Valtionapua kuudelle lentokentälle

Julkaistu

Teksti Liikenne- ja viestintäministeriö
Kuvat Ilmailu-lehti

Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt lentokenttäavustusten täydentävällä hakukierroksella valtionavustusta kuudelle kentälle. Tukea saavat Pyhtään lentokenttähanke, Nummela, Hyvinkää, Lahti-Vesivehmaa, Karstula ja Mikkeli. Avustusta myönnettiin yhteensä 1,34 miljoonaa euroa.

Avustussummat ovat seuraavat: Redstone Aero Oy (Pyhtään lentokenttähanke) 500 000 euroa, Vihdin kunta (Nummelan lentokenttä) 450 000 euroa, Hyvinkään Ilmailukerho ry (Hyvinkään lentokenttä) 80 000 euroa, Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö (Lahti-Vesivehmaan lentokenttä) 60 000 euroa, Portable Airport Oy (Karstulan lentopaikka) 100 000 euroa ja Mikkelin kaupunki (Mikkelin lentoasema) 150 000 euroa.

Avustushakemusten arvioinnissa on painotettu yleisilmailutoiminnan toimintaedellytyksien turvaamista ja kehittämistä Suomessa. Myös miehittämättömän ilmailun kehitys ja siihen liittyvät tarpeet on huomioitu osana harkintaa.

Lisäksi päätöksenteossa on otettu huomioon eduskunnan ns. Lex Malmi -kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä antama lausuma: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä”.

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti täydentävän hakukierroksen huhtikuussa. Lentokenttäavustuksia on kevään aikana jaettu kahdesti. Ensimmäisellä hakukierroksella avustusta saivat Lappeenranta ja Seinäjoki.

Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen lisätalousarvioon tekemän esityksen 2 miljoonan euron lisärahoituksesta, järjestää liikenne- ja viestintäministeriö toimijoille uuden hakukierroksen. Tällä kierroksella päätöksenteossa huomioitaisiin erityisesti eduskunnan lausuma Malmin kenttää korvaavista lentokenttätoiminnoista.

Ilmailu-lehden artikkelit

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Saapuvat: ilmailun uutisia

Hiljaisuutta ja voimaa – purjelento Alppien yllä

Jämillä lennettiin taas vanhaan malliin

Yhdistyksen jäsenyyttä ei saa pakolla

Harrasteilmailun koulutustietojen kokoamiseen tarvitaan apua

Lisää artikkeleita