Timo Toivonen kertoo suomalaisten laskuvarjohyppääjien joukkueen matkasta taito- ja tarkkuushypyn maailman mestaruuskilpailuihin.
Taito- ja tarkkuushypyn joka toinen vuosi järjestettävät MM-kisat pidettiin tänä vuonna Slovakiassa elo-syyskuun vaihteessa. Vanhimman laskuvarjourheilulajin kilpailut kokosivat Spisska Nova Vesin kaupunkiin tänä vuonna reilut 20 kilpailijaa 25 eri maasta.
Ensimmäiset tarkkuushypyn MM-kisat järjestettiin jo vuonna 1951 silloisessa Jugoslaviassa. Tämänkertaisten, pääsääntöisesti kahden vuoden välein pidettävien kisojen järjestysnumero oli 39.
Kisakenttä sijaitsi pikkukaupungin laidalla kumpuilevan maaston ympäröimässä jokilaaksossa. Kentän hyppykeskuksella on käytössä kaksi omaa AN-2-kuljetuskonetta pikku-Cessnan lisäksi. Kalustoa täydentämään oli tuotu kisojen ajaksi myös kaksi muuta AN-2-konetta. Ennakkotietojen mukaan kisapaikan tuuliolosuhteet saattavat olla haastavat, mikä myös osoittautui todeksi heti kisojen alkumetreiltä alkaen.

Ainoa Pohjoismaiden joukkue oli Suomesta
Suomen joukkueen kokoon saaminen on ollut haastavaa viime vuosina, koska tarkkuushyppääjien piiri on pienentynyt jatkuvasti. Myös osallistumismaksut ovat kohonneet kipurajalle. Osallistumismaksujen korkea taso on mahdollista, koska suurimmalle osalle kilpailijoista joko armeija tai kansalliset liitot kustantavat edelleen osallistumisen.
Löysimme kuitenkin keväällä vielä neljä halukasta kilpailuihin lähtijää, mikä on minimimäärä kansalliselle joukkueelle. Joukkueeseen voi kuulua muuten viisi hyppääjää, joista MM-kisoissa huonoimman tulos otetaan joukkueen tuloksesta pois.
Itselleni, vuodesta 1988 asti MM-kisoja käyneenä, oli kunnia hypätä vielä kerran omalla joukkueella. Tästä eteenpäin Suomen edustus tulee olemaan melko varmasti yksittäisten hyppääjien varassa, jotka kilpailevat ainoastaan henkilökohtaista kilpailua.
Tanskalaistenkin jäätyä pois kilpailuista olimme ainoa pohjoismainen joukkue. Norjalaiset lopettivat tarkkuuskilapiluissa käymisen jo parikymmentä vuotta sitten. Sama hyppääjäkato vallitsee kaikissa Pohjoismaissa, kun taas Manner-Euroopassa tarkkuushyppääjiä löytyy niin paljon, että kilpailuihin osallistujia joudutaan rajoittamaan. Heille on tarjolla huomattava määrä kilpailuja lähietäisyydellä verrattuna meihin, joille matkaa pelipaikoille kertyy heti parituhatta aikaa ja rahaa vievää kilometriä.
Vaihtelevat tuulet hankaloittivat kisaa
Kilpailuja aloitettaessa heikon maatuulen suunta vaihteli jatkuvasti. Välillä maatuuli puhalsi päinvastaiseen suuntaan verrattuna kovempaan ylätuuleen. Näin ollen hyppääjät joutuivat ajamaan finaalia viime metreille asti myötätuulessa, jolloin pienikin virhearvio muuttaa ohjaajan matkustajaksi.
Meidän treenimäärillämme on vaikea saada tuntumaa tämänkaltaisiin erikoisolosuhteisiin, joten taidot loppuvat helposti kesken. Tuloslistaa tutkiessa sieltä löytyykin huomattava määrä maksimituloksia ihan hyvänä pidetyiltäkin hyppääjiltä.
Erityisesti meitä suomalaisia jäi kaivelemaan neljännen kierroksen hyppy. Kun joukkueemme aloitti kierroksen, voimakkaat ylätuulet alkoivat laskeutua alas. Hyppymme jälkeen maatuulen suunta oli kääntynyt 180 astetta ja yltyi ylituuliksi. Järjestäjä keskeytti kilpailun, ja kaikki muut hyppäsivät kierroksen vasta illemmalla useita tunteja keskeytyksen jälkeen.

Taito ratkaisi haastavissa oloissa
Kovat ovat kuitenkin kovia myös haastavissa olosuhteissa. Joukkuekisan mitalikamppailussa olivat odotetusti Tsekit, Saksa, Kiina ja Sveitsi. Näistä voiton nappasi Tsekin joukkue. Kiinan joukkue tuli toiseksi ja Saksan kolmanneksi. Naisten joukkuekisan voitti perinteisen ylivoimaisesti Kiinan joukkue. Tsekin naisten joukkue jäi toiseksi ja Ranskan kolmanneksi. Suomen nelihenkinen tiimi jäi selkeästi viimeiseksi kilpailussa viiden hengen joukkueita vastaan.
Vaativia keliolosuhteita kuvastaa myös henkilökohtaisen kisan tulostaso. Siinä peräti neljänneksi pääsi sentin keskiarvolla, millä normaalisti ollaan jossain kymmenen ja kahdenkymmenen välillä.
Voiton vei ehkä hieman yllättäenkin Slovakian Robert Juris kuuden senttimetrin yhteistuloksella. Aika usein nämä yllättäjät ovat kuitenkin järjestäjämaan osallistujia, joten kotikenttäedusta on toki ilmailulajeissa etua. Jurista sentin huonommin kymmenen kierrosta selvitti Ranskan Sylvain Ferroni. Qatarin Ahmed Abdulaziz nappasi pronssin yhdeksällä sentillä.
Naisten ykkönen oli Kiinan Yue Li, toisena Italian Samanta Vallarino ja kilmantena Saksan Tatjana Gutske. Taitohypyn valtikka on siirtynyt vahvasti kiinalaisille miesten mestaruuden mentyä alle kuuden sekunnin keskiarvolla Ruilong Yulle ja naisissa Jiayi Qinille.
Yleiskilpailun voittoon ylsi Saksan tasaisesti kummankin lajin kärkipäähän sijoittunut Saksan Robin Griesheimer ennen kiinalaisia, kun taas naisissa Kiina otti Lin johdolla kaikki kärkisijat. Taitohypyn, johon suomalaiset eivät ole vuosiin enää osallistuneet osallistujamäärät ovat puolittuneet viimeeisen parinkymmenen vuoden aikana. Tätä kautta myös yleismestaruuskilpailuun osallistui miehissä 41 ja naisissa 21 kilpailijaa.
Suomalaisista myös parhaana pohjoismaalaisena ylsi Timo Toivonen kauden heikoimmalla esityksellään niukka naukka sadan sakkiin. Oman ilmoituksensa mukaan viimeisiä tarkkuuden MM-kisojaan hypänneiden Risto Käyhkön, Anssi Horpun ja Pauli Kärkkäisen sijoitukset olivat 125, 131 ja 132. Toivonen aikoo käydä ainakin vielä seuraavissa, kahden vuoden päästä Tsekissä järjestettävissä MM-kisoissa, jolloin hänellä tulee 40 vuotta ensimmäisistä MM-mittelöistä.






