Kuva: Jere Malinen
Jos Hannu Halonen ei olisi päässyt lentäjäksi, hänestä olisi tullut palomies. Hakupaperit jäivät kuitenkin lähettämättä, kun Halonen hyväksyttiin Ilmavoimien aliupseeriohjaajakurssille…
Käsittelen tässä kirjoituksessa vain tilannetta, missä rekisteröity yhdistys on päätetty lopettaa eli purkaa omaehtoisesti. Tällöin yhdistys lopetetaan, kun toimintaa ei…
Urheilussa urheilijat, valmentajat, huoltajat ja muut toimijat ovat usein fyysisesti hyvin lähellä toisiaan. Urheiluun liittyy paljon tunteita ja esimerkiksi yhteenkuuluvuutta…
Vanhojen purjelentokoneiden harrastaminen tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä ja rentoa yhteisöllisyyttä. Talvisin taas voi halutessaan kehittää kädentaitojaan. Se taisi olla vuoden 2017…
Pohjois-Intiassa Himalajan vuoriston syleilyssä sijaitsevalla Bir Billingillä on varjoliitopiireissä kunnioitusta herättävä maine. Bir voi tarjota lentoelämyksiä, joita ei muualta maailmasta…
Suomi on yksi Euroopan parhaimmista maista harrastaa vesilentämistä. Ensimmäinen ohje, jonka vesilentokouluttaja neuvoo oppilailleen, on ettei koneessa ole jarruja –…
Ilmailuliiton järjestämän Lentopaikkakisan suosio jatkuu. Vuonna 2025 lennettiin edellisvuotta hieman vähemmän maileja, mutta lentojen määrä lisääntyi. Säät olivat lentäjien mielestä…
Kuinka monta kuollutta on hyväksyttävä määrä Suomen harrasteilmailussa vuodessa? Entä kuinka monta kuolemaa hyväksyisit omalla lentopaikallasi? Kuinka monta kuollutta on…
Evektor Harmony OH-U709 oli ainoa Suomeen vuonna 2024 uutena tuotu lentokone. Sen kotikenttä on Ilvesjoella Etelä-Pohjanmaalla. Harmony perustuu tšekkiläisen Evektor-tehtaan…
Nuorten harrastajien innostaminen kilpapurjelennon pariin on ollut Suomessa haasteena jo ainakin parikymmentä vuotta. Nykyään osallistujia on jälleen kohtuullisesti, mutta selkeää…
74-vuotias Pekka Hiltunen on aktiivinen lentäjä, lennonopettaja ja tarkastuslentäjä. Kouvolassa syntynyt, nykyisin Rantasalmella asuva Pekka Hiltunen on entinen rikospoliisi ja…
Team Albatross tähtää Saksan ACC 2026 -kilpailuun Tampereen yliopiston lentokonetekniikan ammattikerholaiset suunnittelevat ja rakentavat lennokin Stuttgarissa pidettävään kilpailuun. Seuraava Air…
Karhulan Ilmailukerhossa on tekemisen meininki. Kesän purjelentokurssi oli nuorisopainotteinen, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki kurssilaiset olivat alle 25-vuotiaita. Heistä viisi…
Markku Seppänen näki kumivenetraikin, sai kouluttajan numeron ja opiskeli viimeinkin lentäjäksi. — Tämä on unelmien täyttymys ja vastapainoa työlle. Ei…
Kentän laidalta – tai nykyään kai enimmäkseen verkosta – saa monenlaisia neuvoja siitä, miten ilma-alusten huollot tulee suorittaa, lentokoneet rakentaa…
Paraturneella tehdään laskuvarjohyppyjä eri lentopaikoille, pakataan laskuvarjot paikan päällä ja jatketaan lentokoneella seuraavaan kohteeseen. Ennen jokaista hyppyä tarkastettiin paikan ilmakuva.…
Satajäseninen, Kruunupyyssä toimiva Kokkolan Ilmailukerho täytti kunnioitettavat 100 vuotta. Pitkän historian varrella on ollut monenlaisia vaiheita ja tapahtumia. Ilmailukerholla on…
FAI:n yleiskokous pidettiin Suomessa FAI:n presidentti Greg Principato uudisti FAI:n yleiskokousta. Kokouksessa oli aiempaa enemmän varsinaista ilmailusisältöä ja vuorovaikutteisuutta. Lokakuussa…
Haapavedellä osataan hakea rahoitusta ja tehdä talkoilla Haapaveden kenttää levennettiin 1980-luvulla, mutta muuten korjaustarvetta oli runsaasti ennen kuin Pyhäjokialueen Ilmailukerho…
Vantaalla järjestetty kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n yleiskokous päätti kutsua Suomen pitkäaikaisen ilmailuvaikuttajan Sandy Pimenoffin kunniajäsenekseen. Jäsenmaiden määrään suhteutettuna tunnustus on erittäin…
Ilmailuliiton 8.11. kokoontunut syyskokous valitsi liiton hallituksen puheenjohtajaksi Mari Lehtosen. Ennen liiton kokousta ei tullut yhtään esitystä puheenjohtajaksi. Kokouksessa esitettiin…
Suomea etelästä pohjoiseen halkonut säärintama uhkasi vesittää tämänvuotiset purjelennon maaliinlaskun SM-kilpailut Rautavaaralla. Kuopion Ilmailuyhdistyksen järjestämät ja kilpailunjohtaja Kari Ylihärsilän yhdessä…
Vaasalainen Joakim Waismaa on monipuolinen lentäjä ja lennonopettaja, joka 31 ikävuoteen mennessä on ehtinyt hengästyttävän paljon. Waismaa altistui harrasteilmailulle, kun…
—Oli syyskuun 5.päivä, ja olin mökillä Keyritty-järven rannassa Rautavaaralla. Sää näytti hyvältä sille päivälle, ja sovin konekimpan kaverin Matti Ryhäsen…
”Purjelentokoneen tunnistaa siitä, ettei siinä ole purjetta eikä konetta”. Lausahdus on osittain vanhentunut, sillä useimmissa uusissa purjekoneissa on moottori –…
Kaunas Airshow oli Liettuan ilmailun 100-vuotisjuhla Perinteikkäässä ilmailumaassa Liettuassa on vahva lentonäytöskulttuuri ja yksi merkittävä näytös pidetään vuosittain Kaunasin ”Malmilla”…
Suomi on maa, jossa laskuvarjourheilijan aktiivikausi on lyhyt ja harrastuspaikat ovat pieniä. Meillä on vain yksi kerho, jolla on isoksi…
Aura Aero on vuonna 2018 perustettu ranskalainen lentokonevalmistaja Toulouse-Francazalin lentoasemalla. Entiset Airbusin insinöörit ovat kehittäneet yhtiön, joka tähtää hiilineutraaliin ilmailuun.…
Ultrakevytlennon SM-kilpailut järjestettiin Hangon lentopaikalla lauantaina 9.8. Sää suosi tapahtumaa ja kilpailu päästiin lentämään yhden päivän aikana tiukalla aikataululla. Kilpailuun…
Nousussa käytettävän energiamäärän mittaamisen ja rajoittamisen myötä vapaastilentävien sähkömoottorilennokkien kilpailusäännöt vakiintuivat. Lajin suosio lähti kasvuun. F1Q-sähkömoottorilennokit on vapaastilentävien uusin luokka,…
Koulutus ja hyvä kalusto edistävät kerhotoimintaa 1990-luvun alkupuolella alun perin riippuliitäjien perustamassa ja 90-luvun lopulla varjoliitäjä Veikko Valtasen uudelleen henkiin…
Ilmailuliiton uudeksi edunvalvontapäälliköksi valittiin Petri Kantola. Hän aloitti tehtävässään 1.9.2025. Edunvalvontapäällikön tehtävänä on liiton strategian mukaisesti harraste-, urheilu- ja yleisilmailun…
ITSERAKENNETTAVAT Ensilento: Sonex Highwing -itserakennettava Amerikkalaisen Sonex Aircraftin ensimmäinen ylätasoinen konetyyppi, kaksipaikkainen työnimellä Sonex Highwing kulkeva itserakennettava lentokone lensi 20.…
VDO:n perinteisiä analogisia öljynpaineantureita on käytetty jo vuosikymmeniä niin experimental- kuin ultrakevytkoneissa. Voidaankin sanoa, että jos mainituista koneista löytyy 4-tahti…
Laskuvarjojen automaattilaukaisimet alkoivat yleistyä Suomessa 1990-luvulla. Nykyhyppääjistä kukaan ei jätä reilun 1 000 euron arvoista laitetta ostamatta. Laskuvarjohyppyoppilas kiipeää Cessna…
Varjoliitäjä Satu Löppönen päästi irti suorituskeskeisestä ajattelusta. Tästä seurasi itselle sopivan harrastamistavan löytäminen ja uudenlainen kehittyminen. Ilo ja huumori ovat…
Lähes jokainen meistä aktiivisista ilmailijoista käyttää jo jonkinlaista sähköistä apuvälinettä tilannetietoisuuden parantamiseen. Hyvä niin, EFB (Electric Flight Bag) on erinomainen…
45-vuotias Janne Kulmavuori muutti vuosi sitten harrastustensa vuoksi Kilpisjärvelle, missä on hyvät mahdollisuudet leijasurffaamiseen, varjoliittoon, kalastukseen, pyöräilyyn ja juoksuun. Alun…
Dronejen käyttöalue on yhä enemmän laajentumassa kuljetukseen. Lentola Logistics on jo tehnyt onnistuneita kokeiluja kiinteäsiipisillä ilma-aluksillaan muun muassa sanomalehtien jakelussa.…
Ultrakevyet ilma-alukset ovat kansallisen sääntelyn alaisia ilma-aluksia (EASA perusasetuksen Liite I). Jokainen valtio määrittää vaatimukset kansallisesti niiden hyväksynnälle. Vaatimukset voivat…
Malmin Ilmailukerholaiset lentävät vuosittain Eurooppaan. Koneen pitkä toiminta-aika ja tehtävien jakaminen lennolla helpottavat suunnittelua ja käytännön lentämistä. Euroopan lentoreissuille tyypilliseen…
Joka lokakuun toinen viikonloppu Soininharjun päällä voi nähdä joukon ikuisia lennokkipoikia lennättämässä lennokkejaan. Loka-Tokaksi nimettyä tapahtumaa on vietetty jo 40…
Meininki oli rentoa mutta ammattimaista, kun Guimbalin tehtaan edustajat esittelivät Cabri G2 helikopteria toukokuussa Hyvinkäällä. Bruno Guimbal perusti vuonna 2000…
Vuonna 2005 Bell 206B -tyyppinen helikopteri kuvasi peliväyliä Metelinniemin golfkentällä Paltamossa, kun ohjaaja yllättäen menetti kopterin hallinnan ja se putosi…
CF-hyppääjät eli kupukuviohyppääjät paransivat lauantaina 23.8. seitsemän hyppääjän muodostelman Suomen ennätystä. Uusi ennätys on viisi muodostelmaa. Viime vuonna hypätyssä ennätyksessä…
Tänä vuonna 2025 Karhulan Ilmailukerho on toiminut 80 vuotta. Merkkivuotta ei erityisemmin vietetä. Kerho perustettiin 2. tammikuuta 1945 nimellä Kymin…
Suomessa F3A-kausi huipentui Seinäjoella Kurjennevan lennokkikentällä 2.—3.8. pidettyyn kauden kolmanteen osakilpailuun, jossa Lassi Nurila varmisti 20. Suomen mestaruutensa. Heti Seinäjoen…
Teksti: Outi Aramo, kuvat: Anna Luomahaara Kuoreveden Hallissa pidettyjen taitolennon Suomen mestaruuskilpailuiden Advanced-luokan voitti Sami Kontio tuloksella 76,772 prosenttia täysistä…
Inarijärven rannalla Nanguniemen venesatamassa oli heinäkuun puolivälissä kuhinaa, kun Lions Club Ivalo ja Inarin Järvipelastajat järjestivät Inari Ilmasta, Pinnalta ja…
Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksessä Kauhava Airshowssa olivat kaikki onnistuneen kesätapahtuman ainekset: monipuolinen ohjelma, ilmainen sisäänpääsy, iloiset ihmiset ja hyvä sää. Näytöksessä…

















































