Ilmavoimien komentaja vaihtuu huhtikuussa

Julkaistu

Teksti YLE
Kuvat Ilmailun arkisto

YLE:n uutisen mukaan Ilmavoimien komentaja on vaihtumassa. Rikossyytteen saanut Sampo Eskelinen ei hakenut jatkoa määräaikaiseen kenraalin virkaansa. Presidentti Sauli Niinistö nimittää uuden Ilmavoimien komentajan todennäköisesti ensi viikolla.

Nykyisen komentajan Sampo Eskelisen määräaikainen virkakausi kenraalina päättyy huhtikuun alussa. Eskelinen on oma-aloitteisesti ilmoittanut loppuvuodesta, ettei hän hae jatkoa määräaikaiseen virkaan. Sotilasarvoltaan Eskelinen on kenraalimajuri.

Ikänsä puolesta Eskelinen olisi voinut hakea kenraalin virkaan jatkokautta vuoteen 2022 asti. Ylen tiedon mukaan Sampo Eskelisellä on jo täysi sotilaseläkeoikeus.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) vahvistaa Ylelle tiedon Ilmavoimien komentajan vaihtumisesta.

Eskelisen ilmoitus siitä, ettei hän hae jatkokautta tarkoittaa, että Eskelinen siirtyy reserviin ja eroaa Puolustusvoimien palveluksesta huhtikuun alussa. Eskelinen aloitti Ilmavoimien komentajana kesäkuussa 2017.

Puolustusvoimien kenraalien virat ovat nykyisin määräaikaisia. Kausi kestää yleensä viisi vuotta.

Ilmavoimien komentaja Sampo Eskelinen on epäiltynä palvelusrikoksesta Karjalan lennoston Lemmenjoella järjestämän vapaaehtoisen kertausharjoituksen jälkiselvittelystä.

Ylen mukaan kysymys on siitä, venyikö Eskelisen harkinta-aika esitutkinnan käynnistämisestä liian pitkäksi sen jälkeen kun tapaus oli tullut hänen tietoonsa.

Karjalan lennoston entisen komentajan Markus Päiviön epäillään käyttäytyneen sopimattomasti lennoston sidosryhmien vapaaehtoisessa kertausharjoituksessa Lapissa Lemmenjoella. Päiviötä epäillään esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

function custom_calendar_text_fix() { echo ' '; } add_action("wp_footer", "custom_calendar_text_fix"); ///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>