Tuomo Kokkonen F5J-liidokkien Suomen mestariksi

Julkaistu

Teksti Petri Kantola
Kuvat Petri Kantola
F5J-liidokkien Suomen mestaruuden voitti Tuomo Kokkonen, toiseksi tuli Petri Kantola ja kolmanneksi Janne Savolainen. Kuva: Aaro Malila

Radio-ohjattujen F5J-termiikkisähköliidokkien SM-sarjan viimeinen osakilpailu lennettiin lauantaina 12.9. Mäntsälän lentopaikalla. Osakilpailussa ratkesi vuoden Suomen mestaruus: Tuomo Kokkonen varmisti tittelin vakuuttavan tasaisella suorituksella.

Mestaruustaistelu oli poikkeuksellisen tiukka, sillä vielä ennen viimeistä osakilpailua kolmella pilotilla oli hyvät mahdollisuudet mestaruuteen.

Koko kausi onnistui hyvin: kaikkina neljänä kilpailupäivänä päästiin lentämään, vaikka sääolosuhteet vaihtelivat voimakkaasti. Kalustorikkoja oli vain vähän.

Ensi kaudeksi sarjaan toivotaan uusia harrastajia – F5J on helppo laji omaksua, porukka avointa ja soveltuvia liidokkeja on laajasti saatavilla.

SM-tulokset

  1. Kokkonen Tuomo
  2. Kantola Petri
  3. Savolainen Janne
  4. Malila Aaro
  5. Sutela Lassi
  6. Villstedt Jarmo
  7. Julkunen Jesse
  8. Vuorinen Tarmo
  9. Keränen Timo
  10. Ketoluoto Jari
  11. Alho Tero
  12. Stjernberg Jonas
  13. Knuuttila Tauno

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Etälennonjohtoprojekti käynnistyi

Järvenpään ja Keravan kerhot esittelivät ilmailua lapsille

Nuoret löysivät purjelennon

Suomen tarkkuushyppääjät MM-kisoissa – täysi joukkue alkaa olla harvinaisuus

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Saapuvat: ilmailun uutisia

Lisää artikkeleita