Heathrow ja Gatwick ovat hankkineet miljoonien puntien arvosta sotilaskäyttöön tarkoitettua teknologiaa suojaamaan kenttiä uusilta drone-iskuilta. Joulukuun lopussa Ison-Britannian toiseksi vilkkain Gatwickin lentokenttä suljettiin kolmeksi vuorokaudeksi lentoturvallisuuden vaarantaneen drone -lennätyksen takia.
Gatwickin lentokenttä saatiin avatuksi vasta sen jälkeen kun Britannian puolustusvoimat oli tuonut paikalle omat, tiettävästi Israelissa valmistetut dronentorjuntalaitteensa.
Gatwickin tapauksen johdosta poliisi pidätti nopeasti kaksi keski-ikäistä henkilöä, mutta heidät päästettiin melkein yhtä nopeasti vapaaksi. Valtavat tappiot ja lentojen viivästymiset aiheuttaneeseen tekoon syyllisiä etsitään yhä.
Nyt Lontoon lentokentät sekä Edinburghin kenttä Skotlannissa sanovat hankkineensa lennokkien torjuntaan omat armeijan tasoiset laitteensa. Skotlannissa turvatoimia tehostetaan vielä eräillä muilla järjestelyillä, nettisaitti The Verge kertoo.
Suomenkin drone-lakeja tiukennettu
Israelilaisyhtiö Rafael tarjoaa dronejen radioaaltoja jumittavaa teknologiaa, jonka avulla viranomaiset voivat kaapata miehittämättömän lennokin haltuunsa ja laskea sen turvallisesti maahan. Myös brittiarmeija on Rafaelin asiakas, BBC kirjoittaa.
Britannian lentokentät eivät ole tarkemmin yksilöineet sitä, mistä maasta ne ovat dronetorjuntansa ostaneet.
Myös Suomessa on tiukennettu dronejen lennättämistä sääteleviä lakeja. Tammikuun alussa puolustusvoimat sai laillisen oikeuden ampua lennokin vaikka alas, jos tilanne sitä vaatii.