HLU:n hyppääjät ennätysjahdissa

Julkaistu

Hämeen Laskuvarjourheilijoita edustavat Pasi ja Matti Pirttikoski osallistuivat viime viikolla pidettyyn ME leiriin Lake Walessissa Floridassa. Ennätystä ei saatu jollei ennätykseksi lasketa viiden päivän hyppytaukoa pilvien ja sateiden takia. Tämä on erittäin harvinaista Floridassa.

Kuvan 65-way onnistui kolmannella yrityksellä. Kuva: Wijanda van WijngaardenPirttikosket osallistuivat Chris Gayn organisoimaan kahden pisten 65-way ennätysjahtiin. Muodostelma pohja, 16:n hengen muodostelma harjoitteli jo viikko sitten hyvissä keleissä. Mutta loppuryhmän tultua paikalle maanantaina tuli myös pilvet jotka estivät hypyt. Vasta lauantaina päästiin taivaalle joskin vielä harjoitushyppyjen merkeissä.

Sunnuntaina heti aamuvarhain, eli 6.30 nousi ensimmäinen ennätyshyppyryhmä taivaalle. Viiden päivän tauko oli tehnyt tehtävänsä ja muodostelmaan saatiin viittä hyppääjää vaille kaikki ennen purkua. Toinen yritys kaatui informaatiokatkokseen. Muodostelman takana lentänyt hyppääjä laski väärin ja hänen ilmoituksensa mukaisesti muodostelman oikea puoli odotti eikä telakoitumisluvan saatuaan enään ehtinyt täydentää muodostelmaa.

Kolmas hyppy onnistui. Ensimmäinen piste rakentui hyvin. Tämän jälkeen muodostelmasta purettiin 23 hyppääjää joiden piti siirtyä uudelle paikalle. Mutta muutamat heistä jäivät muodostelman taakse eivätkä ehtineet muodostelmaan ennen sovittua purkukorkeutta. Siten ennätystä ei tullut kolmannellakaan yrityksellä. Osa ryhmästä oli varannut kotilennot siten, ettei enempää yrityksiä voitu tehdä.

Pasi ja Matti Pirttikoski olivat ensimmäiset isä ja poika yhdistelmä Suomesta jotka osallistuivat laskuvarjohyppyjen maailmanennätysyrityksiin. Tällä kertaa mukana oli myös amerikkalainen isä-poika yhdistelmä, nimittäin Frank ja Dominic Matrone.

Seuraavat ennätysyritykset on suunniteltu vuoden päähän marraskuulle 2024. Paikkana tulee olemaan jälleen Lake Wales Floridassa ja tavoiteena on tämän vuotinen sekvenssiennätys. Alustavasti vuonna 2025 on tarkoitus rikkoa vuonna 2007 hypätty 100 hyppääjän muodostelma. Pasi Pirttikoski oli ainoana pohjoismaisena hyppääjänä tuossa ennätyksessä.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita