Kesä on ilmailijan parasta aikaa

Julkaistu

Teksti Nuutti Luukkonen
Nuutti Luukkonen

Näin heinäkuussa kolumnin kirjoittaminen valuu hetkiin lentämisen jälkeen. Itsekin kirjoittelen tätä kolumnin ensimmäistä kappaletta lentopäivän jälkeen Hyvinkäällä, tälle kesälle harvinaisen, purjelentäen tehdyn matkalentopäivän jälkeen. Työskennellessäni ilmailualalla kesä tarkoittaa erityisen aktiivista ajankäytön ohjausta myös työnantajan puolelta.

Harrasteilmailussa ajankäyttö on hankalaa. Jotta lentämisessä voi kehittyä on lennettävä paljon, joka tarkoittaa merkittävää ajankäytön suunnittelua. Siksi oma arvostukseni kaikkia niitä kohtaan, jotka pystyvät yhdistämään arjen, työn ja kilpaurheilun, on erityisen suuri. Taso, jolla kansainvälisellä huipulla lajista riippumatta kilpaillaan, on huikea. Ilmailuliiton rooli ilmailun Olympiakomitean edustajana ja huippu-urheilun kotina on edunvalvontatyömme ohella lähimpänä sydäntäni. Toivon, että myös meidän jäsenistömme seuraisi aktiivisesti huippu-urheilijoidemme edesottamuksia.

Tänä kesänä olemme saaneet nähdä upeita suorituksia, jotka osoittavat suomalaisen ilmailun vahvuuden. Purjelennon MM-kilpailuissa Tšekissä Kristian Roine sijoittui neljänneksi ja nuorten EM-kilpailuissa Slovakiassa Kim Toppari kerholuokan viidenneksi. Molemmat ovat osoituksia purjelennon maajoukkueen parissa tehdystä johdonmukaisesta työstä, jolla maailman kärki on saavutettu.

Omalla kohdallani purjelento on antanut valtavasti. Se on pakottanut kehittämään päätöksentekoa, lukemaan säätä ja tekemään aktiivista riskienhallintaa. Kaikki nämä taidot ovat suoraan siirrettävissä myös työhöni matkustajakoneen ohjaamossa. Purjelennossa opitut toimintamallit ja tilannetietoisuus tukevat lentoturvallisuutta ja ymmärrystä silloinkin, kun tekniikka tai aikataulu painaa päälle.

Tämä kehityskulku ei kuitenkaan ole tapahtunut vain siksi, että olen itse saanut ajatuksen kehittyä ja haastaa itseäni. Esimerkin voima on todella vahva motivaatiotekijä, kun aloitteleva ilmailija asettaa omat kehitystavoitteensa. Tämä pätee ilmailussa monella eri saralla, turvallisessa lentotaidossa, airmanshipissä, suorituslennoissa ja niin edelleen.

Ilmailu on yksilölaji, mutta se on samalla yhteisölaji. Kukaan ei lennä yksin – ei kilpalentäjä, ei kerholainen, ei ensilentonsa tekevä oppilas. Jokainen lento on aina osa jatkumoa, jossa aikaisempien kokemusten, lentotarinoiden, formaalin opetuksen ja esimerkkien vaikutus muodostuu suoritukseksi. Hyvät lentosuoritukset ovatkin mielestäni osoitus yhteisön voimasta, kyvystä tuottaa kansainvälisesti mitattuna laadukasta ja turvallista ilmailua.

Toivottavasti tämä kesä tarjoaa meille jokaiselle vielä monia lentopäiviä – sellaisia, joiden jälkeen iltaisin ehtii pysähtyä, halutessaan kirjoittaa muutaman rivin ja tunnistaa sen, kuinka hieno yhteisö meillä Suomessa ilmailussa onkaan paikallisesti ja kansallisesti. Ja muistaa niitä, joiden ilmailutarinalla on surullinen päätös. Esitän omasta ja Ilmailuliiton hallituksen puolesta osanoton Jämin ultrakevytonnettomuudessa kuolleen ilmailijan läheisille.

Kirjoittaja Nuutti Luukkonen on Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen, aktiivinen purjelentäjä ja liikennelentäjä.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita