Aku Jaakkola uusi purjelennon avoimen luokan Suomen mestaruutensa

Julkaistu

Teksti Paula Borkowski
Kuvat Paula Borkowski
Kisakoneet lähtöryhmityksessä odottamassa lentoonlähtöä. kuva: Paula Borkowski

Räyskälässä toukokuun lopussa järjestettyjen purjelennon Suomen mestaruuskilpailuiden avoimen luokan voitti Räyskälän Ilmailukerhoa edustanut Aku Jaakkola. Hän uusi vuoden 2024 mestaruutensa.

Racing-luokassa Tapio Tourula Nuorisoilmailijoista kirkasti edellisen vuoden pronssisijoituksen kultamitaliksi. Kerholuokan Suomen mestaruuden vei Kim Toppari Hyvinkään Ilmailukerhosta. Hänellä oli edelliseltä vuodelta hopeasija kerholuokan Suomen mestaruuden lisäksi nuorten MM-kilpailuista.

Kilpailupäivien päivävoittajat palkittiin Räyskälä Masters -paidoilla. Toisen kilpailupäivän iloiset voittajat: vasemmalla Kari Kulju (kerholuokka), keskellä Aku Jaakkola (avoin luokka), oikealla Elias Severholt Fourati (racing-luokka). kuva: Paula Borkowski

 

SM-voittajat 2025 edustavat Suomea tämän kesän kansainvälisissä arvokilpailuissa. Vasemmalla Kim Toppari (kerholuokka), keskellä Aku Jaakkola (avoin luokka), oikealla Tapio Tourula (racing-luokka). kuva: Paula Borkowski

 

Viimeisenäkin päivänä lennettiin

Kilpailutehtäviä päästiin lentämään viitenä päivänä. Vaihteleva ja purjelentämisen kannalta ajoittain hankalakin sää haastoi niin pilottien kuin kilpailuorganisaationkin taitoja tehtävien ja lentämisen suunnittelussa, ajoituksessa ja monenlaisissa taktisissa valinnoissa kilpailureitillä.

Lopputulosta saatiin jännittää loppuun saakka. Kärkisijojen pistetilanne oli tiukka ja tasaväkinen. Viimeisenä päivänä mahdollisuus lentämiseen selvisi aivan viime hetkillä, ja kilpailunjohtaja Esko Lehtonen tekikin päätöksen hinausten aloitusajankohdan siirtämisestä useampaan kertaan. Vihdoin ilmaan kuitenkin päästiin. Kisat on aina mukava päättää lentopäivään.
– Saimme lopulta hyvät kisat, joissa johtopaikka vaihtui useasti, summaa kilpailujen meteorologina toiminut Tapio Tourula.

Sää kisoissa oli kauniin kesäistä, mutta purjelentämisen kannalta haastavaa. Sopivaa hetkeä lentoonlähtöjen aloittamiseen odotellaan lähtöryhmityksessä. Kuva: Paula Borkowski

 

Kansainvälistä tunnelmaa Masters-kisoista

Kilpailuissa oli mukana myös kansainvälistä tunnelmaa, sillä SM-kilpailut järjestettiin kansainvälisten Räyskälä Masters -kilpailujen yhteydessä. Osallistujia oli mukana Suomen lisäksi Ruotsista, Puolasta ja Virosta. Räyskälä Masters -kilpailuihin osallistui tänä vuonna yhteensä 42 konekuntaa, joista 29 lensi suomenmestaruuksista.

– Ulkomaisten pilottien mukanaolo oli yksi tämän vuoden kilpailujen kohokohdista, iloitsee Tapio Tourula.
Myös SM-kilpailujen ensikertalaiselle racing-luokassa lentäneelle Rostyslav Redchukille kilpailut olivat antoisa kokemus.

– SM- ja Masters-kilpailujen yhdistäminen tuo tapahtumaan enemmän osallistujia, yhteishenkeä ja yhdessäoloa. Vaikka viimeisen kilpailupäivän maastolasku laskikin sijoitustani, olivat kilpailut kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Ensi vuonna aionkin osallistua uudelleen SM-kisoihin tai Uppsala Masters -kisoihin, Redchuk suunnittelee.

 

Räyskälä on hyvä kisapaikka

Purjelennon SM-kilpailuja järjestetään Räyskälässä nykyään vuosittain. Ilmailukeskuksen puitteet ovatkin oivalliset kisojen järjestämiseen. Kiitotiet ovat hyvässä kunnossa ja purjekoneiden taivaalle hinaamiseen tarvittavia moottorikoneita ja hinauslento-osaamista löytyy omasta takaa. ilmailukeskuksessa on monipuoliset majoittumismahdollisuudet unohtamatta Lopen ja Räyskälän seudun maisemia, joiden yläpuolella lentäminen on elämys sinänsä.

– Muilla purjelentokentillä into Suomen mestaruuskilpailujen järjestämiseen on viime vuosina hiipunut. Kilpailujen järjestäminen on järjestävälle taholle myös taloudellinen panostus. Lisäksi kisojen toteuttaminen vaatii monenlaista erikoisosaamista, jota ei enää monenkaan lentopaikan yhteisöistä löydy. Osaamisen jakamiselle ja uudenlaisille toimintatavoille olisi tarvetta, että purjelentokilpailuilla olisi hyvä tulevaisuus, pohtii Räyskälän Ilmailukeskuksen toiminnanjohtaja Anu Vahteristo.

– Kisojen järjestäminen on kuitenkin antoisaa, ja SM-kisojen hakeminen vuodelle 2026 on kyllä Ilmailukeskuksen suunnitelmissa, Vahteristo lupailee.

SM- ja Räyskälä Masters -kilpailujen johtokaksikko Esko Lehtonen ja Simo Kettunen ohjasivat kilpailupäivän etenemistä kentällä. kuva: Paula Borkowski

 

Toisinaan pilotti joutuu tekemään päätöksen kilpailutehtävän keskeyttämisestä. Hallittu ja turvallinen maastolasku on kilpapurjelentämisessä oleellinen taito. Rostyslav Redchukin viimeinen kilpailupäivä päättyi peltoon, kaikki on kuitenkin hyvin! Kuva: Rostyslav Redchuk
Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita