödyntää lentokoneen hitautta liikkeelle lähdössä.
— Päivän ensimmäisiin tehtäviini kuului 60 vuotta vanhan halliovien avaaminen, koneiden öljyn ja vesibensojen tarkistaminen sekä kaikkien Jodelien siirtäminen platalle. Sen jälkeen menen toimistoon tarkastelemaan päivän säitä ja aikataulua sekä nauttimaan kupin kahvia ennen ensimmäisten asiakkaiden tuloa, Saintagne kertoo.
— Kiireisinä lomaviikonloppuina lensimme jopa 12 lentoa päivässä tarjoten 20-, 30- ja 40-minuuttin pituisia maisemalentoja Mont Blancin ympäristössä. Lentotyönä se vaatii täsmällisyyttä, polttoainekulutuksen hallintaa, Mont Blancin ympäristössä kulkevan vilkkaan lentoliikenteen havainnointia ja sopeutumista muuttuviin sääolosuhteisiin. Ehdin lentää vuoristossa Jodelilla 300 tuntia, hän jatkaa.
Lokakuusta 2024 lähtien olen siirtynyt urallani eteenpäin, sillä olen päässyt Pilatus PC12-koneen perämieheksi lentäen ympäri Eurooppaa, hän kertoo.
Jodel D.140
SAN (Société Aéronautique Normande) Jodel D.140 Mousquetaire (Muskettisoturi) on ranskalainen 4–5-paikkainen kevyt matkalentokone, jonka prototyyppi lensi ensi kerran 4. heinäkuuta 1958. Ranskan ilmavoimat tilasi sekä D.140E- että D.140R-malleja. Tehdasvalmisteisten 243 koneen lisäksi yli 20 konetta on harrastajien itserakentamia.
Mousquetairen suorituskyky houkutteli vuoristolentäjiä, jotka varustivat Jodel D.140:n suksilla ja poistivat kaikki tarpeettomat osat, jotta lentokone olisi mahdollisimman kevyt. Nykyään D.140 on jo melko harvinainen ja ainutlaatuinen, mutta niillä on operoitu yli 50 vuotta lentoja vuoristoon ja laskeutumisia jäätiköille. Vuoristolentokouluttaja André Claude on kutsunut konetta ”ilmojen St-Bernardin koiraksi” viitaten lukuisiin Jodel D.140:llä suoritettuihin vuoristopelastuksiin.
Société Avions Jodel on ranskalainen lentokonevalmistaja, jonka perustivat Édouard Joly ja hänen vävynsä Jean Délémontez vuonna 1946. Molemmilla miehillä oli paljon kokemusta lentokoneiden rakentamisesta ja suunnittelusta, sillä Délémontez oli koulutukseltaan ilmailuinsinööri ja Joly oli rakentanut lentokoneen ennen sotaa. Yritys suunnitteli kevytlentokoneita toisen maailmansodan jälkeen, kuten vuoden 1948 yksipaikkainen, vanerista valmistettu ja 25 hevosvoimaisella kaksisylinterisellä Poinsard-moottorilla varustettu D9 Bébé-malli. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana rakennettiin yli viisisataa D9-konetta. Kaksipaikkainen koulukone D11 valmistui vuonna 1950 ja niitä valmistettiin peräti 3000 kappaletta.
Jodelit valmistettiin yleensä sitkankuusesta ja länsiafrikkalaisesta okoume-kovapuusta tehdystä vanerista. Kaikki ”Mousquetairet” tehtiin käsityönä, sillä tuotantolinjoja ei ollut ja näin ollen jokaisella koneella on omat erityispiirteensä.
Useimmat Jodelin mallit on helppo tunnistaa siipiprofiilista, jonka ulommainen kolmannes on kallistettu selvästi ylös. Siipien muoto erottuu myös päältä tai alta katsottuna, sillä siiven kallistettu osa kapenee jyrkästi siiven kärkeä kohti.
Jodel D.140
Pituus 7,90 m
Siipiväli 10,22 m
Korkeus 2,15 m
Siipipinta-ala 17,9 m2
Siipiprofiili NACA 23015
Tyhjäpaino 660 kg
Suurin sallittu lentoonlähtöpaino 1 200 kg
Moottori Lycoming O-360-A1A ilmajäähdytteinen mäntämoottori 130 kW (180 hv).
Suurin nopeus 240 km/h (130 kts).
Matkalentonopeus 185 km/h (100 kts)
Sakkausnopeus 55 km/h (30 kts).
Toimintasäde 1,200 km
Lakikorkeus 4,500 m (14,800 ft)
Nousunopeus 5,00 m/s (985 ft/min).
Lentoonlähtömatka 270 m
Laskeutumismatka 120 m
Polttoaine 90 litraa + 120 litraa.
