Forssan kenttä on pieni mutta vilkas

Julkaistu

Teksti KIRSI SEPPÄLÄ
Kuvat JUHA HEINÄMÄKI

 

Vaikka Forssan kenttä (EFFO) on pieni, sillä on vilkasta toimintaa. Forssan Ilmailuyhdistyksen FSIY:n koneilla tehdään kotikentältä noin 300 lentoa vuodessa. Yhdistyksellä on kaksi konetta, Piper PA 181 ja Icarus C 42. Omien koneiden lisäksi Forssan kentältä toimii myös HUI eli Hämeen Urheiluilmailijat ry. Heidän koneensa on osittain Forssassa ja osittain Räyskälässä. Kentältä toimii myös muutama yksityinen ultra.

 

–Myös Suomen Ilmailuopiston ja Patria Trainingin koneet poikkeavat täällä välillä. He hakevat jossain vaiheessa koulutusta oppilailleen tavallista haasteellisemman kentän, yhdistyksen puheenjohtaja Markku Kallio kertoo.

 

Moottori- ja ultrakevytlennon lisäksi Forssan Ilmailuyhdistyksessä on myös lennokkiharrastajia. Forssan kenttä on virallinen lennokkien lennätyspaikka.

 

Forssan Ilmailuyhdistys täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Vuonna 1960 perustetussa yhdistyksessä on nyt 43 jäsentä.

 

Forssan kaupunki omistaa kenttäalueen ja yhdistys asfaltin ja rakennukset. Ilmailuyhdistys on vuokrannut kenttäalueen kaupungilta. Forssan kiitotien 04/22 pituus on 800 metriä, joskin 04:n kynnystä on siirretty niin, että laskeutumispituus on 700 metriä. Asfaltoidun kiitotien leveys on kahdeksan metriä. Kallio luonnehtii kiitotietä kapeaksi ja asfalttia huonokuntoiseksi.

 

– Rahasta vaan se on kiinni. Luulen, että avustuksen saaminen kaupungilta on nyt heikkoa. Useampi kenttä on saanut valtiolta avustusta Malmin lakkauttamissuunnitelmien takia, mutta me emme onnistuneet siinä. Kyllä meillekin muutama kone Malmilta mahtuisi, Kallio juttelee.

 

Forssaan lentäen mielivien kannattaa huomioida kenttää lähestyessään kaukolämpöpiippu. Myös kiitotien kapeus tuo omat haasteensa lentäjille.

 

– Jos täällä poikkeaa, lähimpään markettiin on kilometrin verran, Kallio vinkkaa.

 

Kentälle voi lentää milloin vain, sillä sitä ei ole aidattu eikä porttia lukittu. Kallio kertoo, että ylimääräisen ajoneuvoliikenteen estämiseksi kentän portilla on puomi.

 

– Koiranulkoiluttajia varten alueella on kylttejä, joissa kerrotaan kulkukiellosta, Kallio mainitsee.

 

 

Lisätietoja Forssan Ilmailuyhdistyksestä: www.fsiy.fi

 

 

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Saapuvat: ilmailun uutisia

Hiljaisuutta ja voimaa – purjelento Alppien yllä

Jämillä lennettiin taas vanhaan malliin

Yhdistyksen jäsenyyttä ei saa pakolla

Harrasteilmailun koulutustietojen kokoamiseen tarvitaan apua

Mittarilento onnistuu myös valvomattomalle kentälle

Lisää artikkeleita